Browsing by Title

The topic of this thesis is self-care as currently discussed on social media. Research questions address what caring for the self consists of and why it is practiced, what kinds of selves are constructed in social media self-care discourse, and how self-care is discussed on social media. Data for the thesis was gathered on the social media site Instagram, where questions of wellbeing and self-care are avidly discussed. Data consists of observation on Instagram posts and their caption texts, conversations on comment sections and interviews with content providers. Self-care discourse is understood to be part of Western originating therapeutic culture and data was primarily from Anglophone countries and Europe. However, due to the global nature of Instagram as a social media, the research was not limited geographically. Interviewees were from North America and Europe. The thesis takes part in anthropological discussions of wellbeing. It is based on the assumption that discourse on wellbeing can provide insight into ideologies that are at play in societies and how they affect the individual. Self-care is understood as part of therapeutic culture where psychological concepts are used to inform understandings of the self. Selfhood in self-care discourse is seen as a continuation of a Euro-American tradition, where the self is understood as a bounded individual. The background of current self-care practices is traced through how caring for the self was practiced in Antiquity and early Christianity, to the impact of Calvinist ideologies of work and American originating ideas of positive thinking and self-help. Empirical studies on self-help literature informed investigations and provided a comparative framework to self-care discourse. Two key ways of approaching projects on the self are discussed: a Foucauldian inspired governmentality-focused perspective, where cultivating personal wellbeing can be understood as a form of neoliberal governance, where individuals are governed through freedom of choice; and a perspective that emphasizes interpretation and agency in self-helping practices, and where self-identity can be understood as a reflexive project, where engaging in therapeutic culture is an avenue of self-making and may have emancipatory potential. Mindset and practice are found as two key aspects in current self-care practices. Self-care is a practice but what determines something as self-care is the mindset it is done in. The self-care mindset is about a specific way of relating to the self. The self and relationship towards oneself are highly valued and the self is framed as a prime source of knowledge for the individual. Taking care of oneself thus entails listening to oneself, what the self needs, and acting accordingly in the practice of the self. Self-knowledge is a requisite for the practice of self-care, but increased self-knowledge was also the result of caring for the self. Caring for the self resulted in better awareness of the self and increased wellbeing, especially regarding mental health. In self-care discourse the individual is understood as being embedded in social relationships and obligations. However, sociality is often presented more as a problem than a solution to individual wellbeing. Happiness and wellbeing are to be found within, not from others. There is an ethical duty towards caring for the self first. This was also framed as the best way to take care of others. Western society is seen as stressful, fast-paced and taxing. There are ample opportunities for people, but also a lot of information, responsibilities, and expectations in life, both at work and outside of it. Self-care is about living in this choice-laden world, with the solution of focusing on taking care of the self. Self-care is seen as benefitting all aspects of people’s lives. These practices cannot be completely divorced from power relations. Caring for the self could be understood as a form of governance that produces responsible self-governing citizens. However, self-care discourse also includes social critique, where societal norms around mental health and women’s roles are questioned and attempted to alter by sharing personal narratives, information, quotes, advice, and reminders on social media. Self-care discussions are understood as an arena for life politics, a politics of lifestyle choices. In the self-care lifestyle caring for the self before others, rest, and vulnerability are valued. The thesis argues that Instagram self-care discourse is an avenue for self-making. Through sharing personal narratives, Instagrammers construct their self-identities. Life is understood as a journey that has its ups and downs, and sharing all aspects of life on social media is a way to counter narratives of an ideal person and especially woman who is always productive, a view that society is seen to generate. An ethical way of life is about taking care of and loving oneself first, which generates wellbeing to the self and others.

