Browsing by Author "Aarninsalo, Lyydia"

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaista naishistorian tutkimusta vuosina 1980–1990. Erityisen tarkastelun kohteena ovat naishistorian tutkijoiden omat käsitykset tutkimusalansa merkityksestä sekä heidän määritelmänsä siitä, miten ja miksi naisia tai sukupuolta tulisi tutkia. Naishistoria on tässä tutkielmassa määritelty tietoisen väljästi tarkoittamaan sellaista historiantutkimusta, jossa käsitellään naisia, sukupuolen merkitystä tai sukupuolten suhteita. Tutkielmassa analysoidaan historiantutkimuksen historiaa, mikä asettaa tutkielman osaksi tieteentutkimuksen perinnettä. Tutkielmassa etsitään naishistorian tutkimuksen paradigmoja, jotka sisältävät oletuksia tutkimuksen tavoitteista, sopivista tutkimusaiheista ja -kysymyksistä, metodeista, lähteistä ja etsittävistä vastauksista. Tutkielmassa tarkastellaan myös paradigmojen eroja metateoreettisella tasolla, joka sisältää käsityksiä esimerkiksi todellisuuden ja historiatutkimuksen luonteesta. Käsiteltävä ajanjakso on jaettu tutkielmassa kahteen periodiin: ohjelmajulistusten kauteen ja tutkimuskirjallisuuden kauteen. Suuri osa tutkimusalan kirjoituksista käsitteli vuosikymmenen alkupuolella naishistorian tavoitteita ja lähtökohtia, ja näin pyrittiin rakentamaan naishistorialle yhteistä identiteettiä. Vuosina 1980–1984 monet naishistorian alan teksteistä olivat poleemisia, kun taas vuoden 1984 jälkeen tieteelliset tutkimusartikkelit ja -raportit alkoivat lisääntyä. Yksi merkittävä syy tähän kaksijakoisuuteen oli se, että 1980-luvun alkuvuosina aloitettujen tutkimusprojektien tutkimustulokset alkoivat valmistua vasta vuosikymmenen loppupuoliskolla. Naishistorian tutkimuksen kentällä oli 1980-luvun alkupuolella ainoastaan yksi paradigma, joka on tutkielmassa nimetty näkyväksi tekemisen paradigmaksi. Paradigman tutkijat kokivat, että valtavirran historiantutkimus oli unohtanut naiset, joten naishistorian tutkimuksen tehtävä oli nostaa naiset esiin. Paradigman tutkijoiden tutkimuskysymykset koskivat ennen kaikkea naisten oikeudellista ja yhteiskunnallista asemaa, ja tutkimukset edustivat lähinnä kuvailevaa historiantutkimusta. 1980-luvun alkuvuosina kritiikkiä näkyväksi tekemisen paradigmaa kohtaan esittivät ainoastaan yksittäiset tutkijat. 1980-luvun loppupuolella naishistorian kentälle ilmaantui myös toinen tutkimusparadigma, joka on tutkielmassa nimetty sukupuolen analysoinnin paradigmaksi. Paradigman tutkijoiden mielestä pelkkä naisten esiin nostaminen ei ollut riittävä tavoite, vaan tutkimuksen tuli heidän mielestään analysoida sukupuolen merkitystä ja rakentumista. Paradigman tutkijoiden tutkimuskohteet liittyivät ennen kaikkea naisten työhön ja järjestäytymiseen. Vaikka monet paradigman tutkijoiden teksteistä edustivat vielä kuvailevaa historiantutkimusta, heillä oli kuitenkin pyrkimystä sukupuolen käsittelyyn teoreettisemmalla tasolla. Näiden paradigmojen lisäksi naishistorian tutkimuksen kentällä oli myös yksittäisiä tutkijoita, jotka edustivat feminististä tutkimusta. Heille tutkimuksen tärkein tavoite oli poliittinen, sillä heidän mielestään tutkimuksen tuli edesauttaa naisten emansipaatiota. Feministinen tutkimus oli kuitenkin suomalaisen naishistorian tutkimuksen kentällä niin marginaalinen, että varsinaisesta tutkimusparadigmasta ei voida puhua. Näkyväksi tekemisen ja sukupuolen analysoinnin paradigmojen välillä eroja oli paitsi teoreettisella, myös metateoreettisella tasolla. Paradigmojen todellisuus- ja historiakäsitykset erosivat toisistaan merkittävällä tavalla, sillä näkyväksi tekeminen edusti pohjimmiltaan modernia tutkimusta, kun taas sukupuolen analysoinnin paradigmassa oli piirteitä postmodernista tutkimuksesta.