Browsing by Author "Ihatsu, Jan"

Tutkielman tarkoituksena on selvittää hallinnon ja organisaatioiden tutkimuksessa tutkittujen julkishallinnon koordinaatiota käsittelevien mekanismien toteutumista Suomessa. Tutkimuksen lähestymistapa on uusinstitutionalistinen ja valtioneuvoston ydintä tarkastellaan instituutiona, jonka tehtäviin kuuluu politiikan ja hallinnon koordinointi. Hallinnon koordinaatiomekanismeja tarkastellaan suhteessa Suomen valtioneuvoston ytimeen. Tavoitteena on esittää koordinaatiomekanismien kehitys Suomessa Kataisen, Stubbin, Sipilän ja Rinteen hallituskausilla vuosina 2011–2019. Lisäksi tarkastellaan koordinaatiomekanismien suhdetta hallitusohjelman toteutumiseen, tavoitteena havaita onko jollain mekanismilla yhteys korkeampaan toteutumisasteeseen. Tutkielman aineistona toimivat hallitusohjelmat, hallitusohjelmien toimeenpanosuunnitelmat ja hallituskausien loppuraportit ja -arviot. Menetelmänä käytettiin analyysitriangulaatiota, jossa yhdistettiin laadullista sisällönanalyysia kvantitatiivisiin menetelmiin. Analyysitriangulaatiolla pyrittiin lisäämään tutkimuksen validiteettia sekä vastaamaan tutkimusongelmaan, joka oli ”Millä keinoin ja missä laajuudessa valtioneuvoston ydin koordinoi valtioneuvoston toimintaa Kataisen, Sipilän ja Rinteen hallitusten aikana?” Tutkimuksen keskeisinä tuloksina havaittiin, että valtioneuvoston ytimen koordinaatiotyökalujen käytössä on eroa hallituskausittain, mutta koordinaatiomekanismien käytössä on havaittavissa yhtenäinen trendi hierarkkisten ja verkostomaisten koordinaatiomekanismin käytön suhteen. Koordinaation laajuus toimenpiteiden tasolla on vähentynyt ja koordinaatiovastuu on siirtynyt hallinnon hierarkiassa ylemmäs, strategiselle ja poliittiselle tasolle eli lähemmäs valtioneuvoston ydintä ja kauemmas sektoriministeriöiden itsenäisestä päätösvallasta. Strategisen hallitusohjelman käyttöönotto on vähentänyt hallitusohjelmien seurattavien toimenpiteiden määrää ja koonnut tavoitteita kokonaisuuksiksi. Lisäksi hallitusohjelman seurannan kriteereitä voidaan tämän tutkielman perusteella pitää epäyhtenäisinä eikä vakiintunutta raportointi- ja arviointimenettelyä ole otettu käyttöön. Keskeisinä johtopäätöksinä todetaan, että valtioneuvoston ytimellä on merkittävä määrä valtaa hallitusohjelman tavoitteiden määrittämisessä ja koordinaatiossa. Valtioneuvoston ytimen poliittisen edustuksen valta on kasvanut osittain hallinnollisen edustuksen vallan vähentyessä. Hallitusohjelman toteuttamisen koordinaatioon liittyvät konfliktien ratkaisut ja sovittelut ovat entistä enemmän poliittisten edustajien ratkaistavia, sektoriministeriöiden keskittyessä toimeenpanoon omalla sektorillaan. Tätä voidaan pitää ratkaisuna ministeriöiden keskinäisiin konfliktitilanteisiin, jossa valtasuhteet voisivat muuten olla epäselviä. Valtioneuvoston ydin näyttäytyy tämän tutkimuksen perusteella vakiintuneena instituutiona, joka koordinoi hallitusohjelman toteutumista entistä voimakkaammassa poliittisessa ohjauksessa.