The contemporary South Africa has one of the highest youth unemployment rates in the world which strongly influences the lives and future prospects of the South African youth. The aim of this study is to get a better understanding of the lives of young men in a context, where their possibilities to gain employment and reach successful adulthood and manhood are restricted. The attempt is to find out what the young unemployed South African men think about manhood and masculinity and how they navigate in their lives to become the men they aspire to be. In addition, the study discusses about the connections and contradictions between the young men’s perceptions and the current reality of the South African society. The study is influenced by the ethnographic research tradition and it provides a concise description of South Africa and of the direct environment the young men live in. The theoretical framework is built on the concepts of youth, masculinity and social navigation. The data consists of eight ethnographic group conversations with 36 young unemployed South African men, which were implemented during the spring of 2013 in a Non-Profit Organization located in Cape Town, South Africa. The collected data was further analyzed by using content analysis. The results of the study reveal that social issues such as crime, substance abuse, violence and unemployment have a crucial influence on the young men’s lives in South Africa and have forced them to reshape their understanding of real manhood as well as improvise in their lives while navigating their ways towards adulthood. According to the results, the young men oppose the empowerment of women and support the traditional gender order in which an ideal man is a strong breadwinner of the house. However, their masculine identity seems to be under a threat due to their worsened possibilities to maintain the position of the breadwinner in the contemporary South Africa. Although the young men want to educate themselves further and get employment, it seems that in their communities it is almost impossible to be part of a group, feel safe or get income without joining criminal activities. Studying other societies is essential for social work because many social phenomena are universal and the knowledge gained from studies carried out in different contexts compels to reflect the societal practices of one’s own country and question the old models of thinking. This study paints a picture of a country where the young people try to get the best out of the recourses there are available for them. The young unemployed South African men feel included in their own communities but, however, when examining their possibilities on a broader societal scale, it seems that young South Africans are often forgotten and excluded from the wider societal practices. Thus, the study raises a question whether young men even have any other options than joining criminal activities in order to survive and fulfil the expectations of being a real man in the contemporary South Africa. Furthermore, the study challenges to contemplate the role of the surrounding societal structures in determining the possibilities one have and the challenges one will face.

This thesis examines the notions of ethnicity, nation, and belonging in the context of South Korea, in order to investigate whether the scope of these notions will allow the reproduction of new South Koreans from multicultural subjects through education. South Koreans have traditionally considered themselves a strictly homogenous group: in order to stake a claim on Koreanness, one must meet the requirements of being Korean both in body as well as in practice. During the last two decades, the South Korean state has switched its national narrative into one of a multicultural nation, discarding the ethnonationalist definition of Koreanness. This thesis aims to answer the question of what kind of notion of Koreanness is present in the education of “multicultural” children. Does the educational process aim to transform these Othered children into Koreans? Is there even a potential for such transformation in the context of the South Korean society? How does the process work in practice? The data of this thesis was collected through participant observation during a three-month long fieldwork period at a South Korean afterschool educational institution catering to children with immigrant backgrounds. The data consists of descriptions of the centre’s educational programme and structure, and a field diary depicting the everyday interactions between the adult Korean staff and the Othered children, as well as among the children. The requirements of being Korean in body and in practice were both salient in the educational setting of the centre. Being Korean in practice presupposed a suitable command of learnable skills such as the Korean language and the proper Korean way of studying. The children each participated in the learning process from more or less peripheral localities, defined by the limitations of their relative competence. Their positionality in regard to Koreanness was dynamic and under constant change. Nevertheless, the explicit and implicit everyday practices of the adult staff upheld the requirement of having Korean blood or being Korean in body, which restricted the children’s positioning in the boundary-making process of defining Koreanness. Although the current national narrative of the South Korean state emphasises the notion of a multicultural nation, the ethnographic data of this study suggests that the traditional folk definitions of Koreanness have not changed. The requirements of being Korean both in body as well as in practice seem to still be dominant in everyday life. “Multicultural” children are unable to fulfil the former requirement but are nevertheless situated as subjects of the state and civil society’s multiculturalist educational project in regard to the latter. Through a social learning process, they may be able to approximate full membership in the Korean society, but reaching it seems ever elusive.

