Browsing by Author "Ahvenainen, Armi"

Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä vuosina 1950–1975 ilmestyneitä kirjoituksia, joissa käsitellään niin sanottuja mustalaislastenkoteja. Lastenkodit olivat vuonna 1905 perustetun Mustalaislähetys ry:n perustamia. Valtion taloudellisella tuella järjestö perusti kolme lastenkotia vuosina 1953, 1958 ja 1963, sekä yhden nuorisokodin vuonna 1960. Niiden syntyyn johtanut prosessi oli kuitenkin alkanut jo paljon aiemmin, sillä romanilasten huostaanotto osana 'mustalaiskysymyksen' ratkaisua oli ollut ensimmäisen kerran esillä jo vuosisatoja aiemmin. Vuosikymmenten aikana satoja romanilapsia oli sijoitettuina Mustalaislähetyksen lastenkodeissa. Kun romaneiden asemaa puolustamaan nousseet aktivistit 1960-luvun lopussa järjestäytyivät ja alkoivat julkisesti kritisoida maan virallista romanipolitiikkaa, nousivat romanilastenkodit pian kritiikin pääkohteeksi. Mustalaislähetystä syytettiin romanilasten eristämisestä ja rotusyrjinnästä, mutta näihin syytteisiin järjestö ei koskaan myöntynyt, vaan puolusti toimintaansa kiivaasti. 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa romanipolitiikassa tapahtui dramaattisia muutoksia, mutta lastenkotien kohdalla toimintatapoihin tuli muutoksia vasta myöhemmin. 2000-luvulla romanilastenkodit nousivat mediassa jälleen esille, mutta tällä kertaa keskustelun sävy oli jo varsin radikaalisti muuttunut aiemmista vuosikymmenistä. Nykypäivänä romanilastenkodit nähdään osana romaneihin kohdistunutta syrjintää, jonka tarkoituksena oli 'rasistinen assimilaatiopolitiikka'. Tutkimukseni aineisto koostuu suomalaisten sanoma- ja aikakauslehtien artikkeleista. Aineistossa on 128 erillistä lehtiartikkelia, joista 60 on valittu tarkempaan analyysiin. Artikkeleita käsitellään diskurssinanalyyttisin menetelmin, ja ne on luokiteltu niistä löytyvien diskurssien mukaisesti. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana on ajatus yhteiskunnassa olevan valtahierarkian vahvistamisesta normiuden ja toiseuden määrittelyillä, joita ylläpidetään erilaisten sosiaalisten käytäntöjen avulla. Esimerkiksi joukkotiedotusvälineissä esitetyt tekstit uusintavat kulttuurisia normeja ja käsityksiä. Romaneiden kohdalla vääränlaisena toiseutena on pidetty heidän elämäntapaansa, kiertelyä, jota on pyritty ajan saatossa ratkaisemaan erilaisin toimenpitein. Romanilastenkodeista muodostunut representaatio on aineiston perusteella hyvin moninainen ja vahvasti riippuvainen kirjoittajasta sekä kirjoituksen ajankohdasta. Vuosina 1950–1966 Mustalaislähetys käytännössä hallitsi romanilastenkoteja koskevaa kirjoittelua, samalla kun se hallitsi myös Suomen virallista romanipolitiikkaa. Sen asema oli muodostunut sellaiseksi, että se sekä päätti, että toteutti sitä romanipolitiikkaa, jonka tarkoituksena oli niin sanotun mustalaiskysymyksen ratkaisu. Tämä toteutus tapahtui yksinomaan romanilastenkotien kautta. Lehtikirjoittelun kautta Mustalaislähetys pyrki vahvistamaan valta-asemaansa romaniasian asiantuntijana luomalla oman, varsin yksipuolisen totuutensa 'mustalaislastenkodeista'. Ne olivat tarpeellisia ja romanilasten huoltotilanteen kannalta välttämättömiä laitoksia, jotka erinomaisuudessaan pystyivät lasten kasvatuksen avulla pelastamaan romaniheimon tulevaisuuden. Lasten uudelleenkasvattamisella oli tarkoitus saada heidät irti heimonsa tavoista, ennen kaikkea kiertelemisestä, ja sulauttaa heidät osaksi sitä yhteiskuntaa, josta heidän vanhempansa olivat jääneet ulkopuolisiksi. Tämän valtion tukeman lastenkotitoiminnan päämääränä oli päästä eroon yhteiskunnallisesta ongelmasta, 'mustalaiskysymyksestä', ja näin se oli hyödyllistä myös koko yhteiskunnan kannalta. Tähän yksipuolisuuteen oli tullut kuitenkin särö, kun erilaista näkökulmaa edustanut nuorempi romaniaktivistien joukko järjestäytyi vuonna 1967 ja alkoi myös osallistua romanilastenkodeista käytyyn kirjoitteluun. Aineiston toisena ajanjaksona vuosina 1967–1975 Mustalaisyhdistyksen ja sen kannattajien synnyttämä kuva romanilastenkodeista erosi huomattavasti siitä aiemmasta, mikä julkisuudessa oli ollut vallitsevana. Heidän mukaansa romanilastenkodit eristivät lapset vanhemmistaan, omasta kulttuuristaan ja koko yhteiskunnasta. Tämä eristäminen nähtiin rotusortona, jonka tarkoituksena oli häivyttää romanien oma kulttuuri ja hajottaa perheet. Nämä väitteet Mustalaislähetys kiisti viimeiseen asti, ja tällä toisella ajanjaksolla romanilastenkoteja puolustavan kannan perusteet muuttuivatkin joltain osin, sen puolustautuessa sitä esitettyjä syytteitä vastaan. Nämä puolustautuvat kirjoitukset eivät kuitenkaan riittäneet ylläpitämään entistä tilannetta. Mustalaislähetyksen aiempien tukijoiden kääntyessä toiselle kannalle, ja järjestön samanaikainen otteen menetys Suomen virallisen romanipolitiikan vetimistä johti siihen, että romanilastenkotien osalta vallitseva diskurssi oli muuttunut niitä kritisoivaksi. Romanilastenkodit joutuivat 1960-luvun lopulla vähemmistöpolitiikan uudelleenmuotoilussa tapahtumien keskiöön, kun Mustalaisyhdistys otti niiden kritisoimisen osaksi propagandaa, jolla oli tarkoitus ajaa romanien etuja. Merkittäviä muutoksia saatiin aikaiseksi koko romanipolitiikan suunnalla, ja vaikka muilta osin muutokset olivat nopeita, jäi romanilastenkotien osalta tilanne epäselväksi, ja muutokset niiden sekä koko Mustalaislähetyksen toiminnassa tapahtuivat pikku hiljaa, vasta 1980-luvulla. Romaniyhteisössä lastenkotimenneisyys on edelleen vaikea ja käsittelemätön aihe, ja siihen liittyvät keskustelunavaukset ovat aiheuttaneet paljon jännitteitä.