Browsing by Title

Now showing items 5303-5322 of 5399

Yhteiskunnallisen kysymyksen rakennusprosessista : Neljä tutkimusta taloudellisesta vallasta 1969–1979

Juusti, Mikko (2016)

Tutkielmani aiheena on taloudellisen vallan tutkimus Suomessa vuosien 1969 ja 1979 välillä. Tuona ajanjaksona aineesta julkaistiin neljä laaja tutkimusta ja kysymys taloudellisesta vallasta ilmiönä sekä ilmiön aiheuttamista ongelmista nousi yhteiskunnalliseen keskusteluun. Taloudellisen vallan käsite kokonaisuutena tuntuu kuitenkin jääneen hieman epäselväksi. Tutkimukseni tavoitteena on selkeyttää taloudelliseen valtaan liittyvien ongelmien luonnetta sekä pohtia, miksi taloudellinen valta nousi suosituksi tutkimusaiheeksi. Aineistoni koostuu edellisessä kappaleessa mainitsemistani neljästä tutkimuksesta sekä taustoittavasta lehtileikeaineistosta. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmän avulla olen teemoitellut aineistossa esiteltyjä taloudellisen vallan ongelmia kokonaisuuksiksi, joiden avulla pyrin selkiyttämään vallankäytön konkreettisia ja potentiaalisia uhkia. Tutkimuspiikin johtanutta kehitystä olen tarkastellut yhteiskunnallisten liikkeiden toimintamekaniikan kautta. Koska yhteiskunnalliset liikkeet ovat kautta historian olleet merkittävässä roolissa suomalaisen yhteiskunnan muotoutumisessa, on mielestäni perusteltua pohtia niiden aikaansaaman muutosvoiman soveltuvuutta myös tilanteessa, jossa muutoksen takana ei ollut organisoitunut kansanliike. Tarkoitukseni ei ole väittää että tällainen liike kaikesta huolimatta olisi ollut olemassa, vaan ymmärtää liikkeiden toimintamekanismien taustoja ja problematisoida niiden organisoitumisen välttämättömyyttä. Analyysini tuloksena hahmottuu kuva taloudellisesta vallasta ilmiönä, joka vaikuttaa lukuisissa instituutioissa ja saa sekä arkipäiväisessä elämässä havaittavia että abstraktimmin hahmotettavia muotoja. Yhteiskunnallisen liikkeen aikaansaaman muutosvoiman toimintalogiikkaa näyttäytyy soveltamiskelpoisena myös ilmiölle jonka ympärille ei ole syntynyt esimerkiksi raittiusliikkeen kaltaista kansalaisliikettä, mutta joka kuitenkin selvästi vetää puoleensa tahoillaan ilmiön käsittämisestä ja mahdollisesti muuttamisesta kiinnostuneita yksilöitä.
Yhteiskunnallisen yrittäjyyden institutionalisaatio Suomessa : haasteet ja mahdollisuudet

Koto, Ilona (2011)

Tutkimuksessa tarkastellaan yhteiskunnallista yrittäjyyttä suomalaisesta näkökulmasta ja pyritään kartoittamaan niitä tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa sen institutionalisaatioon Suomessa. Yhteiskunnallinen yrittäjyys on viimeisen kahden vuosikymmenen aikana kansainvälisesti huomiota saanut pyrkimys yhdistää innovatiivisella tavalla taloudellisesti kestävä yritystoiminta ja sosiaalisen muutoksen aikaansaaminen. Erityisesti yhteiskunnalliset yritykset on nähty yhtenä mahdollisena vastauksena tulevaisuudessa yhä ajankohtaisempaan kysymykseen siitä, miten tärkeinä pidetyt hyvinvointipalvelut saadaan tuotettua huoltosuhteen heikentyessä ja julkisen talouden kiristyessä. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää avainhenkilöhaastatteluiden avulla, miten yhteiskunnallinen yrittäjyys ymmärretään Suomessa, ja mitä mahdollisuuksia tai haasteita nähdään sen vakiintumiselle. Tutkimus muodostuu kahdesta osuudesta. Ensimmäisen osan muodostaa yhteiskunnallisen yrittäjyyden käsitteen selventäminen heijastamalla haastatteluissa nousseita käsityksiä aiempaan pääosin kansainväliseen tutkimuskirjallisuuteen. Toinen osuus on teoriasidonnainen. Aineistosta pyritään kartoittamaan niitä tekijöitä, jotka haastateltavien mukaan vaikuttavat yhteiskunnallisen yrittäjyyden institutionalisaatioon Suomessa. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostaa (uusi) institutionalismi ja erityisesti teoria institutionalisaatiosta. Uuden alan institutionalisaatioon vaikuttavat Lawrencen ja Phillipsin mukaan sekä makrokulttuuriset instituutiot, eli yhteiskunnan erilaiset rakenteet, että institutionaalinen yrittäjyys, eli aktiivisten yksilöiden toiminta. Olemassa olevat rakenteet voivat olla uuden alan vakiintumista mahdollistavia tai rajoittavia. Tutkimuksen aineiston valinta perustuu teoreettiseen otokseen.Tutkimukseen on haastateltu avainhenkilöitä niistä sidosryhmistä, jotka ovat keskeisessä asemassa uuden alan tai ilmiön vakiintumiseen nähden. Haastattelutekniikkana on käytetty puolistrukturoitua teemahaastattelua. Haastatteluista saatua aineistoa on analysoitu laadullisen sisällönanalyysin avulla. Yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä ei vallinnut haastateltujen kesken yhtenäistä kuvaa. Yhteiskunnallisen tehtävän ensisijaisuus nähtiin kuitenkin keskeisenä ilmiötä määrittävänä tekijänä. Haastatteluissa ilmenevät käsitykset ovat myös melko yhdenmukaisia Iso-Britannian mallin kanssa. Keskeisinä tuloksina yhteiskunnallisen yrittäjyyden institutionalisaatioon vaikuttavina tekijöinä nousivat mahdollistavina esiin vahva kolmas sektori, vakiintunut osuustoiminta, myönteinen poliittinen linjaus, vastuullisen kansalaisuuden ja individualismin vahvistuminen sekä tiivis kansainvälinen yhteistyö. Institutionalisaatiota rajoittavina institutionaalisina tekijöinä nousivat esiin vakiintuneet (erityisesti yrityspuolen) organisaatiot, hankintalaki ja sen sovellukset, perinteinen yksipuolinen näkemys yrittäjyydestä, hallintoalamaisuuskulttuuri sekä käsitteiden sekaantuminen ja leimautuminen haihatteluksi.
Yhteiskunnalliset ongelmat osana Suomen innovaatiopolitiikkaa : uuden sukupolven missiolähtöisyys tiedontuotannon regiimin neuvottelussa

Hämäläinen, Helmi (2022)

Tässä tutkielmassa tarkastelen Suomen innovaatiopolitiikan asiantuntijoiden käsityksiä politiikanalan kehityksestä, jossa yhteiskunnallisilla ongelmilla näyttää olevan entistä näkyvämpi rooli. Perinteisen teknis–taloudellisen, markkinahäiriöitä korostavan innovaatiopolitiikan rinnalle on noussut sosio–teknologisen järjestelmän muutosta eli transformaatiota ajava innovaatiopolitiikka. Sen tavoitteena on ratkaista globaalisti verkottuneita ilmastonmuutoksen tai ikääntymisen kaltaisia haasteita. Tutkimuksen kohteena ovat transformatiivisen innovaatiopolitiikan kehys ja sitä ilmentävä missiolähtöinen (mission-oriented) innovaatiopolitiikka, jossa asetetaan yhteiskuntaa läpileikkaava tavoite, missio. Tutkielman tavoitteena on kuvata innovaatiopolitiikan tietoa tuottavan organisaatiokentän, tiedontuotannon regiimin, käsityksiä siitä, millaisia valmiuksia ja hidasteita Suomessa on toteuttaa transformatiivista innovaatiopolitiikkaa ja missiolähtöisyyttä. Aihetta on tutkittu Suomessa vain vähän, eikä siitä ole käyty julkishallinnossakaan selkeää keskustelua. Kansainvälisellä kentällä aihe on kiinnostanut tutkijoita jo pitkään, mutta vähälle huomiolle on jätetty missiolähtöisyyttä toteuttavien ihmisten ja instituutioiden näkökulma. Tutkielmani tavoite on täydentää tätä toimijoiden näkökulmaa ja luoda tilannekuvaa Suomen kehityksestä. Tutkielma toteutettiin haastattelemalla politiikanalan tiedontuotannon regiimiä. Organisaatiokenttää laajasti edustavaan aineistoon haastateltiin yhteensä 32 asiantuntijaa 15 organisaatiosta. Haastatteluita analysoitiin sisällönanalyysin keinoin tyypittelemällä käsityksiä ja analysoimalla niitä teoriaohjaavasti empiiristä aineistoa korostaen. Tuloksena haastateltavat eivät pitäneet transformaatiota innovaatiopolitiikan lähtökohtana, mutta monimutkaisten yhteiskunnallisten ongelmien merkityksen nähtiin kasvaneen politiikan tavoitteissa ja sisällöissä, jotka muotoutuvat kansainvälisen esimerkin perusteella. Haastateltavien mukaan transformaatio näkyy hallitusohjelmassa, TK-rahoituksessa, yliopistojen strategioissa ja siinä, että ongelmien ratkaisemisen ajatellaan edellyttävän käyttäytymisen muutosta. Lisäksi tunnistettiin sitä hidastavina tekijöinä innovaatiopolitiikan pitkäjänteisyyden ja yhteisen vision puute sekä siiloutuneisuus. Missiolähtöisyydestä tutkimuksessa havaittiin, että haastateltavat ymmärsivät käsitettä kolmella mahdollisesti päällekkäisellä tavalla. Tämän perusteella missiolähtöisyys on epämääräinen termi, joka tulisi määritellä selkeästi ja jonka suhdetta tulisi selventää mahdollisiin rinnakkaisiin käsitteisiin kuten ilmiölähtöisyyteen. Tutkimuksen perusteella Suomen TKI-politiikka on vailla selkeää tilannekuvaa ja yhteistä visiota, jotka yhdessä siiloutumisen kanssa estävät transformaatiota. Sen sijaan politiikan tavoitetta korostava missio nähtiin mahdollisuutena selkeyttää puuttuvaa visiota. Missioiden tärkeä anti näytti myös olevan, että niitä pidettiin mahdollisuutena mobilisoida teknologisten innovaatioiden lisäksi transformaation edellyttämiä sosiaalisia ja institutionaalisia innovaatioita. Tutkimuksen johtopäätöksenä innovaatiopolitiikan kehitystä ja muutosta olisi syytä tarkastella nykyistä strategisempana kysymyksenä. Transformatiivisuutta ja missiolähtöisyyttä tulisi pohtia osana sitä tarpeellista työtä, jossa selkeytetään Suomen innovaatiopolitiikan puuttuvaa visiota.
Yhteiskunnallisia jakojäännöksiä? : Koulutuksellinen tasa-arvo julkisessa keskustelussa 2000-luvulla

