Browsing by Author "Haartti, Julius"

Tutkielmassa tarkastellaan omistusasumisen periytymistä sekä muiden perhetaustaan ja aikuisikään liittyvien tekijöiden yhteyttä myöhempään omistusasumiseen. Eri asunnonhallintamuodoilla ja niiden ylisukupolvisella siirtymisellä on havaittu useita yhteiskuntapoliittisesti merkityksellisiä piirteitä. Omistusasumisen on nähty olevan yhteydessä esimerkiksi tuloihin, sosiaaliseen asemaan, koulutukseen ja terveyteen. Omistusasuminen on Suomessa suosituin asunnonhallintamuoto, ja suurin osa suomalaisten varallisuudesta perustuu omistusasuntoihin. Omistusasumisen ylisukupolvisuudesta ei kuitenkaan ole Suomessa tehty aikaisempaa tutkimusta. Tutkielman tavoitteena on selvittää, onko lapsuuden ja aikuisiän omistusasumisen välillä löydettävissä itsenäistä yhteyttä, ja onko perhetaustan merkitys omistusasumiselle erilainen eri kohorteilla, sukupuolilla ja sosioekonomisissa ryhmissä. Työ perustuu Tilastokeskuksen ja Helsingin Yliopiston sosiologian laitoksen ylläpitämään Elinolot ja kuolinsyyt aineistoon (EKSY). Aineisto perustuu rekisteritietojen pohjalta koottuun työssäkäyntitilaston pitkittäistiedostoon, jonka perusjoukkona ovat suomalaiset. Tutkimusjoukoksi poimittiin vuosina 1962–1972 Suomessa syntyneet henkilöt. Yhteensä tutkimuksen otokseen rajautui mukaan 70 046 henkilöä, joiden asunnonhallintamuotoa tarkasteltiin 35-vuoden iässä ja lapsuuden tekijöitä 10–14 vuoden iässä. Logistisella regressioanalyysilla tutkittiin, miten eri perhetaustaan ja aikuisikään liittyvät tekijät olivat yhteydessä aikuisiän omistusasumiseen. Tulosten mukaan omistusasuminen periytyy vanhemmilta lapsille. Lapsuuden omistusasujilla on huomattavasti suurempi todennäköisyys asua aikuisiässäkin omistusasunnossa kuin lapsuudessaan vuokralla asuneilla. Lapsuuden omistusasumisen ja aikuisiän omistusasumisen välillä on itsenäinen, muista selittävistä tekijöistä riippumaton yhteys. Kaikkein voimakkaimmin aikuisiän omistusasumiseen ovat yhteydessä korkea tulo- ja koulutustaso sekä perheellisyys. Alin tuloviidennes erottuu muista tuloluokista huomattavasti alhaisemmalla omistusasumisella. Mitä alemmasta koulutus- ja tuloryhmästä on kyse, sitä suurempi merkitys lapsuuden omistusasumisella on aikuisiän omistusasumiselle. Miehille lapsuuden omistusasuminen näyttäisi olevan tärkeämpi tekijä aikuisiän omistusasumisen kannalta kuin naisille. Parisuhteessa oleminen ja lapset ovat yhteydessä korkeampaan omistusasumiseen, ja vastaavasti yksinasuminen, kimppa-asuminen ja yksinhuoltajuus ennustavat vähäisempää omistusasumista. Nuoremmilla kohorteilla omistusasuminen oli yleisempää kuin vanhemmilla, ja omistusasumisen ylisukupolvisuus näytti myös hieman vahvistuneen siirryttäessä vuonna 1962 syntyneiden kohortista, vuonna 1972 syntyneiden kohorttiin. Omistusasumisen ylisukupolvisuus saattaa perustua taloudellisten resurssien siirtymiseen, asumisen arvoihin liittyvään sosialisaatioon tai näiden yhdistelmään. Verrattuna sosiaalista liikkuvuutta ja tulotason periytymistä käsittelevään tutkimukseen, tulokset viittaisivat siihen, että omistusasumisen ylisukupolvisuus on jopa hieman voimakkaampaa kuin sosiaaliryhmän tai tulotason periytyminen. Se voidaan siten nähdä yhtenä merkittävänä tekijänä yhteiskunnallisen eriarvoisuuden siirtymisessä sukupolvelta toiselle.