Yritysten yhteiskuntavastuu sisältää monia merkityksiä ja on käsitteenä epäselvä. Tutkielman tarkoitus on hahmottaa ja selventää yhteiskuntavastuukeskustelussa käytettyjä käsitteitä ja teorioita. Sidosryhmäteoriasta on tullut keskeinen osa yhteiskuntavastuukeskustelua ja yhteiskuntavastuun muodostumisen selittäjä. Sidosryhmäteorian mukaan yritysten yhteiskuntavastuu koostuu erilaisista velvollisuuksista ja vastuista sidosryhmiään kohtaan. Sidosryhmät ovat tahoja, ihmisryhmiä tai entiteettejä, joihin yrityksen toiminta vaikuttaa, tai jotka ovat vaikuttaneet yrityksen toimintaan. Yritykset sidosryhmineen myös osittain mahdollistavat toistensa olemassaolon. Sidosryhmäteoria jäsentää yrityksen toimintaympäristöä ja siten yhteiskuntavastuu -käsitteen sisältöä. Tutkielma käsittelee sidosryhmäteorian suhdetta yhteiskuntavastuuseen ja erityisesti teorian moraalifilosofista viitekehystä. Esitän sidosryhmäteorian olevan seurauseettinen teoria, joka määrittelee yrityksen moraalisia velvollisuuksia. Yhteiskuntavastuu syntyy toisaalta yritysten toiminnan seurauksista sidosryhmille ja toisaalta sidosryhmien oikeuksien kunnioittamisesta. Seuraukset ja oikeudet ovat moraalisen velvollisuuden keskeisiä elementtejä. Tutkielmani keskittyy vastaamaan kysymyksiin, miksi ja miten yritys on vastuussa tai velvollinen sidosryhmille. Velvollisuuden rakentumiseen vastaan yhteiskuntavastuun sidosryhmäteorian, erityisesti R. Edward Freemanin muotoilun avulla ja Michael J. Zimmermanin moraalisen velvollisuuden käsitteen avulla. Yhdistämällä Freemanin ja Zimmermanin määritelmät esitän seurauseettisen sidosryhmäteorian moraaliseksi velvollisuudeksi seuraavaa määritelmää: 'Yrityksen pitää valita ja tehdä se teko, jonka voi tehdä, ja joka huomioi sidosryhmät, eli ryhmät ja yksilöt, joille koituu yrityksen toiminnasta seurauksia ja joiden oikeuksiin yrityksen toiminnalla on jotain vaikutuksia, siten, että teko aiheuttaa sidosryhmille enemmän hyötyä kuin haittaa sekä kunnioittaa sidosryhmien oikeuksia.' Zimmermanin ja Freemanin tekstien lisäksi keskeisiä lähteitä ovat useat yritysetiikka käsittelevät kokoelmateokset, kuten Contemporary Issues in Business Ethics (DesJardins & McCall 1985) ja Ethical Theory and Business (Beauchamp & Bowie 2001) Lopuksi esittelen moraalisen kollektiivisen agenttiuden ongelmaa, sillä usein esitetty kritiikki yhteiskuntavastuulle on, ettei kollektiivinen entiteetti kuten yritys voi kantaa moraalista vastuuta tai velvollisuutta. Esitän, ettei sidosryhmäteorian näkökulmasta kritiikki ole riittävä kumoamaan yrityksen moraalista velvollisuutta.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan yrityksiä julkisuusdiplomatian toimijoina ja maabrändien rakentajina. Julkisuusdiplomatialla tarkoitetaan ulkomaisille yleisöille suunnattua viestintää, jolla pyritään vaikuttamaan ulkomaisten sidosryhmien julkiseen mielipiteeseen siten, että se tukisi viestivän maan ulkopoliittisia tavoitteita. Maabrändäys on osa julkisuusdiplomatiaa ja se tarkoittaa tunnistettavan brändin luomista maalle, mikä vahvistaa sen kilpailukykyä. Yritysten roolin vahvistaminen molemmilla osa-alueilla on herättänyt kiinnostusta, sillä yrityksillä on todettu olevan suuri merkitys maan näkyvyyden ja siihen liittyvien mielikuvien kannalta. Toisaalta tiivis yhteistyö yritysten kanssa altistaa lähtömaan maineen yritysten mainekriiseille. Tutkielmassa tarkastellaan näitä yhteistyön hyötyjä ja haittoja kahden käytännön esimerkin avulla, joita ovat Nokian Bochumin tehtaan sulkeminen vuonna 2006 ja Metsä-Botnian Uruguayn sellutehdaskiista vuosien 2005–2007 aikana. Kyse on kahdesta yritystä koskevasta mainekriisistä, joissa sidosryhmien esittämä kritiikki kohdistui osittain myös Suomen valtiolle. Tutkielmaa varten haastateltiin yhdeksää maakuvatyön ja maineen ammattilaista, jotka työskentelivät