Suomalainen, Kaisa-Maria (2014)

Miten koulutuksellista tasa-arvoa on käsitelty julkisessa keskustelussa 2000-luvulla? Tutkielmassa tarkastellaan koulutuksellisen tasa-arvon käsitteelle annettuja merkityksiä, tasa-arvosta käydyn keskustelun argumentaatiota sekä näiden muutosta 2000-luvun julkisessa keskustelussa. Koulutuksellinen tasa-arvo on aiheena ajankohtainen, sillä koulutuksellinen ja yhteiskunnallinen eriarvoisuus ovat syventyneet viime vuosina ja heijastuneet myös koulutuksesta käytyyn keskusteluun. Aihetta on kuitenkin tutkittu suhteellisen vähän julkisen keskustelun näkökulmasta. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu yhteiskunnallisen ja koulutuspoliittisen muutoksen kuvaamisesta. Tutkielmassa tarkastellaan koulutuksellisen tasa-arvon käsitteen historiallista muotoutumista sekä vertaillaan keskustelussa tuotettua tasa-arvon käsitettä tasa-arvon konservatiiviseen, liberaaliin ja radikaaliin määritelmään. 1980- ja 1990-luvulta alkaen koulutuksellisen tasa-arvon katsottiin merkitsevän yksilöllisten koulutustoiveiden ja tarpeiden toteutumista. Samalla koulutuksellisen tasa-arvon merkitys yhteiskuntapoliittisena tavoitteena väistyi. Tasa-arvon käsitteellinen analyysi yhdistetään tutkielmassa yhteiskunta- ja koulutuspolitiikan muutokseen. Keskeisimpiä lähteitä ovat Hannu Simolan ja Sirkka Ahosen tutkimukset koulutuksellisen tasa-arvon käsitteestä sekä koulutuspolitiikan muutoksista. Tutkielman viestinnällinen näkökulma nojautuu julkisen keskustelun merkitykseen poliittisessa päätöksenteossa. Aineistona on käytetty Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla käytyä keskustelua 2000-luvulla. Tarkempaan analyysiin on valikoitu vuodet 2003, 2004 sekä 2010-2012. Analyysimenetelmä pohjautuu argumentaation ja retoriikan analyysiin. Keskeiset metodilähteet ovat Kakkuri-Knuuttila (1999) ja Palonen ja Summa (1996). Koulutuksellista tasa-arvoa käsiteltiin julkisessa keskustelussa sosiaaliseen eriarvoisuuden, koulutuksen kehittämisen ja oppimistuloksien yhteydessä. Koulutuksellista tasa-arvoa määriteltiin yksilöllisten koulutusintressien perusteella läpi 2000-luvun. Yksilöllisiä sivistysoikeuksia korostavat tasa-arvon tulkinnat olivat läsnä 2000-luvun alun teksteissä, kun taas 2010-2012 koulutuksellinen tasa-arvo määrittyi erityisesti sen negaation kautta. Toisaalta oppilaan opetuksen eriyttäminen nousee keskustelussa myös keinoksi, jolla koulutuksellista eriarvoisuutta ja syrjäytymistä voidaan vähentää. Koulutuksellisen tasa-arvon tilasta ollaan huolissaan, eikä koulutuksellisen tasa-arvon katsota toteutuvan nykyisellään. Samalla tasa-arvo vakiintuu koulutuksen kehittämisen ja uudistamisen päämääräksi. Koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen katsotaan tuovan yhteiskunnalle hyviä seurauksia. Niinpä koulutuksellinen tasa-arvo vakiintuu yhteiskunta- ja koulutuspolitiikan kannalta hyödylliseksi päämääräksi. Hyvät seuraukset vaikuttavat aineiston perusteella olevan milloin valtiontalouden ja milloin kansallisen kilpailukyvyn palveluksessa. Koulutuksen tuoma kilpailuhyöty korostuu etenkin 2000-luvun alkuvuosina, jolloin koulutusta käsitellään laajasti talouden rakenteiden virtaviivaistamisen yhteydessä. Kansantalouden tehostamista käytettiin koulutuksellisen tasa-arvon perusteluna sekä 2010–2012 että 2003–2004. Tasa-arvon tuomiin kustannussäästöihin vedottiin sen sijaan ainoastaan vuosina 2010–2012.
Yhteiskunnan talous ja finanssisfääri : systeemiteoreettista tarkastelua Parsonsin, Luhmannin ja finanssitoiminnan sosiologiasta

Niska, Tuomas (2012)

Finanssimarkkinat ovat globaalin talouden keskeinen rakenne. Viime aikoina aihe on ollut keskustelussa ennen kaikkea vuosien 2007-2010 finanssikriisin vuoksi, mikä on tuottanut hyllymetreittäin kommentaareja finanssitoiminnan roolista, epäonnistumisherkkyydestä ja yhteiskunnallisesta sääntelystä. Tämä tutkielma hahmottaa finanssimarkkinoita ja toimintaa finanssimarkkinoilla sosiologisen yhteiskuntateorian keinoin. Tutkielma käsittelee talouden ja finanssisfäärin sosiologista kuvausta systeemiteoreettisesta näkökulmasta. Erityistarkastelussa ovat Talcott M. Parsonsin ja Niklas Luhmannin systeemiteoreettiset yhteiskuntateoriat, jotka käsittelevät taloutta yhteiskunnan funktionaalisesti eriytyneenä osasysteeminä. Luen Parsonsia jatkumona klassiselle sosiologiselle keskustelulle taloudesta ja yhteiskunnasta ja Luhmannia merkittävää eroa tekevänä kommentaarina tälle keskustelulle. Luhmannilaisen taloussosiologian hahmotan yhteensopivaksi myös Richard Swedbergin muotoileman uudemman taloussosiologian tutkimukselliseen ohjelmaan. Parsonsille taloussysteemi on yhteiskunnan adaptiivinen alasysteemi, jonka funktionaalisuus on tuottaa yleistettyjä välineitä ja resursseja muiden osasysteemien yhteiskunnalliseen ongelmanratkaisuun. Talouden ja muiden alasysteemien välisiä suhteita Parsons käsitteellistää rajapinnoilla tapahtuvien suoritteiden vaihdoksi. Finanssitoiminta ja pankit Parsons paikallistaa analyyttisesti taloussysteemin ja polity-systeemin rajapinnalle, jossa vaihdetaan taloudellisia välineitä poliittiseen valtaan luottomekanismin avulla. Teoria ylikorostaa finanssitoiminnan vakautta ja poliittista kontrollia, mutta tarjoaa nykypäivänä kiinnostavia välineitä keskuspankkien ja finanssipolitiikan sosiologiseen tarkasteluun. Luhmannille kysymys ei ole enää "taloudesta ja yhteiskunnasta" vaan yhteiskunnan taloudesta. Talous on rahamediumin myötä eriytynyt osasysteemi, jonka funktio on niukkuuskommunikaatio. Luhmannin systeemiteoriassa talouden dynamiikka on maksusuoritusten uusintamisen dynamiikkaa, jonka motivoiva tekijä on yhteiskunnallisesti tuotettu niukkuus eli jatkuva tasapainottelu nykyhetkisen tarpeiden tyydytyksen ja tulevaisuuden tarpeiden tyydytykseen varautumisen välillä. Markkinattoimivat kaksisuuntaisena peilinä, jossa yhtäällä kuluttajat ja toisaalla tuottajat havainnoivat toistensa havainnointia kommunikatiivisessa prosessissa. Luhmannin teorian pohjalta voidaan muodostaa yhteiskuntateoreettinen kuvaus finanssitoiminnasta talouden sisällä eriytyneenä maksulupauksista kommunikoivana finanssisfäärinä, joka käsittelee taloudensisäistä niukkuutta ja riskiä operoiden ilman kiinteää talouden ulkopuolista tukipistettä. Tukipisteen puuttuminen saa aikaan, että finanssimarkkinoilla riskin havainnoiminen on toisen asteen kommunikaatiota, mikä sosiologisesti selittää volatiilisuutta ja finanssikommunikaation tendenssiä eskaloitua. Finanssisfäärin eriytymiskehityksen seurauksia ovat muun talouden entistä suurempi riippuvuus finanssisfääristå ja finanssisfäärin kriisiytymisestä seuraava riskikommunikaation leviäminen muuhun yhteiskuntaan. Finanssikriisien seurausten myötä kiinnostavaksi nousee kysymys taloussysteemin dominanssista funktionaalisella ja organisaatiotasolla yhteiskunnassa, minkä käsittelyyn systeemiteoreettinen näkökulma antaa mandollisuuksia. Tämä on systeemitason kuvauksesta kumpuava yhteiskuntateoreettinen kontribuutio uudemman taloussosiologian ohjelmaan tutkia taloudellisia ilmiöitä yhteiskunnallisesti puitteistuneina.
Yhteiskuntaluokka ja perhehoito : Bourdieun kulttuurinen pääoma perhehoidon sosiaalityöntekijöiden ja asiakkaiden puheessa

