Browsing by Author "Haapala, Laura"

Tutkielmassa tarkastellaan prekarisaatiota, epätyypillisten työsuhteiden yleistymistä, 2000-luvun Suomessa. Tutkielman tavoitteena on ymmärtää, millaisesta ja miten laajasta ilmiöstä prekarisaatiossa on kyse ja millaisia syy-seuraussuhteita sen taustalla on. Tutkielma on muodoltaan aikalaisdiagnoosi ja se on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa pohditaan, millainen muutos työssä on tapahtunut ja miksi. Toisessa osassa selvitetään, ketkä prekarisoituvat sekä millaisia epävarmuuksia ja riskejä epätyypillinen työsuhde tuottaa. Kolmannessa osassa hahmotellaan, millaisia ratkaisuja prekariaatin kokemien epävarmuuksien ja riskien vähentämiseksi on esitetty. Tutkimusaineistona toimivat muun muassa teollisuusyhteiskuntaa ja jälkiteollista yhteiskuntaa sekä kapitalismin muutoksia käsittelevä kirjallisuus, tuoreet työllisyystilastot sekä raportit, joissa on selvitetty epätyypillisten työsuhteiden erilaisia piirteitä, kuten sosiaaliturvan tasoa ja laajuutta. Prekaari työ on anomalia teollisuusyhteiskunnan palkkatyöhön ja sen palkkatyönormiin nähden. Teollisuusyhteiskunta ja sen noudattama keynesiläisen hyvinvointikapitalismin malli loivat sekä suhteellisen yhdenmukaisen palkansaajayhteiskunnan että nykymuotoisen sosiaaliturvan ja käsityksen palkkatyöstä. 1900-luvun loppua kohden niin teollisuusyhteiskunta kuin keynesiläisyys alkoivat molemmat läpikäydä omaa kriisiään ja murrostaan, josta on kuoriutumassa jälkiteollinen yhteiskunta, jossa noudatetaan uusliberalistisen markkinatalousteorian mukaista globaalia ja joustavaa kapitalismia. Jälkiteollisen yhteiskunnan kehittymisen ja talouden vapauttamisen myötä myös työn tarve ja luonne ovat määrittymässä uudelleen. Epätyypilliset työsuhteet yleistyvät etenkin naisten, nuorten, maahanmuuttajien ja korkeakoulutettujen keskuudessa. Samalla työstä on tulossa uudella tavalla yksilöllistä ja epävarmaa. Prekaarisuus tuottaa myös uudenlaisia riskejä ja epävarmuuksia etenkin toimeentulon osalta. Prekaarisuus mahdollistaa uudenlaisen työntekijöiden kontrollin epävarmuutta tuottamalla, kasvattaa tulo- ja varallisuuseroja sekä vähentää työsuhteita koskevan lainsäädännön merkitystä. Vaikka talous ja työ ovat muuttuneet joustaviksi, ei sosiaaliturva ole läpikäynyt vastaavaa muutosta, vaan se noudattaa yhä teollisuusyhteiskunnan palkkatyönormia, jossa yksilö määrittyy selkeästi palkansaajaksi, yrittäjäksi tai työttömäksi. Sosiaaliturva ei siis kykene vaivatta tunnistamaan epätyypillisiä työn muotoja. Prekariaatti tekee jälkiteolliselle yhteiskunnalle merkittäviä, työvoimaintensiivisiä töitä aineettoman ja luovan talouden, hoivan ja palveluiden saralla, joten prekariaatti on yhteiskunnallisen muutoksen keskiössä. Tämä synnyttää paineita prekariaatin epätasa-arvoisen työmarkkina-aseman tunnustamiseen, tulo- ja varallisuuserojen kaventamiseen palkkatyönormista luopumiseen, sosiaaliturvan uudistamiseen sekä työn ja hyvinvoinnin uudelleenmäärittelyyn. Työn uusi muoto edellyttää teollisuusyhteiskunnan instituutioiden uudistamista tavalla, joka tukee prekaaria, jälkiteollista työtä. Tavoitteena ei tulisi olla elinikäisten työpaikkojen turvaaminen vaan yksilöiden autonomian kasvattaminen joustavilla, verkostomuotoisilla työmarkkinoilla. Prekarisaatioon sisältyvät työn uudistusmahdollisuudet eivät voi kehittyä ilman prekariaatin aseman kehittämistä.