tiiviisti tapausten parissa. Haastatteluissa oli kolme pääteemaa: yrityksen mainekriisin vaikutukset Suomen maakuvaan, yrityksen ja viranomaisten välinen yhteistyö mainekriisien ratkaisemisessa sekä yritysten rooli julkisuusdiplomatiassa ja maabrändäyksessä. Hyödynnetty analyysimenetelmä on argumentaatioanalyysi. Suurin osa haastateltavista argumentoi, että tapaukset vaikuttivat Suomen maineeseen, mutta kyse ei ollut merkittävistä mainekriiseistä. Pienemmän ryhmän mukaan kyse oli merkittävistä mainekriiseistä, mutta ne eivät pilanneet Suomen mainetta kokonaan. Haastateltavilla oli eriäviä näkemyksiä Suomen suurlähetystön aktiivisuudesta tapausten hoitamisessa ja siinä, kenen vastuulla mainekriisien ratkaiseminen oli. Viisi haastateltavista argumentoi, että suurlähetystö oli aktiivinen ja tämä oli hyvä asia, sillä kyse oli joko Suomen tai Suomen ja yrityksen yhteisestä mainekriisistä. Toisen ryhmän mukaan yritys hoiti yrityksen mainekriisin itse ja Suomen suurlähetystö tarjosi avuksi vain tukitoimintaa. Haastateltavat olivat yhtä mieltä siitä, että yrityksillä on suuri merkitys Suomen maakuvan kannalta, mutta maabrändäys tai julkisuusdiplomatia eivät ole niiden vastuulla. Haastateltavat suhtauivat siis varauksella ajatukseen yritysten roolin kasvattamiseen näillä osa-alueilla. Koska heidän näkemyksensä yritysten mainekriisien merkityksestä Suomen maineelle olivat eriäviä, edellyttää tämä aihepiiri lisätutkimusta.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan yritysblogien käyttöä yritysten ulkoisessa viestinnässä. Tutkimuksessa halutaan selvittää, miten yritysblogeja käytetään, millaisia viestinnällisiä tavoitteita blogeilla on ja millaista keskustelua blogeissa muodostuu. Lähtökohtana on hahmottaa blogikirjoitusten vuorovaikutuksellisuutta sekä miten blogin viestintä ja käyttö vaikuttavat blogissa tapahtuvaan keskusteluun. Laajempana mielenkiinnon kohteena tutkimuksessa on blogien asema yritysviestinnässä. Tutkimus pohjautuu organisaatiokulttuurin ja organisaatioviestinnän keskeisiin ja ajankohtaisiin teemoihin, kuten verkostoituneisuuteen ja viestinnän dialogisuuteen. Johtopäätöksissä pohditaan van Rulerin (2004) viestinnän nelikenttämallin avulla, mikä on yritysblogien asema yritysviestinnässä. Tutkimus on laadullinen monitapaustutkimus, jossa kohteina on kolme yritysblogia ja kustakin valikoitu aineisto. Menetelmänä työssä käytetään sisällönanalyysiä, johon yhdistellään tutkimuksen eri osissa retorista ja responsiivista diskurssianalyysiä. Tulokset osoittivat, että aineiston blogit toimivat pääosin yrityksen omana joustavana viestintäkanavana tai keskustelukanavana. Blogeissa esitettiin yrityksen kannanottoja, ne toimivat keskustelunaloituksina, niissä rakennettiin mielikuvaa yrityksestä ja informoitiin lukijoita. Blogi viestintämuotona mahdollistaa teknologisesti avoimen kaksisuuntaisen viestinnän. Lopulta keskustelun muodostumiseen vaikuttivat kuitenkin blogin käyttäjät eli kirjoittajat ja blogin yleisö. Aineiston blogeissa muodostui vaihtelevasti keskustelua monella tasolla. Keskusteluissa lukijat jakoivat näkemyksiä ja ideoita, tiedustelivat, kannustivat ja kritisoivat. Yrityksen ja sidosryhmien välille muodostui vuorovaikutusta ja osittain myös dialogia. Tulosten perusteella yritysblogien käyttöön, tavoitteisiin, sisältöön, kohderyhmään ja keskusteluun osallistumiseen liittyvien periaatteiden kirkastaminen edesauttaisi blogin toimivuutta ja keskustelun syntymistä. Blogi voi toimia myös ilman aktiivista keskustelua riippuen sen tavoitteista ja käyttötavoista. Osallistumalla keskusteluun yritys viestii avoimuudesta ja voi parantaa siihen liittyviä mielikuvia. Toimiakseen yritysblogi tulisi ottaa käyttöön yrityksessä tarpeesta ja tahdosta tuoda uusia ulottuvuuksia viestintään eikä niinkään pelkän kanavan käyttöönoton tai teknologian vuoksi.