Nurminen, Susanna (2018)

Tutkimuksen kohteena on lastensuojelun perhehoidon sosiaalityö. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on yhteiskuntaluokka tutkimus ja Pierre Bourdieun distinktio teoria. Tutkimuksen lähtökohtana on perhehoidon sosiaalityöntekijöiden huomio siitä, että asiakkaan ja sijaisperheen yhteiskuntaluokalla on merkitystä. Tutkimuksen tavoitteena on tuoda esiin sellaisia ilmiöitä sosiaalityöstä ja perhehoidosta, jotka ovat paikannettavissa yhteiskuntaluokkaan. Tutkimuskysymyksenä on miten kulttuurinen pääoma tulee esiin perhehoidon sosiaalityöntekijöiden ja asiakkaiden puheessa? Distinktioteorian mukaan ylemmät sosiaaliset ryhmät pyrkivät erottautumaan alemmista ryhmistä maun avulla. Eri ryhmillä on käytössään eri määrät pääomia. Bourdieun mukaan eri pääomia ovat kulttuurinen pääomaa, sosiaalinen pääoma ja taloudellista pääoma. Yläluokka on legitimoinut oman makunsa yleiseksi hyväksi mauksi. Ranskalaisen Pierre Bourdieun teoriaa on kritisoitu siitä, että teoria perustuu ranskalaiseen 1960- yhteiskuntaan, eikä se ole sovellettavissa muualle. Suomessa vuonna 2014 julkaistu Suomalainen maku –tutkimus on ensimmäinen Suomessa tehty laaja tutkimus, jossa Bourdieun disntinktio teoriaa on sovellettu empiirisesti suomalaiseen yhteiskuntaan. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että suomalaisessa yhteiskunnassa elämäntyylit eriytyvät pääomien mukaan. Tässä tutkimuksessa tuloksia peilataan Suomalainen Maku -tutkimuksen tuloksiin. Tutkimuksen empiirisen osuus koostuu kahdeksasta teemahaastattelusta, neljästä perhehoidon sosiaalityöntekijän haastattelusta ja neljästä perhehoidon asiakasvanhemman haastattelusta. Haastatteluissa kartoitettiin sitä, miten yhteiskuntaluokka ja nimenomaan kulttuurinen pääoma näkyy perhehoidon sosiaalityössä sekä sijaisperheissä ja lasten arjessa haastateltavien puheessa. Aineiston analyysissä käytetään sisällönanalyysiä aineistolähtöisesti. Tutkimuksen tulosten mukaan kulttuurinen pääoma tulee esiin haastateltavien puheessa kun keskustellaan vaatetuksesta, harrastuksista, ruuasta. Elämäntyyleistä johtuvista eroista saattaa syntyä ristiriitatilanteita sijaisperheen ja syntymävanhempien välille. Tutkimuksen tulosten mukaan yhteiskuntaluokalla on merkitystä sosiaalityön ja lastensuojelun perhehoidon kontekstissa. Tutkimuksessa esiin tulleet ilmiöt sopivat yhteen aikaisemman tutkimuksen kanssa.
Yhteiskuntaluokka ja työttömyys : Palkansaajaryhmien välisen työttömyysriskin vertailu Suomessa vuosien 1987 ja 2007 välillä

Lahtinen, Hannu (2014)

Tutkielmassa tarkastellaan yhteiskuntaluokan ja työttömyysriskin välistä yhteyttä, ja sen muutoksia Suomessa vuosien 1987–2007 välillä palkansaajien keskuudessa. Tutkimuksen luokkajaottelu pohjautuu Eriksonin–Goldthorpen malliin (EG-malli), jossa luokat määritellään ammattiaseman perusteella. EG-luokituksen keskeinen jakolinja palkansaajien keskuudessa on palvelussuhteessa toimivien professioammattien ja työsuhteessa toimivien työntekijäammattien harjoittajien välillä. Aiempi kansainvälinen tutkimus antaa vahvaa näyttöä siitä, että yhteiskuntaluokka on merkittävä tekijä yksilön kohtaaman työttömyysriskin selittämisessä. Yhteiskuntaluokkien välisen työttömyysriskin vertailua ei ole kuitenkaan Suomessa tiettävästi tehty aiemmin. Aineisto ja menetelmät: Tutkimuksessa käytetään Tilastokeskuksen Elinolot ja kuolinsyyt (EKSY) -rekisteriaineistoa, joka sisältää 11 prosentin satunnaisotoksen Suomen väestöstä. Pääasiallisena analyysimenetelmänä on Poisson-regressio. Yhteiskuntaluokat on operationalisoitu Tilastokeskuksen sosioekonomisen aseman luokituksen kautta, jota voidaan pitää kohtuullisen analogisena EG-mallille. Analyyseinä esitetään absoluuttisia työttömyysosuuksia sekä vuosittaisia luokittaisia riskisuhteita työttömyyskuukausien ilmaantumiselle vuosien 1987 ja 2007 välillä, ja ne tehdään sukupuolittain erikseen. Lisäksi asetelmaa vakioidaan iällä, siviilisäädyllä, äidinkielellä, asuinpaikan kaupunkimaisuudella sekä asuinläänillä kahdessa seurantajaksossa, joita ovat 1988–1989 ja 2006–2007. Tällöin malliin lisätään myös koulutustaso toiseksi selittäjäksi. Tulokset: Vaikka talouden suhdanteissa on suurta vaihtelua ja työmarkkinoiden rakenne myös muuttuu merkittävästi vuosien 1987 ja 2007 välillä, niin luokittaiset riskisuhteet muuttuvat vain vähän. Poikkeuksena suhdanteissa on 1990-luvun lama, joka kaventaa riskisuhteiden eroja jonkin verran. Suuria luokittaisia eroja kaiken työttömyyden ja pitkittyneen työttömyyden välillä ei havaita. Miehillä yleisenä linjana ainakin 1990-luvulta lähtien on se, että alemmilla toimihenkilöillä on noin kaksinkertainen, erikoistuneilla työntekijöillä kolminkertainen ja erikoistumattomilla nelinkertainen työttömyysriski ylempiin toimihenkilöihin verrattuna. Naisilla tilanne on muuten samankaltainen sillä erotuksella, ettei erikoistuneiden ja erikoistumattomien työntekijöiden välillä ole eroja, vaan molempien riski kohdata työttömyyttä on noin 3,5–4 -kertainen verrattuna ylempiin toimihenkilöihin. Vuosien 1987–2007 aikana miesten väliset erot hiukan kapenevat ja naisten kasvavat. Koulutus selittää työttömyyttä kutakuinkin yhtä paljon kuin luokka. Luokan itsenäinen, koulutuksesta riippumaton, selitysvoima kuitenkin kasvaa tutkimusjakson aikana. Pohdinta: Suomessa luokkaerot työttömyysriskissä ovat laadultaan melko tyypillisiä, kun niitä suhteuttaa kansainväliseen tutkimustietoon. Riskisuhteiden erot vaikuttaisivat olevan myös suuruusluokaltaan – sikäli kun niitä pystytään luotettavasti vertailemaan – suurin piirtein samansuuruisia kuin esimerkiksi Isossa-Britanniassa. Miesten ja naisten välinen 'eriarvoisuuden tasa-arvo' on puolestaan lisääntynyt: luokittaiset työttömyysriskierot ovat alkaneet muistuttaa yhä enemmän toisiaan eri sukupuolilla. Lisätutkimus yhteiskuntaluokan ja työttömyyden välisestä yhteydestä olisikin paikallaan, jotta eriarvoisuutta työttömyyden edessä voitaisiin ymmärtää paremmin. Havainto ammattiaseman koulutuksesta riippumattoman merkityksen kasvamisesta lisää osaltaan myös relevanssia yhteiskuntaluokan operationalisoinnille nimenomaan ammattiaseman kautta.
Yhteiskuntavastuuraportointi valtion enemmistöomisteisissa energia-alan yhtiöissä

Myyryläinen, Juho (2020)

Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella valtion enemmistöomisteisten energia-alalla toimivien yhtiöiden yhteiskuntavastuun toteutumista ja yhteiskuntavastuuraportointia suhteessa valtion omistajapoliittisella periaatepäätöksessä määritettyihin yhteiskuntavastuun edellytyksiin nähden. Yhteiskuntavastuu herättää aika ajoin julkista keskustelua ja sitä tarkastellaan yhteiskuntavastuun eri tasoilta käsin. Eri tasojen ilmeneminen oli nähtävissä myös case-yhtiöiden yhteiskuntavastuuraporteissa. Yksittäistä tarkasteluvuotta kattavamman käsityksen saamiseksi yhteiskuntavastuuraportoinnin tarkastelu ulotettiin käsittämään tilikaudet 2017 ja 2016. Tutkimukseen valikoituneet case- yhtiöt ovat Fortum Oyj, Gasum Oy, Kemijoki, Oy, Neste Oyj ja Vapo Oy. Valtion omistajaohjausta uudistettiin vuonna 2016 periaatepäätöksellä, johon on kirjattu vaatimus yhteiskuntavastuun toteuttamisesta. Periaatepäätöksen mukaan yhteiskuntavastuun tulee edustaa keskeisintä arvoa valtion omistamien yhtiöiden liiketoiminnassa ja yhtiöiden tulee yhteiskuntavastuuseen kuuluvan taloudellisen vastuun puitteissa huolehtia kannattavuudesta ja kilpailukyvystä. Valtion intressinä on, että yhtiöt ovat paitsi taloudellisesti kannattavia, myös huolehtivat vastuullisen toteuttamisesta, joka ottaa huomioon yhtiöiden sidosryhmät sekä ympäristön kantokyvyn kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Yhtiöiden tulee periaatepäätöksessä määritetyn yhteiskuntavastuuvaatimuksen mukaisesti huomioida taloudellisten tekijöiden ohella liiketoiminnasta aiheutuvat sosiaaliset sekä ympäristövaikutukset. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu yhteiskuntavastuun, yhteiskuntavastuuraportoinnin sekä valtion omistajaohjauksen kautta. Yhteiskuntavastuun toteuttamista selittävänä teorioina hyödynnettiin agentti-, sidosryhmä- ja legitimiteettiteoriaa. Varsinkin legitimiteettiteorian kautta tarkasteltuna yhtiöiden yhteiskuntavastuuraportointi edustaa liiketoiminnan yhteiskunnallisen oikeutuksen hankkimista. Tutkimuksen empiirisessä osiossa analysoitiin case-yhtiöiden yhteiskuntavastuuraportointia hyödyntämällä sisällönanalyysiä. Tutkimustuloksena havaittiin, että vaikka case-yhtiöt noudattavat pääpiireittäin valtion omistajapoliittisen periaatepäätöksen mukaista yhteiskuntavastuun toteuttamista, ilmenee niiden yhteiskuntavastuuraportoinnissa puutteita. Yhteiskuntavastuuraportoinnin puutteet liittyvät siihen, miten yhtiöt ovat esittäneet liiketoiminnasta aiheutuneet sosiaaliset ja ympäristövaikutukset. Raportointi oli varsinkin ympäristövaikutusten suhteen puutteellista ja yleisellä tasolla toteutettua, eikä siinä tarkasteltu liiketoiminnasta aiheutuneita negatiivisia ulkoisvaikutuksia riittävän läpinäkyvästi.
Yhteisöä etsimässä? : Instituutiot, etniset suhteet ja yhteisömetsän hallinta Kamerunin ylängöllä

