Browsing by Author "Ainola, Pilvi"

Tutkimus käsittelee Suomessa tapahtunutta nopeaa synnytyskulttuurin muutosta, jossa tavallisesta yksityisestä elämäntapahtumasta oli tulossa laitoksessa tapahtuva naisen ruumista säätelevä tapahtuma, johon nähtiin kuuluvan riskejä. Tämä muutos tapahtui Suomessa osana terveydenhuollon ja sairaalaverkoston kehittymistä sotien jälkeisenä aikana. Tuona ajankohtana synnytys ruvettiin laskemaan lääketieteen piiriin. Synnytys medikalisoitui ja sen mukana naisen ruumis alistettiin lääketieteen ja yhteiskunnan raskautta ja synnytystä säätelevälle vallalle. Tutkimuksessa hahmotetaan niitä keskusteluja, joita erityisesti naisten terveydenhuollon ammattilaiset, kätilöt sekä naistentauteihin ja synnytyksiin erikoistuneet lääkärit, kävivät tuona murrosaikana omissa ammattilehdissään. Tutkimuksen aihe on liitetty löyhästi hyvinvointivaltion rakennusprojektiin ja terveydenhuollon järjestelmän rakentamiseen. Tutkimuksen tavoite on tutkia minkälaisia diskursseja synnytysalan ammattilaiset käyttivät teksteissään koskien laitossynnytyksiä ja synnytyslaitoksia. Tässä tutkimuksessa kiinnostus on kohdistettu erityisesti perusteludiskursseihin ja siihen, millaisia argumentteja lääkärit ja kätilöt käyttivät synnytyskulttuurin muutoksen edistämiseksi. Tutkimuksen osapainotus on vallankäytön havaitsemisessa lähdeaineistosta, erityisesti synnytyksen ammattilaisten kirjoituksissaan ilmentämän biovallan havaitseminen. Suomessa kotisynnytysten määrä alkoi toisen maailmansodan jälkeen laskea nopeasti laitossynnytysten noustessa. Tarkasteltava tutkimusjakso rajautuu vuosien 1935–1959 välille, jolloin Suomen sairaalaverkostoa lähdettiin rakentamaan valtion johdolla. Vasta näiden sairaaloiden rakentamisen jälkeen oli jokaisella suomalaisella synnyttäjällä teoreettinen mahdollisuus synnyttää laitoksessa. Suomessa synnytyspaikan siirtyminen kodeista laitoksiin tapahtui noin kymmenen vuotta myöhemmin kuin Ruotsissa ja Yhdysvalloissa, mutta samalla nopeudella. Vuonna 1940 vain noin 30 % synnytyksistä tapahtui synnytyslaitoksissa kun vuonna 1960 noin 90 % synnytyksistä tapahtui laitoksessa. Laitossynnytysten määrä kolminkertaistui Suomessa 20 vuodessa. Siirtyminen kotisynnytyksistä laitossynnytyksiin tapahtui asteittain ja eri tahtia maaseudulla ja kaupungissa. Tästä muutoksesta voidaan erotella kolme suurta siirtymäkautta. Ensimmäinen tapahtui 1920- ja 1950-lukujen välillä. Tämän siirtymäkauden huippu saavutettiin 1930-luvulla. Ensimmäiselle muutoskaudelle leimallista oli kotisynnytyksessä avustamisen siirtyminen maallikkokätilöiltä kunnallisten, koulutettujen kätilöiden käsiin. Toisessa siirtymävaiheessa synnytykset siirtyivät kodeista laitoksiin. Tämä tapahtui suurimmalta osin 1940-luvun ja 1960-luvun välillä. Kolmas synnytyksen siirtymävaihe alkoi 1960-luvulla ja jatkuu edelleen. Tässä vaiheessa synnytyksiä ruvettiin keskittämään yhä suurempiin ja teknologisesti varustellumpiin yksikköihin, joissa synnytyksissä mukana on myös lääketieteen spesialisteja, kuten esimerkiksi nukutus- ja synnytyslääkäreitä. Nämä kolme vaihetta ovat osittain päällekkäisiä eivätkä niinkään