Yhteiskuntavastuuta on lähestytty niin akateemisessa keskustelussa kuin käytännön vastuullisuustoimienkin tasolla perinteisesti hyvin yrityskeskeisesti ja sen yhteiskunnallisten vaikutusten arviointi usein alistettu vastuullisuuden liiketaloudellisten vaikutusten tarkastelulle. Viimeistään talouden globalisoituminen ja sen poliittisen luonteen kehittyminen yhä ilmeisemmäksi on kuitenkin kyseenalaistanut yrityskeskeisen yhteiskuntavastuun paradigman ja pakottanut yrityskeskeiset vastuullisuusteoriat arvioimaan lähtökohtiaan uudelleen. Yrityskansalaisuus on yhteiskuntavastuukeskustelun uusin käsite, jonka avulla pyritään aiempaa paremmin huomioimaan yrityksen poliittinen luonne ja osallistuminen yhteiskunnan poliittiseen prosessiin. Yrityskansalaisuus siirtää yhteiskuntavastuukeskustelun painopisteen yrityskeskeisyydestä yhteiskuntakeskeisyyteen tuomalla talouden sektorille perinteisesti sijoitetun yritystoiminnan sosiaalisen vastuullisuuden ja poliittisen toimijuuden piiriin. Tutkimuksessa muotoillaan yhtenäinen viitekehys yhteiskuntavastuun evoluution tarkasteluun. Viitekehys hahmottelee yhteiskuntavastuun toimintaympäristössä, yrityksen yhteiskunnallisessa roolissa sekä yhteiskuntavastuun teoreettisessa paradigmassa tapahtuneita muutoksia, jotka ovat tapahtuneet siirryttäessä yrityskeskeisen yhteiskuntavastuun lähtökohdista kohti globaalin yrityskansalaisuuden kategorioita. Tutkimuksessa etsitään vastausta kolmeen keskeiseen tutkimuskysymykseen: (1) minkälaisia muutoksia yritysten toimintaympäristössä on tapahtunut yhteiskuntavastuun alkuajoista tähän päivään, (2) kuinka muutokset yhteiskuntavastuun kontekstissa ovat vaikuttaneet yrityksen roolin ja yhteiskuntavastuun painotusten muotoutumiseen, sekä (3) voiko yrityskansalaisuus käsitteenä suunnata yhteiskuntavastuukeskustelua paremmin nykyaikaa kuvaavaan suuntaan ja luoda teoreettisen pohjan yritysten yhteiskuntavastuun kehitykselle 2010-luvun globaalissa talousjärjestelmässä. Tutkimuksessa osoitetaan, että yhteiskuntavastuukeskustelu nojaa edelleen pitkälti sellaisiin käsitteisiin ja argumentteihin, jotka eivät 2010-luvun globaalissa poliittisessa taloudessa enää ole ajanmukaisia. Yrityskeskeiset yhteiskuntavastuun teoreettiset ja käsitteelliset mallit eivät kykene tarvittavalla tasolla tavoittamaan yrityksen selkeästi poliittista luonnetta globaalissa yhteiskunnassa. Yhteiskuntavastuujärjestelmä voi todellisuudessa muuttua yhteiskuntakeskeiseksi vasta sitten, kun yrityksissä ymmärretään, että klassisen talousteorian oppi yrityksen kapeasta taloudellisesta vastuullisuudesta on moraalisesti kestämätön. Yrityskansalaisuuden käsitteen avulla on mahdollista perustella yhteiskuntavastuun paradigman muutos yrityskeskeisyydestä yhteiskuntakeskeisyyteen. Käsitteen kautta on mahdollista teoreettisesti perustella, että yrityksen sosiaalinen vastuullisuus on määritelmällisesti yhtäläisessä asemassa yrityksen taloudellisten päämäärien kanssa.