Peltola, Hilkka (2012)

Kamerun uudisti metsälakinsa vuosina 1994 ja 1995 metsien hallintaa hajauttavaan suuntaan. Yhtenä lain instrumentteina on mahdollisuus perustaa paikallisyhteisöjen hallinnassa olevia yhteisömetsiä. 'Yhteisöt' on nostettu keskeiseen rooliin metsäpolitiikassa, mikä on useiden tutkijoiden mukaan synnyttänyt kiistoja siitä, kuka paikalliseen yhteisöön lopulta kuuluu, ja keillä on oikeus metsistä hyötymiseen. Yhteisön käsite on keskeinen lähtökohta tässä tutkielmassa. Sitä tarkastellaan sosiaalisten instituutioiden ja etnisten suhteiden näkökulmista. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millä tavoin erilaiset metsäpolitiikan kannalta oleelliset instituutiot vaikuttavat yhteisömetsän hallintaan Kamerunin North West -maakunnassa. Tarkentavana näkökulmana analysoidaan sitä, millä tavoin etniset suhteet vaikuttavat yhteisömetsää kontrolloivien instituutioiden toimintaan ja miten ryhmien väliset suhteet toisaalta rakentuvat instituutioiden toiminnassa. Aineisto kerättiin kesä−syyskuussa vuonna 2007 etnografisia kenttätyömenetelmiä, osallistuvaa havainnointia ja haastatteluja, käyttäen. Tarkempi tapaustutkimus tehtiin kylässä nimeltä Baba 2, jossa yhteisöllistä metsien hallintaa on kehitetty vuodesta 2000 Birdlife International -järjestön projektin puitteissa. Pääosan haastatteluaineistosta muodostavat kahden kylässä asuvan etnisen ryhmän, maata viljelevien babojen ja karjaa hoitavien mbororojen haastattelut. Aineisto sisältää myös ministeriöiden, kansalaisjärjestöjen, sekä kyläinstituutioiden edustajien haastatteluja, tekstidokumentteja, sekä lähes päivittäin tehdyt kenttämuistiinpanot. Tutkimusprosessin aikana erityistä huomiota kiinnitettiin tutkimusotteen riittävään refleksiivisyyteen. Tutkimus osoittaa, että tutkimusalueella metsien hallintaan vaikuttavat lukuisat kansainvälisen, valtiollisen ja paikallisen tason instituutiot. Instituutioita ei voida kuitenkaan selkeästi erotella toisistaan, vaan ne sekoittuvat keskenään ja muodostavat uudenlaisia institutionaalisia käytäntöjä. Metsien hallinnassa sekoittuvat valtiolliset lait ja paikalliset metsän hallinnan keinot. Kansainvälisillä luonnonsuojelujärjestöillä on ollut tuntuva vaikutus yhteisömetsien perustamisessa ja hallinnan tavoissa. Lisäksi tutkimus valottaa ristiriitoja, joita Baba 2:n kylässä on babojen ja mbororoiden välillä. Ristiriidat liittyvät etupäässä kiistoihin maankäyttöoikeuksista, mutta ne kytkeytyvät myös kylään perustetun yhteisömetsän hallintaan. Mbororot, joita pidetään alueella myöhemmin tulleina 'muukalaisina', ovat syrjäytyneet metsää koskevasta päätöksenteosta, eivätkä ole mukana yhteisömetsäprojektin aikana perustetussa metsänhoitokomiteassa. Instituutioiden analyysi osoittaa, että mbororot ovat marginaalisessa asemassa myös muissa kylätason instituutioissa. Tutkimuksen keskeinen johtopäätös on, että yhteisöön kuuluminen määritellään pitkälti sosiaalisten ja poliittisten instituutioiden toiminnassa. Niin kauan kuin mbororot ovat syrjässä instituutioista ja sosiaalisten sääntöjen määrittelystä, eivät he myöskään ole täysivaltaisia yhteisön jäseniä. Yhteisömetsän perustaminen ei ole tuonut baboja ja mbororoja lähemmäksi toisiaan, vaan se on uusintanut olemassa olevia ristiriitoja ja valta-asetelmia. 'Yhteisön' roolin korostaminen metsäpolitiikassa ei välttämättä synnytä kaikki yhteisön jäsenet huomioivaa yhteisöllistä toimintaa, vaan riskinä on, että jotkut sosiaaliset ryhmät jäävät metsiä koskevan päätöksenteon ulkopuolelle.
Yhteisökuntoutus Ensikodissa : tulkitseva fenomenologinen analyysi vanhemmuuden vahvistamisesta ensikotikuntoutuksessa

Mäki-Lehto, Agneta (2020)

Helsingin ensikoti (perustettu 1942) on osa järjestöä, joka tarjoaa lastensuojelun palveluja. Toiminnan tavoitteena on tukea vauvaperheitä, jotta he voisivat pärjätä itsenäisesti tai kevyemmän tuen avulla omassa kodissaan huolehtien vauvastaan riittävän hyvin. Vanhemmuus koetaan usein haastavaksi ja tähän vaikuttavat sekä vanhemman tilanne ja tausta, vauvan temperamentti mutta myös yhteiskunnan asettamat odotukset vanhemmuudelle. Tavoitteena on selvittää vanhempien kokemuksia ensikodin toiminnasta. Mitkä tekijät ensikotikuntoutuksessa olivat merkityksellisiä äideille ja auttoi heitä selviytymään? Entä mitkä olivat mahdollisesti selviytymistä haittaavat tekijät? Aineistona on viisi puolistrukturoitua teemahaastattelua. Haastattelut tehtiin ensikodissa asuneille äideille, jotka ensikotikuntoutusjakson jälkeen olivat voineet muuttaa omaan kotiin yhdessä vauvansa kanssa. Haastattelut analysoitiin tulkitsevan fenomenologisen analyysin (IPA) avulla. Yhteisökuntoutuksen tärkeimpiä elementtejä ovat sosiaalinen tuki sekä sosiaalinen oppiminen. Tutkielmassa käy ilmi, että haastateltujen äitien Ensikodissa saamat kokemukset psyykkisestä ja fyysisestä turvallisuudesta, kohdatuksi tulemisesta sekä heidän kuntoutuksessa kokemansa korjaavat kokemukset, sosiaalinen tuki ja sosiaalinen oppiminen johtavat vanhemmuuden vahvistumiseen. Tähän prosessiin vaikuttaa lisäksi vanhempien oma toimijuus. Traumatyön viitekehys ja vakauttavat työmenetelmät ovat keskeisiä tulosten saavuttamiseksi. Tutkielmassa käy myös ilmi vanhempien erilaisia kokemuksia riittämättömästä tuesta Ensikodissa. Erityisesti nousee esille riittämätön lastenhoitoapu sekä joillekin äideille kuntoutusjakson riittämätön kesto. Ne äidit, jotka kokivat saaneensa liian vähän lastenhoitoapua, kokivat sen vaikuttavan kielteisesti omaan jaksamiseensa. Ne äidit, joiden ensikotijaksot olivat lyhyet, tai joihin usein haettiin jatkoaikaa, kokivat tämän epävarmuuden aiheuttavan heille merkittävää ylimääräistä huolta ja stressiä ja sitä kautta haittaavan heidän kuntoutustaan. Yhteisökuntoutus Ensikodissa on tukenut vanhemmuuden vahvistumista. Yhteiskunnallisesti toiminnalla voi olla suuri merkitys ylisukupolvisten ongelmien katkaisemisessa. Vanhempien erilaisia kokemuksia riittämättömästä tuesta tulisi ottaa vakavasti, jotta ensikotitoiminnassa ei esimerkiksi syyllistyttäisi yhteiskunnassa vallitsevaan itsepärjäämisen kulttuurin vahvistamiseen.
”Yhteisöllisyyden kehittäminen olisi mahdollista, mutta sitä ei tehdä” : laadullinen asennetutkimus kolmen aikakauslehden yhteisöllisyydestä sosiaalisessa mediassa

Lieto, Maria (2018)