toisiaan seuraavia periodeja. Tutkimusmetodina on käytetty diskurssianalyysiä ja tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii Michel Foucault’n kehittämä biovallan teoria. Aineisto on kerätty terveydenhuoltoalan ammattilehdistä, lääketieteellisestä aikakauskirja Duodecimista ja Kätilölehdestä. Yhteensä kirjoituksia on 48 ja niiden kirjoittajat ovat suurimmaksi osaksi lääkäreitä sekä muutama kätilö. Tutkimus etenee induktiivisen logiikan avulla. Aineisto on rajattu ja kerätty tutkimusongelman pohjalta ja siitä kerätyt diskurssit on luokiteltu, analysoitu ja lopuksi liitetty tutkimuksen teoreettiseen viitekehykseen. Diskurssit on jaoteltu yläkategorioihin, jotka ovat: synnyttäjään tai syntyvään lapseen viittaavat diskurssit, synnytyslaitoksiin viittaavat diskurssit, synnytyksen ammattilaisiin viittaavat diskurssit sekä biovaltadiskurssi. Synnytyspaikkakeskustelun yleisten linjojen hahmottamiseksi tutkimukseen on sisällytetty vain sellaisia diskursseja, jotka vastaavat tutkimuskysymykseen sekä esiintyivät aineistossa useammin kuin kerran. Tutkimuksen tuloksista nousivat esiin eritoten perusteludiskurssit, joita esiintyi eniten diskurssikategoriassa koskien synnyttäjiä ja syntyviä lapsia. Niillä perusteltiin synnytyspaikkojen rakentamisen ja määrän lisäämisen tarvetta. Perusteluna käytettiin synnyttäjän taustaa, ikä ja kotioloja, laitossynnyttämisen turvallisuutta ja sen vastaparina kotisynnyttämisen riskejä sekä kuolleisuuden vähentämisen mahdollisuutta. Kirjoittajat nojautuivat tutkittuun tietoon, tilastotietoon sekä lääkärien ja kätilöiden omakohtaisiin kokemuksiin kirjoittaessaan synnytyssijojen perustamisen puolesta ja yrittäessään edistää synnytyskulttuurin muutosta. Synnytyslaitoksiin viittaavat diskurssit ovat diskursseja, joissa yleensä lääkärit kirjoittavat perusteluja sille, miksi synnytyspaikkoja ja -laitoksia pitäisi Suomessa rakentaa lisää. Synnytyspaikkojen rakentaminen muodostui siis myös omaksi diskurssikseen, jolla kirjoittajien mukaan pystytään tehostamaan äitiyshuoltoa. Synnytyksen ammattilaisiin viittaavat diskurssit kertoivat kätilöiden ja lääkärien muuttuvasta asemasta synnytyksen hoitajina. Biovallankäyttöä löytyi kaikkien kategorioiden diskursseista, mutta ne liittyivät aina johonkin muuhun diskurssiin, kun biovaltadiskurssi edusti pelkästään valtaa ja vallankäyttäjäksi asettumista. Vallankäyttäjän asemaan asettuivat aineistossa nimenomaan lääkärit. He kantoivat huolta uuden ja terveen sukupolven elämän suojelemisesta sekä halusivat antaa opastusta jolla edistettäisiin äitien asemaa, oma-aloitteisuutta ja tahtoa huolehtia itse omasta ja lapsensa terveydestä. Tutkimuksen aineiston valossa odottavat ja synnyttävät äidit voidaan nähdä 'väestönä' ja 'potilaina' sekä tuottavina 'ruumiina', ei niinkään yksilöinä joilla on tunteet ja toiveet. Puheet synnytyslaitosten rakentamisesta leimaavat koko tutkittua keskustelua. Myös biovaltadiskursiivinen ote menee läpi koko aineiston, lääkärit arvottavat, lajittelevat ja neuvovat synnyttäjiä ja näiden synnytysapua mielessään biovallalle tyypillinen huoli kansakunnan jatkuvuudesta ja terveydestä.