Työn ensisijaisena tavoitteena on selvittää mistä syistä yritysten koon ja kannattavuuden sekä kasvun ja kannattavuuden väliset ristiriitaiset tulokset kirjallisuudessa ovat johtuneet ja testata yritysten koon, kasvun ja kannattavuuden välistä yhteyttä empiirisesti yksinkertaista ja monimuuttuja regressionanalyysiä käyttäen. Tutkimuksen toisena tavoitteena on tarkoitus selvittää yritysten koon ja kannattavuuden välistä yhteyttä eri toimialatasoilla. Tutkimuksemme poikkeaa suuresta osasta aiempaa kirjallisuutta siinä, että aineistomme koostuu yksittäisistä yrityksistä, eikä aggregoidusta aineistosta. Yksinkertaisessa regressioanalyysissä yritysten koon mittareina käytetään taseen loppusummaa ja liikevaihtoa, luonnollista logaritmia taseen loppusummasta ja liikevaihdosta, työntekijöiden määrää, markkina-arvoa ja yritysarvoa. Kannattavuuden mittareina käytetään kokonaispääoman-, oman pääoman sekä sijoitetun pääoman tuottoasteita. Monimuuttuja regression yritysten koon päämittarina käytetään luonnollista logaritmia liikevaihdosta ja kannattavuuden mittarina kokonaispääoman tuottoastetta. Kontrollitekijöinä puolestaan tutkimuksessa käytetään velkaantumisastetta, liikevaihtomuutosprosenttia, investointiastetta, taseen loppusummaa ja bruttokansantuotteenmuutosprosenttia. Tutkimuksen aineisto on saatu OMX Helsinki pörssiin listattujen yritysten tilinpäätöstiedoista vuosina 2004–2013, joka koostuu 125 yrityksestä. Toimialakohtaisen yritysten koon ja kannattavuuden yhteyden selvittämiseksi suoritamme regressioanalyysin teollisuus- ja palveluyrityksille erikseen, pääluokka-, kaksi- ja nelinumerotasolla. Kirjallisuuskatsauksen ja empiirisin tuloksiimme avulla olemme selvittäneet kaksi merkittävää asiaa, jotka vaikuttavat yritysten koon, kasvun ja kannattavuuden väliseen yhteyteen. Yritysten koon kuten taseen loppusumman tai liikevaihdon logaritmointi saa aikaiseksi sen, että yritysten koon ja kannattavuuden välillä on positiivinen yhteys useimmissa tapauksissa. Ilman logaritmointia kirjallisuus ja empiiriset tulokset näyttävät, ettei yritysten koolla ja kannattavuudella ole tilastollisesti merkittävää yhteyttä. Toinen syy miksi kirjallisuudessa ilmenneiden tulosten ristiriitaisuudet selittyvät on kontrollitekijöiden valinnassa. Tulostemme mukaan liikevaihdolla on merkittävämpi yhteys kannattavuuteen kuin taseen loppusummalla. Tutkimustulosten mukaan yritysten kannattavuus on sitä parempi mitä suurempi on yritysten liikevaihto ja mitä pienempi on sen tase. Toimialakohtaisessa monimuuttujaregressioanalyysissä selvisi, että suurimmalla osalla toimialoista on joko positiivinen yhteys koon ja kannattavuuden välillä tai yhteys ei ole tilastollisesti merkittävää, eikä yhdessäkään tapauksessa negatiivista yhteyttä havaittu. Yksinkertaisen regressioanalyysin mukaan osalla toimialoista on negatiivinen yhteys koon ja