Tässä pro gradu -tutkimuksessa tarkastellaan sosiaalisen median yhteisöllisyyteen liittyviä asenteita. Esimerkkinä käytetään kolmen suomalaisen aikakauslehden Facebook-sivustoja. Tutkimuksen tavoitteena on vastata ensinnäkin siihen, millaista yhteisöllisyyttä aikakauslehtien ympärille on muodostunut Facebookissa. Lisäksi selvitetään, onko aikakauslehtien mahdollista vaikuttaa siihen, kehittyykö niiden Facebook-sivustojen ympärille virtuaaliyhteisöllisyyttä. Tutkimus aloitetaan kuvailemalla yhteisön käsitteen alkuperää (”vanha yhteisöllisyys”), kehittymistä (”muuttunut yhteisöllisyys”) ja sen nykyisiä muotoja (”uusi yhteisöllisyys”). Pohjana nykyaikaisen yhteisöllisyyden tarkastelulle toimii sosiologien 1800-luvun lopulla aloittama keskustelu siitä, millä tavoin yhteiskunnan muutokset ovat vaikuttaneet yhteisöllisyyteen. Klassisen sosiologian yhteisökäsitteen voidaan nähdä tiivistyvän Tönniesin vuonna 1877 esittämään Gemeinschaft ja Gesellschaft -pohdintaan (suom. yhteisö ja yhteiskunta), jonka mukaan yhteisöllisyyden suurin uhka on moderni yhteiskunta. Muuttuneen yhteisöllisyyden kannalta keskeisimmät teoriat ovat tässä tutkimuksessa Maffesolin (1995) kuvailemat uusheimot (neotribes), Baumanin (2001) narikkayhteisöt sekä Munizin ja O’Guinnin (2001) brändiyhteisö. Uudenlaisen yhteisöllisyyden keskiössä on muun muassa Rheingoldin (1993) kuvailema virtuaaliyhteisöllisyyden käsite. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytetään Meyrowitzin (1985) medium-teoriaa. Tutkimuksen empiirinen osuus toteutettiin laadullisen asennetutkimuksen avulla. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla ensin tutkittujen aikakauslehtien toimituksellisia henkilöitä (päätoimittajaa, toimituspäällikköä ja yhteisömanageria). Vastaavat haastattelut tehtiin ryhmähaastatteluina myös satunnaisesti valittujen, samojen aikakauslehtien Facebook-seuraajien kanssa kolmessa erillisessä ryhmähaastattelussa. Jokaiselle osallistujalle esitettiin kaksitoista lauseväittämää, jotka käsittelivät tutkimuksen kannalta keskeisiä aiheita. Empiirisen aineiston analyysi toteutettiin monitasoisesti. Ensin aineisto luokiteltiin siitä löydettyjen erojen ja yhtäläisyyksien perusteella. Sitten haastatteluaineistojen vastauksia analysoitiin puhetekoina. Lopuksi aineistosta löydettyjä kokonaisuuksia tulkittiin asenteiksi. Empiirisen aineiston, sille tehdyn analyysin sekä tutkimuksen keskeisimpien teorioiden valossa vaikuttaa ensinnäkin siltä, että virtuaaliyhteisöllisyyttä ei tutkittujen aikakauslehtien Facebook-sivustojen ympärille ole muodostunut riippumatta siitä, millä tavalla yhteisöllisyyden käsite määritellään. Asenteet yhteisöllisyyden toteutumista kohtaan olivat epäröiviä. Suurin haaste yhteisöllisyyden muodostumiselle on se, ettei yhteisyyttä suhteessa muihin seuraajiin koettu tarpeeksi vahvasti. Toisaalta tuloksena on, että toimitusten olisi mahdollista vaikuttaa siihen, kehittyykö aikakauslehtien Facebook-sivustojen ympärille yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyyden mahdollisuuksiin asennoiduttiin siis positiivisesti. Sekä toimitusten edustajien että aikakauslehtien Facebook-seuraajien roolissa tutkimukseen osallistuneiden henkilöiden vastauksista kävi ilmi, että yhteisöllisyyden kehittäminen olisi mahdollista, jos se olisi tavoite, jonka eteen työskenneltäisiin johdonmukaisesti. Molemmat osapuolet pitivät Facebookia ainutlaatuisena kanavana tiiviimmän lukijasuhteen rakentamiselle ja vuorovaikutuksen kehittämiselle. Erityisesti Facebook-seuraajien roolissa haastatellut olivat innokkaita lisäämään vuorovaikutusta entisestään. Tutkimuksen perusteella Facebookin yhteisöllistä luonnetta olisi mahdollista hyödyntää nykyistä enemmän. Tutkimuksen tekemisen taustalla oli huomio siitä, että yhteisöllisyyden käsitettä käytetään toisinaan huolimattomasti ja perusteettomasti etenkin kaupallisissa tarkoituksissa. Käsitteellä on positiivinen pohjavire. Tutkimuksessa vahvistui, että yhteisöllisyyden käsitteen käyttöön varsinkin sosiaalisen median kontekstissa tulisi suhtautua kriittisesti. Virtuaaliyhteisöllisyyden toteutumiseksi yksilöiden tulisi muodostaa tunnesiteitä toisiinsa, mutta ainakaan organisaatioiden Facebook-sivustoilla sen toteutuminen ei ole itsestäänselvyys. Tutkimus on rajattu käsittelemään Facebook-yhteisöllisyyttä. Taustalla on kuitenkin ajatus yleisen toistumisessa yksityisessä ja siitä, että yhteisöllisyyden toteutuminen ei välttämättä ole riippuvaista käytettävästä sovelluksesta. Siten tutkimuksen tuloksia on mahdollista hyödyntää myös muissa yhteyksissä. Tulokset eivät ole rajoittuneita ainoastaan aikakauslehtien tai Facebookin yhteisöllisyyttä käsitteleviksi.
Yhteisöllisyyttä rakentamassa : Sosiaalisen pääoman ja luottamuksen dynamiikkaa modernissa suomalaisessa yhteiskunnassa

Kirkkala, Antti (2014)

Politiikkaa kohtaan tunnetun kyynisyyden, äänestysaktiivisuuden laskun ja syrjäytymisen kaltaiset ilmiöt ovat viime vuosien aikana herättäneet länsimaissa keskustelua perinteisten edustuksellisen demokratian instituutioiden kyvyttömyydestä ylläpitää yhteiskunnallista integraatiota ja poliittisen järjestelmän legitimiteettiä. Sosiaalisen pääoman käsitteen modernit juuret ulottuvat 1970-luvulle Pierre Bourdieun ja James Colemanin kirjoituksiin, mutta varsinaisesti käsite tuli Suomessa osaksi poliittis-hallinnollista keskustelua 1990-luvulla Robert Putnamin tutkimusten seurauksena. Sosiaalinen pääoma pyrkii havainnollistamaan yksilötason sosiaalisen toiminnan yhteyttä positiivisiin yhteiskunnallisiin vaikutuksiin erityisesti kasvavan luottamuksen kautta. Kansalaisten osallistumiskulttuurin aktivoiminen nähdään teorian taustaolettamusten johdosta keinona torjua nykydemokratioiden 'kriisiä'. Sosiaalisen pääoman teoria lukeutuu moderniin republikanistiseen koulukuntaan, joka suhtautuu kriittisesti liberalismin yksilökäsitykseen ja näkee osallistuvan kansalaiskulttuurin kehittämisen keskeisenä normatiivisena tavoitteenaan. Etnisen diversiteetin kasvu länsimaissa viimeisten vuosikymmenten aikana tuo myös oman haasteensa perinteisille yhtenäiskulttuuriin nojaaville kansallisvaltioille. Pluralistisen yhteiskunnan kehittäminen ja monikulttuurisen integraation onnistuminen voidaan nähdä edellytyksinä poliittisen legitimiteetin ja julkisen vallan toimintakyvyn säilyttämiselle. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia kvantitatiivisin menetelmin sosiaalisen pääoman ja luottamuksen vaikutusta laajempaan yhteiskunnalliseen osallistumiskulttuuriin. European Social Surveyn vuoden 2012 Suomi-aineistosta valittiin 16 tutkimuksen kannalta relevanttia muuttujaa, joita analysoitiin kolmella eri regressioanalyysimallilla. ESS:n aineiston pohjalta tehty analyysi tukee sosiaalisen pääoman ja luottamuksen teoreettisia taustaolettamuksia myös Suomen osalta. Taustamuuttujista koulutustausta ja vastaajien taloudellinen tilanne korreloivat mallien kanssa. Ihmisten sosiaalisten asenteiden todettiin olevan vahvasti yhteydessä myös laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin: muihin ihmisiin luottavaisemmin suhtautuneet vastaajat luottivat myös eduskuntaan ja oikeusjärjestelmään selvästi keskimääräistä enemmän. Poliittista aktiivisuutta mittaavilla muuttujilla ei havaittu tilastollisesti merkitsevää yhteyttä regressiomalleihin, minkä todettiin osaltaan johtuvan aineiston rajoitteista kyseisten muuttujien suhteen. Mikrotason asenteiden vahva yhteys laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin antaa tukea sosiaalisen pääoman teorian ja republikanismin väitteille yhteisöllisyyden ja poliittisen osallistumisen kehittämisen merkityksestä koko poliittis-hallinnolliselle järjestelmälle. Kansalaisyhteiskunnan aktivoituminen niin asuinalueiden, harrastusjärjestöjen kuin poliittisten liikkeidenkin osalta johtaa pääsääntöisesti sosiaalisen pääoman ja luottamuksen kasvuun, mikä puolestaan vahvistaa yhteisöllisyyden tunnetta koko yhteiskunnan tasolla. Osallistumisen kehittämisessä huomion ei siis tule kohdistua ainoastaan instituutioiden kehittämiseen, sillä ruohonjuuritason sosiaalinen vuorovaikutus voi monessa tapauksessa muodostua tärkeämmäksi tekijäksi koko yhteiskunnan toiminnan kannalta.
Yhteisöllisyyttä verkossa?

