Browsing by Author "Haataja, Mira"

Tutkimuksessa selvitetään, miten kansainvälinen adoptioperhe käsitetään perheenä ja kuinka kansainvälisesti adoptoidun lapsen erilainen tausta jäsentyy aikakauslehtien lehtikirjoituksissa. Tutkimuksen lähtökohtana on kaksi piirrettä, jotka erottavat kansainvälisen adoptioperheen niin sanotusta tavallisesta perheestä: adoptio perustuu ei-geneettiseen sukulaisuuteen ja kansainvälinen adoptiolapsi on usein selvästi erinäköinen kuin adoptiovanhempansa. Tutkimuksessa kysytään, miten yleisölle representoidaan perheen tekeminen, kun perhe syntyy normin vastaisesti kansainvälisen adoption kautta, millä edellytyksellä kansainvälisesti adoptoitu lapsi pääsee suomalaisen perheen jäseneksi, miten adoptiolapsen erilaisuutta käsitellään julkisuudessa ja haastaako kansainvälinen adoptioperhe niin sanotun perinteisen perheen, kun se ei synny biologiselta pohjalta. Tutkimuksen aineisto koostuu 70 kansainvälistä adoptioperhettä käsittelevästä aikakauslehtiartikkelista kahden vuosikymmenen ajalta, vuosilta 1990–2009. Tutkimuksessa tarkastellaan väljän teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla, miten aineistossa määritellään perhettä, suomalaisuutta ja niiden rajoja sekä minkälaisia merkityksiä määrittelyihin sisältyy. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa on ydinperheideologia ja ideaaliperheen normit sekä suomalaisen yhteiskunnan asennoituminen erilaisuuteen ja käsitykset siitä, miten adoptiolapsen erilaisuuteen on eri aikoina suhtauduttu. Analysoimalla mediapuhetta on päästy käsiksi siihen, mikä on hyvä perhe ja kuka voi olla suomalainen. Tutkimus vahvistaa, että perheen ja lapsen merkitys on kulttuurissamme suuri. Tutkimus osoittaa, että adoptioperhe haastaa julkisuudessa perinteisen perheen sisällyttämällä perheen sisälle toisen ja olemalla avoin adoptiolapsen menneisyydelle. Julkisuuden adoptioperhe ei uhkaa ydinperheideologiaan liittyviä ideaaliperheen normeja. Tutkimuksessa päädytään tulokseen, että koska perhe syntyy normin vastaisesti, se täytyy julkisuudessa representoida parempana kuin perinteinen perhe, mikä myös ylläpitää ja vahvistaa ideaaliperheen normeja. Aikakauslehtien adoptioperhe korostaa länsimaista poissulkevaa, vain yhdet vanhemmat -perhekäsitystä ja vaikenee lähes kokonaan lapsen syntymäperheestä. Länsimainen perhe näyttäytyy ensisijaisena perheenä adoptiolapselle. Tutkimuksen valossa näkyy, että suomalaiseksi ei pääse automaattisesti. Tutkimus osoittaa kaksi tapaa suhtautua erilaisuuteen. Kansainvälisesti adoptoidun lapsen erilaisuus tulee käsitellyksi ensinnäkin pintana, lapsi kasvatetaan valkoiseksi ja pyritään sulauttamaan suomalaiseksi. Toinen suhtautumistapa lapsen erilaisuuteen on korostaa lapsen kulttuuria ja sen mukanaan tuomaa kosmopoliittisuutta eksoottisena lisänä. Tutkimus näyttää, että nämä kulttuurimme kaksi nykyistä tapaa suhtautua erilaisuuteen sisältävät joitain ongelmia. Ne voivat esimerkiksi häivyttää mahdollisen rasismin, koska sitä ei käsitteellistetä. Adoptiolapset ovat kuitenkin kohdanneet eriasteista leimaamista ja rasismia Suomessa: ihonväri on ollut ratkaiseva erontekojen väline. Adoptoidut joutuvat neuvottelemaan suomalaisuudesta, mutta he myös vastustavat leimaamista ja ovat aktiivisia toimijoita.