kannattavuuden välillä. Koska nämä tulokset eivät vahvistuneet monimuuttujaregressiossa, uskomme, että negatiivinen yhteys selittyy todennäköisesti muilla tekijöillä kuin yritysten koolla. Lisäksi huomasimme erityisesti päätoimialan N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta ja toimialan 28.2 Muiden yleiskäyttöön tarkoitettujen koneiden valmistuksessa olevan erityisen vahva yhteys yritysten koon ja kannattavuuden välillä, riippumatta siitä onko koon mittarina taseen loppusumma, työntekijöiden määrä vai liikevaihto. Voimme todeta, että kyseisellä toimialalla yritysten kannattaa pyrkiä kasvuun joko olemassa olevaa liiketoiminta laajentamalla tai yritysten yhdistymisten kautta. Tulostemme mukaan yritysten kasvulla liikevaihdon muutoksella mitattuna ei ole yhteyttä kannattavuuteen. Positiiviset tulokset johtuvat siitä, että regressioanalyysissä ei oteta huomioon lasku- ja noususuhdanteiden vaikutuksia. Kun talouskasvu otetaan huomioon regressioissa, liikevaihdonmuutoksella ei ole enää tilastollisesti merkittävää yhteyttä kannattavuuteen. Tämä selittyy sillä, että noususuhdanteen aikana yritysten kannattavuus on korkeampi kuin laskusuhdanteen aikana ja yritykset pyrkivät investoimaan ja kasvamaan juuri noususuhdanteissa, kun taas laskusuhdanteissa liiketoimintoja pyritään supistamaan kannattavuuden parantamiseksi. Lisäksi monimuuttujaregressiossa selvisi, että investointiasteella ja talouskasvulla on positiivinen yhteys kannattavuuteen ja nettovelkaantumisasteella on negatiivinen yhteys kannattavuuteen.

Yritysvastuullisuus on noussut 2000-luvulla yhä keskeisempään rooliin yritysten viestinnässä, EU-tason regulaatiossa sekä laajemmassa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Yhä useampi yritys kertoo huomioivansa vastuullisuuden ja toimivansa vastuullisesti. Samanaikaisesti käsitys siitä mikä tekee yrityksestä vastuullisen jää usein avoimeksi ja kuulijan arvioitavaksi. Tutkielmassa tarkastellaan kymmentä YK:n alaisen Global Compact -aloitteeseen kuuluvaa markkina-arvoltaan suurinta suomalaista pörssiyritystä. Aineistona käytetään yritysten uusimpia saatavilla olevia vuoden 2022 yritysvastuuraportteja. Keskeistä tutkimuksessa on pyrkiä tarkastelemaan yritysten vastuullisuuspuhetta niiden laatimissa raporteissa keskittyen kuvailemaan yritysten esittelemiä vastuullisuustoimenpiteitä ja -puhetta. Tutkielma hyödyntää teoreettisena viitekehyksenään kolmea yritysvastuullisuutta tutkivaa teoriaa: sidosryhmäteoriaa, yrityskansalaisuutta sekä laillisuusteoriaa. Teoreettisen mallin soveltaminen tutkielman analyysiosuudessa on toteutettu analysoimalla jokaista teoriaa yritysvastuuraporttien sisältöjä vasten laadullisen sisällönanalyysin avulla. Tutkielman analyysin kautta osoitetaan miten yritysten vastuullisuustoimissa ja niiden esittelemisessä on selkeä suhde edellä mainittuihin teorioihin.