Rämö, Maria (2011)

Tutkimuksessa tarkastellaan virtuaaliyhteisöllisyyttä, jossa jäsenten välinen vuorovaikutus tapahtuu verkon välityksellä ilman kasvokkaista kohtaamista. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, voiko virtuaaliyhteisöllisyys Internetin keskustelufoorumilla olla rinnastettavissa perinteiseen reaalimaailman yhteisöllisyyteen. Tutkimuksessa selvitetään, mikä tekee vuonna 2005 perustetusta keskustelufoorumi AustenForumista yhteisön, miten yhteisyyden tunne foorumilla syntyy ja miten käyttäjät itse kokevat AustenForumin yhteisönä. Tutkimuksen aineisto on kerätty 239 keskusteluketjusta, jotka aloitettiin AustenForumilla vuonna 2005, sekä seitsemän AustenForumin käyttäjän haastattelusta. Tutkimusmenetelmänä käytetään aineistolähtöistä, teorialähtöistä ja teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Pelkästään verkossa tapahtuvan vuorovaikutuksen pohjalta syntyneeseen yhteisöllisyyteen on suhtauduttu tutkimuskirjallisuudessa sekä myönteisesti että kielteisesti. Osa tutkijoista näkee virtuaaliyhteisöllisyyden mahdollisuutena luoda erilaista yhteisöllisyyttä, toiset taas uskovat virtuaaliyhteisöllisyyden tuhoavan aidon yhteisöllisyyden ja pitävät sitä keinotekoisena kopiona aidosta, kasvokkaisesta yhteisöllisyydestä. Virtuaaliyhteisöllisyyttä on pidetty symbolisena ja kuviteltuna yhteisöllisyytenä perinteisen, toiminnallisen yhteisöllisyyden sijaan. AustenForum täyttää yhteisölle annetut tunnusmerkit ja kestää virtuaaliyhteisöihin kohdistuneen tavallisimman kritiikin. Yhteisyys muodostuu AustenForumilla käyttäjien välillä syntyneen yhteisöllisen toiminnan, samanhenkisyyden, ystävyyden, vuorovaikutuksen sekä ryhmäidentiteetin ja muista erottautumisen kautta. Käyttäjät itse kokevat kuuluvansa tiiviiseen yhteisöön, ja AustenForumilla on käyttäjilleen myös kodin merkityksiä. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että verkossa voi syntyä reaalimaailmaan rinnastettavaa yhteisöllisyyttä. Virtuaaliyhteisöllisyyden erottaa perinteisestä yhteisöllisyydestä vain kasvokkaisen vuorovaikutuksen puuttuminen. Se ei kuitenkaan tee yhteisöllisyydestä epäaitoa. Käsitteellä virtuaaliyhteisö ei siis voida viitata yhteisöllisyyden laatuun, vaan yhteisön jäsenten vuorovaikutuskanavaan.
Yhteisöllisyyttä verkossa? : Yksinäisyyden yhteys sosiodigitaaliseen osallistumiseen lukiolaisilla

Puukko, Kati (2018)

Modernin tieto- ja viestintäteknologian myötä ihmiset ovat verkottuneempia kuin koskaan aiemmin. Tästä huolimatta yksinäisyyden on arvioitu yleistyvän monissa moderneissa yhteiskunnissa ja etenkin nuoren sukupolven keskuudessa. Teknologian psykososiaaliset vaikutukset ovat herättäneet paljon ristiriitaista keskustelua teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen tutkimuksen kentällä. On esitetty, että teknologia voi korvata vuorovaikutusta lähiympäristön ihmisten kanssa ja lisätä sosiaalista eristäytyneisyyttä. Toisaalta teknologia voi myös tukea ja rohkaista sosiaalista vuorovaikutusta sekä tarjota uudenlaisia yhteisöllisyyden kokemisen mahdollisuuksia. Teknologian kehityksen myötä tutkimuksen on laajennuttava yhä enemmän multidimensionaalisiin välineisiin ja kiinnitettävä huomiota teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen moninaisuuteen. Vastaten osaltaan näihin kysymyksiin tämä tutkimus tarkastelee lukiolaisten kokeman yksinäisyyden ja sosiodigitaalisen osallistumisen välisiä yhteyksiä. Tarkemmin tutkimuksessa tarkastellaan lukiolaisten sosiodigitaalisen osallistumisen ulottuvuuksia ja sosiodigitaalisen teknologian käyttöön liittyviä sukupuolieroja. Lisäksi selvitetään, onko lukiolaisten kokema yksinäisyys yhteydessä sosiodigitaalisen osallistumisen ulottuvuuksiin ja ovatko yhteydet erilaisia tytöillä ja pojilla. Nuorten teknologiavälitteistä vuorovaikutusta tarkastellaan sosiodigitaalisen osallistumisen käsitteen näkökulmasta. Yksinäisyyttä tarkastellaan nuorten psykososiaalisen hyvinvoinnin indikaattorina. Tämä tutkimus on toteutettu osana Mind the Gap -tutkimushanketta. Tutkimuksessa käytettiin laajaa kyselyaineistoa (N=1339), joka kerättiin 18 pääkaupunkiseudun lukiosta syksyn 2013 ja kevään 2014 aikana. Nuorten sosiodigitaalisen osallistumisen ulottuvuuksia selvitettiin eksploratiivisella faktorianalyysillä. Sukupuolieroja tarkasteltiin muuttujien keskiarvojen ja keskihajontojen avulla. Yksinäisyyden yhteyttä sosiodigitaalisen osallistumisen ulottuvuuksiin selvitettiin Pearsonin korrelaatiokertoimen ja lineaarisen regressioanalyysin avulla. Lukiolaisten sosiodigitaalisesta osallistumisesta löydettiin kolme ulottuvuutta: kaverilähtöinen osallistuminen, kiinnostuslähtöinen osallistuminen ja pelaaminen. Kaverilähtöinen osallistuminen oli selvästi yleisin tapa käyttää sosiodigitaalista teknologiaa. Vain pieni osa lukiolaisista käytti sosiodigitaalista teknologiaa kiinnostuslähtöiseen osallistumiseen ja pelaamiseen. Sosiodigitaalisen osallistumisen havaittiin olevan sukupuolittunutta pelaamisen ja kaverilähtöisen osallistumisen suhteen. Pojat olivat tyttöjä aktiivisempia pelaajia. Tytöt puolestaan käyttivät sosiodigitaalista teknologiaa poikia enemmän kaverisuhteiden ylläpitämiseen. Yksinäisyyden kokeminen selitti aktiivista kiinnostuslähtöistä sosiodigitaalista teknologian käyttöä ja pojilla aktiivista pelaamista. Lisäksi yksinäisyyden kokeminen oli yhteydessä vähäisempään kaverilähtöiseen osallistumiseen.
Yhteisösosiaalityö ekososiaalisessa kontekstissa : Työntekijöiden näkemyksiä alueellisista erityispiirteistä ja huono-osaisuudesta

Kortelainen, Tea (2016)

Suomessa on pyritty 1960-luvulta lähtien vastaamaan yhteisösosiaalityön keinoin kaupungeissa ilmenneisiin sopeutumis- ja hyvinvointiongelmiin. Yhteisösosiaalityön paikka osana suomalaista palvelurakennetta ei ole silti itsestään selvä, ja varoja sekä vastuuta on siirretty kolmannelle sektorille. Samaan aikaan etenkin pääkaupunkiseudun aluerakenteessa on useissa tutkimuksissa havaittu alueellista eriarvoistumista ja huono-osaisuuden kasautumista. Tässä tutkimuksessa on tavoitteena on tarkastella yhteisösosiaalityötä sekä alueellista huono-osaisuutta ekososiaalisen viitekehyksen kautta, sekä analysoida yhteisösosiaalityön toimintaympäristöä, alueella näkyvää huono-osaisuutta, ja näiden ilmiöiden rakenteellisia yhteyksiä ja ratkaisumalleja. Aineistona on käytetty kahta marraskuun 2015– tammikuun 2016 välisenä aikana nauhoitettua ryhmähaastattelua, joissa haastateltiin yhteensä seitsemää Helsingissä työskentelevää yhdyskunta- ja lähityöntekijää. Analyysimenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysia, ja analyysikehikkona toimii rakenteellisen sosiaalityön toiminnallista ympäristöä korostava malli. Tutkimus kiinnittyy ekososiaalista sosiaalityötä, huono-osaisuutta, kaupunkisosiologiaa sekä ympäristön ja ihmisen hyvinvointia käsitteleviin teorioihin. Tuloksien mukaan Helsingissä sijaitsevat alueet ovat hyvin monimuotoisia, vaikkakin keskenään erilaisia. Kaikki alueet pitävät sisällään pienempiä, keskenään erilaisia alueita, ja sekä huono-osaisuutta että hyvinvointia. Huono-osaisuus nähtiin sekin hyvin monimuotoisena ilmiönä, ja monella yhteisösosiaalityön asiakkaalla oli kasautuneena useita eri huono-osaisuuden osa-alueita, joista asunnottomuus ja päihteidenkäyttö koettiin haastavimmiksi. Alueellisella huono-osaisuudella oli havaittavissa useita rakenteellisia yhteyksiä ja syitä, ja se tuli esille niin yksilö- kuin rakennetasollakin. Kattava julkisen liikenteen verkosto, riittävät palvelut ja asukkaiden välinen yhteisöllisyys nähtiin avaintekijöiksi ihmisten viihtyvyyden kannalta. Yhteisösosiaalityöllä on käytettävissä monia ratkaisumalleja alueellisen hyvinvoinnin tukemiseksi. Näitä ovat muun muassa osallisuuden lisääminen, yhteisöllisyyteen kannustaminen sekä asukkaiden näkökulmien vieminen eteenpäin alueen kehitystä käsittelevissä kokouksissa. Rakenteellinen sosiaalityö on keskeinen osa yhteisösosiaalityön arkea, mutta arjesta noussutta tietoa ei resurssipulan vuoksi ole juurikaan mahdollista viedä eteenpäin.
Yhteisösosiaalityö : toimintaa, puhetta ja tulkintaa aikuissosiaalityön kontekstissa

Hytti, Tytti Sarika (2013)

Samfundsarbete har sina rötter i Jane Addams settlementarbete. Det är ett begrepp som integrerar olika synvinklar och omfattar olika socialpolitiska diskurser. Samfundsarbete är inte ett vanligt eller självklart arbetssätt i det kommunala socialarbetet. Syftet med den här pro gradu- avhandlingen är att analysera hur socialarbetare och socialhandledare diskuterar om samfundsarbete och konstruerar det i gruppdiskussioner samt hur samfundsarbetet framställs i en kontext av vuxensocialarbete. Materialet har samlats genom att banda arbetarnas gruppdiskussioner under områdesanalysprocessen från april 2011 till mars 2012. Analysen fokuserades på diskurser i talet. Diskurser ses som talbruk, vilka formar sina objekt. Utgångspunkten för att identifiera diskurser är att aktörerna är en del av diskurserna genom olika positioner. Likheter och olikheter söktes i talets innehåll och struktur, för att identifiera hur diskurserna varierade i språkbruk. Under gruppdiskussioner framträdde olika diskurserna om samfundsarbetet. Först konstruerade man samfundsarbetet som andra aktörers ansvar. Då betonades frivilligas ansvar. Samfundsarbetet definierades också som ett sätt att gå ut från socialbyrån och träffa klienterna i invånarhusen. Under diskussionernas lopp reflekterade man 'utgående' arbetet och man började se samfundsarbetet mera som ett förebyggande och områdesbaserat arbetssätt. Då betonades nätverkarbetet och partnerskap med de andra aktörerna i bostadsområdet. De öppna invånarhusen upplevdes som en möjlighet att möta invånare. Samfundsarbetet definierades också som stödande av deltagandet antingen genom aktivering eller empowerment. I det första konstruerar man klienter som passiva och tänker att man kan förbättra välmående genom att integrera klienterna i sina bostadsområden. Med empowerment kan man stöda klienternas deltagande och medlemskap i samfunden utgående från deras egna utgångspunkter. Samfundsarbetet framställdes också som ett sätt att påverka strukturer och främja utvecklingen, men man tänkte att det är en långvarig process och att det kräver stabilitet i organisationen. Samfundsarbete definierades dock inte som mobilisering av människor och främjandet av delaktighet definierades inte som ett syfte i samfundsarbetet. De här olika diskurserna beskriver det mångsidiga samfundsbegreppet. I början av diskussionerna var synvinklarna smala, men mot slutet av diskussionerna blev de bredare och mångsidigare. I praktiken kan man förena olika synvinklar från de här diskurserna. Det är ändå viktigt, att man fortsätter reflektera kritiskt över hurdana diskurser det är som styr praxis. I vuxensocialarbetet borde man förstärka ett sådant samfundsarbete, som fokuserar på att lyssna på marginaliserade människornas erfarenheter och främja deras delaktighet. Den nytt lärande diskursen om samfundsarbetet möjliggör vidareutveckling: den ser samfundsarbetet som en gammal tradition och bygger på redan existerande kunskap om samfundsarbetet.
Yhteisöt pitkäaikaistyöttömien voimaannuttajina

Tarkiainen, Laura (2013)

Tässä sosiaalityön pro gradu-tutkielmassa tarkastellaan pitkäaikaistyöttömien ryhmätoimintaa yhteisöllisyyden ja voimaantumisen viitekehyksissä. Tutkielmassa ollaan ennen kaikkea kiinnostuneita siitä, miten yhteisölliset sosiaalityön ryhmät tukevat pitkäaikaistyöttömien voimaantumisen kokemuksia. Tätä tutkimustehtävää taustoitetaan myös pitkittyneeseen työttömyyteen liittyvillä yleisillä kokemuksilla. Tutkielma paikantuu yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja ilmapiiriin, jossa yhteisöjen potentiaalin tunnustaminen on voimillaan. Yhteisöihin kohdistetusta kiinnostuksesta huolimatta ovat yhteisöt sosiaalityön kontekstissa ohuelti tutkittuja ja hyödynnettyjä. Sen lisäksi myös kovenevien ja yksilön vastuuta painottavien arvojen oloissa on sosiaalityön aikuisasiakkaiden palveluihin kiinnitetty entistä vähemmän huomiota. Tutkielma pyrkii vastaamaan näistä yhteiskunnallisista elementeistä rakentuviin tutkimustarpeisiin. Tutkielma on tutkimussuuntaukseltaan laadullinen ja sen teoreettinen lähtökohta perustuu sosiaalis-konstruktionistiseen ajattelutapaan. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostaa aiempi aiheeseen liittyvä tutkimuskirjallisuus, jonka avulla jäsennetään tutkimusongelmaa ja keskustellaan tutkimusaiheeseen liittyvistä keskeisistä puheenaiheista ja käytänteistä. Tutkielmaa on vahvasti ohjannut aikuissosiaalityötä, työttömyyttä, yhteisösosiaalityötä sekä voimaantumista koskevat aiemmat yhteiskunta- ja sosiaalitieteelliset keskustelut ja tutkimukset. Tutkielman aineiston muodostaa vuosien 2010 ja 2011 tehdyt pitkäaikaistyöttömien haastattelut. Aineisto rakentuu kymmenestä pitkäaikaistyöttömien kanssa tehdyistä yksilöhaastattelusta sekä yhdestätoista ryhmähaastattelusta. Tutkielman aineistona käytettyihin ryhmähaastatteluihin on osallistunut yhteensä kuusikymmentä Päijät-Hämeen ja Itä-Uudenmaan alueella asuvaa pitkäaikaistyötöntä. Tutkielman menetelmänä on käytetty laadullista sisällönanalyysia. Aineistoa on lähestytty abduktiivisen päättelyn keinoin. Tutkielman tulosten mukaan pitkäaikaistyöttömien yhteisöllinen ryhmätoiminta helpottaa pitkäaikaistyöttömän yksinäistä ja toimetonta arkea, jota voi leimata yhteiskunnallisen ulkopuolisuuden kokemukset, köyhyys, huono kohtelu sekä omaan asemapaikkaan liittyvä näköalattomuus. Yhteisöllisten ulottuvuuksiensa avulla pitkäaikaistyöttömien ryhmätoiminta synnyttää voimaantumisen kokemuksia, sillä se auttaa vahvistamaan pitkäaikaistyöttömän hyvinvointia, omien onnistumisien tunnistamista, muutoshalun heräämistä sekä vaihtoehtoisten selitysmallien syntymistä. Yhteisöllisyys ryhmäympäristöissä jäsentyy tutkielmassa vertaisuudeksi, keskustelukanavaksi, keskinäiseksi tueksi sekä tasavertaiseksi toimijuudeksi. Nämä yhteisyyteen kytkeytyvät tekijät ovat tukemassa pitkäaikaistyöttömän voimaantumisprosessia. Tutkielman tutkimustulosten mukaan sosiaalityön pitkäaikaistyöttömien aikuisasiakkaiden ryhmämuotoiset palvelut tukevat ja helpottavat pitkäaikaistyöttömien arkea ja vahvistavat siten kohderyhmän hyvinvointia tarjoamalla yhteisöllisyyden ja voimaantumisen kokemuksia. Tutkielman tulosten pohjalta on aiheen kysyä, minkälaisen roolin aikuissosiaalityö aikoo tulevaisuudessa ottaa pitkäaikaistyöttömien aikuisasiakkaidensa yhteisöllisyyteen ja voimaantumiseen liittyvien tarpeiden suhteen. Saako yhteisöllinen sosiaalityön orientaatio jalansijaa yksilötyöhön kiinnittyvän työn profiilissa? Tuleeko sosiaalityö vahvistamaan osaamistaan niin käytännön kuin tutkimuksen tasolla yhteisöihin kiinnittyvän työn kentällä? Vai joutuuko suomalainen yhteisösosiaalityö tyytymään nykyisellään olevaan perifeeriseen positioonsa sosiaalityön keinovalikoimassa?
Yhteistoiminnallinen menetelmä ja oikeudenmukaisuus : Kuntatyöntekijöiden kokemuksia työkonferenssimenetelmästä

Pokela, Laura (2011)

Opinnäytetyössä tarkastellaan pienen kuntaliitoskunnan työntekijöiden asennoitumista työkonferenssiin. Työkonferenssi on keskustelutilaisuus, jonka keskeisiä periaatteita ovat demokraattisuus ja edustuksellisuus. Menetelmä on kehitetty erityisesti hierarkkisten raja-aitojen purkamiseen työyhteisöissä, ja sitä voidaan luonnehtia myös työyhteisöön kohdistuvaksi interventioksi. Työkonferenssimenetelmä on ideaalinen konstruktio, jonka periaatteet edustavat oikeudenmukaisuuden objektiivista ihannetta. Opinnäytetyön tavoitteena on selvittää, miten työkonferenssia arvotetaan työskentelymenetelmänä ja etenkin, miten oikeudenmukaisuus konstruoituu työkonferenssia arvotettaessa. Oikeudenmukaisuutta tarkastellaan sosiaaliselle toiminnalle osoitettuna hyväksyntänä tai paheksuntana. Oikeudenmukaisuudesta puhuminen on puolestaan argumentatiivinen teko, jossa keskeistä on vastuun osoittaminen koetusta epäoikeudenmukaisuudesta. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on kategorioinnin näkökulma oikeudenmukaisuuteen (Ambrose & Kulik, 2001), moraalisen vastuun näkökulma (Folger, 2001) ja yleinen oikeudenmukaisuusteoria (Folger & Cropanzano, 1998) ja tutkimusnäkökulmana retorinen asenneteoria (Billig, 1987/1996). Asennoitumista tarkastellaan laadullisen asennetutkimuksen menetelmällä (Vesala & Rantanen, 2007) tuotetun ja analysoidun aineistonäytteen kautta, joka koostuu kahdeksan kuntatyöntekijän yksilöhaastatteluin tuotetusta argumentatiivisesta puheaineistosta. Haastatellut osallistuivat syksyllä 2008 työkonferenssiin, jonka tarkoituksena oli määritellä pienen kuntaliitoskunnan hyvät palvelut – mitä ja miten. Haastattelut tehtiin syksyllä 2008. Aineiston analyysin perusteella työkonferenssia arvotetaan sekä tasavertaisuuden että hyödyn näkökulmasta. Pääosin haastatellut suhtautuvat työkonferenssiin myönteisesti. Myönteinen suhtautuminen liittyy erityisesti työkonferenssimenetelmän eettis-moraalisiin periaatteisiin ja koettuun ryhmätoimintaan. Hieman kielteisempi suhtautuminen liittyy työkonferenssin mahdollisuuteen toimia tehokkaasti yksityiskohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa. Tutkimuksen tulokset antavat olettaa, että työkonferenssinmenetelmän mahdollisuus toimia työyhteisöön kohdistuvana interventiona paranisi sen periaatteellisemmalla käytöllä ja vuorovaikutuksellisia näkökulmia korostavilla tavoitteilla. Keskeisimmät lähdeteokset: työkonferenssista Lehtosen (2004) Työkonferenssi Suomessa; oikeudenmukaisuudesta Ambrosen ja Kulikin (2001) artikkeli How do I know that’s fair?, Folgerin (2001) artikkeli Fairness as deonance, Folgerin ja Cropanzanon (1998) Organizational justice and human resource management; retorisesta asenneteoriasta Billigin (1987/1996) Arguing and thinking; laadullisesta asennetutkimuksesta Vesalan ja Rantasen (2007) Argumentaatio ja tulkinta.
Yhteistoiminnallinen sosiaalityö : Vuorovaikutus ja tiedon rakentuminen nuorten kokemuksissa