Useat yritykset ilmoittavat pyrkivänsä vastuulliseen liiketoimintaan ns. yritysvastuun puitteissa. Yritysvastuu on kuitenkin ristiriidassa ekonomistisen yrityskäsityksen kanssa, jonka mukaan yritys on taloudellinen ja poliittisesti neutraali toimija. Yritysvastuu sen sijaan on selkeän yhteiskunnallista, joskus myös poliittista toimintaa. Tämä ristiriita avaa mahdollisuuden tarkastella yrityksen poliittista roolia yritysnäkökulmasta. Erityisen keskeistä tämä on suuria resursseja omaavien poikkikansallisten yritysten tapauksessa, sillä niitä sitova globaali säännöstö on huomattavasti kansallista vähäisempää ja epäselvempää. Poikkikansallisten yritysten globaalin vaikutusvallan onkin arvioitu olevan merkittävä. Käsittelen yritysvastuuta normina, sillä se paitsi konstituoi yrityksiä vastuullisina ja yhteiskunnallisina toimijoina, myös reguloi näiden käyttäytymistä. Yritysvastuunormi on kuitenkin jatkuvassa muutoksessa ainakin kahdella tapaa: 1) se on reaktiivista, eli yritysmaailman ulkopuoliset mielipiteenilmaukset vaikuttavat sen sisältöön; ja 2) se on proaktiivista, eli yritykset itse pyrkivät määrittelemään mitä vastuullinen toiminta merkitsee. Yritysvastuunormia tutkimalla pyrin valottamaan sitä, minkälaisia globaalin hallinnan suhteita poikkikansalliset yritykset ovat pyrkineet määrittämään. Vedenjakajana tutkielmassani toimii globaalin talouskriisin eurooppalaisen ilmentymä, eli ns. eurokriisi. Eurokriisi on aiheuttanut runsaasti julkista keskustelua ja kritiikkiä, joka on kohdistunut erityisesti rahoitusalan yrityksiin. Tästä syystä olen valinnut aineistokseni yhden Euroopan suurimman pankin, eli saksalaisen Deutsche Bankin yritysvastuuraportit vuosilta 2005-2016. Deutsche Bank on kokonsa lisäksi sopiva tutkimuskohde, koska globaali talouskriisi on paitsi vaikuttanut suuresti sen liiketoimintaan myös altistanut sen erityisen suurelle kritiikille. Tutkielmani teoreettinen pohja perustuu kriittisen realismin käsitykseen sosiaalisesta todellisuudesta avoimien historiallisten ja sosiaalisten prosessien seurauksena. Ymmärrän yritysvastuuraportit paitsi osana konkreettista yritysvastuutoimintaa myös sosiaalista todellisuutta Norman Faircloughn materiaalis-semioottisen prosessin kautta muokkaavina teksteinä. Käsitykseni vallitsevaan ekonomistiseen hegemoniaan perustan uusgramscilaisten tutkijoiden käsitykseen kapitalismin ideologisesta kehityksestä. Tutkimuskysymykseni on ”minkälaista yritysvastuunormia eurooppalaiset pankit ovat luoneet eurokriisin aikana ja sen jälkeen?”. Politiikan tutkijoiden on tärkeää ymmärtää sitä, minkälaista roolia poikkikansalliset yritykset pyrkivät itselleen luomaan, ja siksi pyrin tutkimuskysymykseni avulla valaisemaan yritysten pyrkimyksiä suhteessa globaalin hallintaan. Taustaolettamukseni on, että eurokriisillä on ollut vaikutus yritysvastuunormin kehitykseen. Oletan, että yritykset ovat tiukemman sääntelyn uhan alla siirtäneet kurssiaan kohti itsesäätelyä ja omia valvontamekanismejaan. Oletan myös, että tämä on tapahtunut mm. kansalaisjärjestöjen ylläpitämien sääntely- ja sertifikaattijärjestelmien ja syvemmän kansalaisyhteiskuntadialogin puitteissa. Tutkimustulosteni perusteella Deutsche Bank on alkanut korostamaan yhä enemmän omia sääntelymekanismejaan, mutta jättänyt kansalaisjärjestöjen sääntelyjärjestelmät pienemmälle huomiolle. Yritysvastuun ja ekonomistisen yritysmallin välinen ristiriita ei ole eurokriisin seurauksena muuttunut. Sen sijaan yrityksen poliittinen rooli vaikuttaa syventyneen ns. yrityskansalainen –käsitteen voimistumisen myötä. Yrityskansalaisuus on kansalaisen ja yrityksen välille rakennettu analogia, joka korostaa yrityksen yhteiskunnallista osallisuutta. Tämä vaikuttaa kuitenkin globaalilla tasolla enenemänkin sumentaneen kuvaa toimijoiden rooleista ja hallinnan suhteista, kuin kirkastaneen tätä. Yrityskansalainen vaikuttaa olevan laajat oikeudet omaava, mutta poliittisesta vastuusta erillään toimiva toimija. Yritysvastuu käsitteenä on kuitenkin monimuotoistunut ja syventynyt kattamaan koko yrityksen liiketoiminnan esim. yksittäisten filantropisten projektien sijasta.