Pitkänen, Niina (2018)

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan nuorten vuorovaikutuskokemuksia yhteistoiminnallisesti toteutetussa sosiaalityössä. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millaisia piirteitä nuoren ja sosiaalityöntekijän välisessä vuorovaikutuksessa esiintyy. Lisäksi tavoitteena on jäsentää sitä, miten ja kenen toimesta tietoa tuotetaan sosiaalityön vuorovaikutustilanteissa. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tutkimus ja se on toteutettu yhteistoiminnallisessa sosiaalityön tekemisen tavassa mukana olleita nuoria haastatellen. Aineiston analyysi on toteutettu teoriaohjaavan sisällönanalyysin periaatteiden mukaisesti. Nuorten vuorovaikutuskokemuksia sosiaalityöstä ja tiedonrakentumista sosiaalityön vuorovaikutuksessa tarkastellaan tietokäytännöille keskeisen vaihtoalueen käsitteen avulla. Tulosten mukaan sosiaalityöntekijän ja nuoren väliseen vuorovaikutukseen rakentuu kolme erilaista vaihtoalueen tyyppiä. Yksisuuntaiseksi vuorovaikutuksen vaihtoalue määrittyy silloin, kun vuorovaikutukseen osallistujilla on valmiita ennakko-oletuksia toisista osapuolista, toimijoilla ei ole yhteistä kieltä ja sosiaalityön työskentelyä ohjaa järjestelmästä kumpuava velvoite. Yksisuuntaisella vaihtoalueella tieto määrittyy asiantuntijan omistamaksi ja nuori asemoituu sosiaalityön toimien kohteeksi. Vaihtoalue rakentuu sen sijaan vuorovaikutteiseksi silloin, kun osallistujat tulevat sosiaalityön vuorovaikutustilanteeseen ilman ennakko-oletuksia omasta tai toisen osallistujan rooleista, jakavat keskenään ymmärryksen käytetystä kielestä ja käsitteistä ja tämän yhteisen kielen avulla pyrkivät oppimaan toisiltaan ja synnyttämään yhdessä uudenlaista tietoa. Vuorovaikutteisella vaihtoalueella tieto on toimijoiden yhdessä rakentamaa. Rajaobjektien myötä rakentuva vaihtoalue liittyy tilanteisiin, joissa sosiaalityössä käytetään erilaisia menetelmiä tai välineitä. Esimerkiksi kuvakorttien käyttö tai yhteinen ruuanlaitto rentouttaa sosiaalityön työskentelyn ilmapiiriä ja tuo osallistujia lähemmäksi toisiaan. Tällainen rajaobjektien myötä rakentuva vaihtoalue voi toimia siirtymänä kohti vuorovaikutteista vaihtoaluetta ja tukea toimijoiden yhteistoiminnalliseen työskentelysuhteeseen asettumista. Yhteistoiminnallinen, kumppanuuteen perustuva sosiaalityön tekemisen tapa tuottaa nuorille positiivisia kokemuksia sosiaalityöstä, kokemuksen oman itsen arvostuksesta sekä vahvistaa merkityksellisyyden tunnetta omaa itseä koskevissa asioissa. Sosiaalityössä tulee vahvistaa sellaisia toimintatapoja, jotka tukevat kohtaamistilanteeseen tulevien toimijoiden aitoa tasavertaisuutta sekä osallistujien halua tulla tilanteeseen ilman valmiita ennakko-oletuksia omasta tai toisten asemasta tai osaamisesta. Sosiaalityön vuorovaikutustilanteissa tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, että kaikki tilanteen osallistujat jakavat samanlaisen ymmärryksen käytetystä kielestä ja käsitteistä. Mahdollistaakseen vuorovaikutteisen vaihtoalueen synnyn sosiaalityöntekijän tulee asettua vuorovaikutussuhteessa oppijan rooliin ja yhteiseen ihmettelyyn asiakkaan kanssa. Sosiaalityöhön rakentuvia ammattikäytäntöjä tulee kehittää yhteistoiminnalliseen suuntaan siten, että toimijoiden yhteiset tiedonmuodostuksen prosessit mahdollistuvat.
Yhteistoiminta kriisinhallinnassa : toimivan siviili-sotilasyhteistyön merkitys epäonnistuneen valtion jälleenrakennusprosessissa

Mallenius, Harriet (2011)

Tutkimuksessa etsitään vastausta kysymykseen, millainen on toimivan siviili-sotilasyhteistyön merkitys epäonnistuneen valtion jälleenrakennusprosessissa. Se pyrkii selvittämään, kuinka Euroopan unionin Eulex-operaatiossa ja Naton Kfor-operaatiossa työskentelevien siviili- ja sotilaallisen kriisinhallinnan asiantuntijoiden keskinäinen yhteistoiminta hyödyttää epäonnistuneen valtion jälleenrakennusprosessia. Aihetta lähestytään sekä yhteistyötoimijoiden että operaatioalueen näkökulmasta. Työn monipuolisuutta ja hyödynnettävyyttä on pyritty lisäämään alakysymyksillä: miten yhteistyö on huomioitu koulutusvaiheessa, minkälaista yhteistyö Eulex-ja Kfor-operaatioiden välillä oli Kosovossa ja miten yhteistyön ongelmat ja seuraukset näkyvät. Tutkimuksen tarkoituksena on osaltaan lisätä tietämystä melko vähän tutkitusta, mutta tärkeydeltään lisääntyvästä aiheesta. Tulevaisuuden entisestään monipuolistuviin kriiseihin tulee kyetä vastaamaan kokonaisvaltaisemmin, ja se edellyttää toimivaa yhteistyötä. Tapaustutkimuksen aineisto on kerätty haastattelemalla sekä sotilaita että siviilikriisinhallinta-asiantuntijoita. Litteroitu materiaali on analysoitu käyttäen sisällönanalyysin periaatteita ja analysoidun kokonaisuuden perusteella on tehty johtopäätöksiä. Tutkimukseen sisältyy myös luotaus aiheen tulevaisuuteen. Epäonnistuneen valtion ajatus toimii vahvasti käytännöllisen tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä. Haastattelut ovat tutkimuksen päälähde, nmlta sen lisäksi melko tuoretta ja ajankohtaista aihetta käsittelevän työn tärkeimpiä lähteitä ovat Siviilikriisinhallinnan kansallinen strategia (2008) sekä Suomen kokonaisvaltainen kriisinhallintastrategia (2009) sekä muut aihetta käsittelevät julkaisut. Yhteistoiminnan osapuolten. Kosovossa Eulex-ja Kfor-operaatioiden, kannalta toimiva yhteistyö muun muassa lisää toimijoiden motivaatiota ja ammattitaitoa monipuolisesti, vähentää epäluuloja toista organisaatiota kohtaan sekä edesauttaa toimintaa tulevissa operaatioissa. Lisäksi onnistunut yhteistoiminta antaa positiivista esimerkkiä muille toimijoille, säästää resursseja, lisää tehokkuutta, parantaa tiedonvaihtoa, luo vakautta operaatioon sekä antaa uskottavuutta toimijoille. Operaatioalueen kannalta toimivan yhteistyön hyödyt ovat vieläkin moninaisemmat. Onnistunut yhteistyö mahdollistaa operaation onnistumisen ja sitä kautta olojen palautumisen normaaliksi. Toimiva yhteistyö edesauttaa omatoimista kehitystä sekä helpottaa paikallisten toimijoiden vastuunottoa, toiminnan kehitystä, transitioaskelten tehokasta suunnittelua ja paikallisten organisaatioiden ja toimintatapojen kehittymistä. Se myös varmistaa, että tuki saadaan käyttöön täysimääräisesti, toimii esimerkkinä paikallisten yhteistyön kehittämisessä, parantaa suunnittelumahdollisuuksia sekä mahdollistaa operaation tavoitteiden saavuttamisen. Toimijoiden välisen yhteistyön intensiteetti ja muodot täytyy aina sovittaa operaation vaatimuksia vastaaviksi. Siviili- ja sotilastoimijoiden välistä yhteistyötä voidaan kehittää muun muassa koulutuksen ja tutkimuksen myötä, kehitykselle tulee olemaan tarvetta, sillä yhteistyö kriisinhallintatoiminnassa tullee jatkossa entisestään lisääntymään ja tiivistymään.

Now showing items 5303-5322 of 5399

Browsing by Title

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO