Browsing by Author "Jokinen, Liisa"

Vuonna 2015 uudistuneen sosiaalihuoltolain tavoitteena on siirtää lasten ja perheiden palveluiden painopistettä lastensuojelun erityispalveluista peruspalveluihin ja madaltaa lapsiperheiden kynnystä hakea apua. Ratkaisut siitä, tarvitseeko lapsi lastensuojelun tukitoimia, vai onko tarvittava tuki järjestettävissä muissa palveluissa, tehdään sosiaalihuoltolaissa määritetyllä lapsen palvelutarpeen arvioinnin jaksolla. Pro gradu -tutkielma selvittää, minkälaisia johtopäätöksiä ja perusteluita sosiaali-työntekijät esittävät lapsen ja perheen tilanteesta sekä tuen tarpeesta lasten palvelutarpeen arvioinnin kirjallisissa yhteenvedoissa. Tutkimus lähestyy aihetta argumentoinnin teorian näkökulmasta. Argumentoinnin teoriassa pyritään löytämään sisällöltään ja muodoltaan vakuuttavan argumentoinnin piirteitä ja analysoimaan esitettyjä argumentteja. Tutkimuksessa palvelutarpeen arvioinnin asiakirjat määritetään tekstigenreksi, jolla on ammattikielen tekstilajina yhteneväisiä tavoitteita ja piirteitä. Tutkimuksen aineisto muodostuu 23 lapsen palvelutarpeen arvioinnin kirjallisesta yhteenvedosta. Aineisto analysoitiin johtopäätösten osalta Fahnestockin ja Secorin stasis teoriaa ja sisällönanalyysia hyödyntäen. Perustelut analysoitiin Carl Wellmanin konduktiivisen argumentin teorian avulla. Sosiaalityöntekijät esittävät palvelutarpeen arvioinnin asiakirjoissa johtopäätöksiä lapsista, vanhemmista, perheen sisäisestä vuorovaikutuksesta sekä perheen tukiverkostoista. Pääpaino johtopäätöksissä on palveluihin ohjaamisessa. Vanhempia koskevissa johtopäätöksissä korostuvat arviot vanhemman emotionaalisesta suhtautumisesta lapseen sekä kyvystä ylläpitää turvallisuutta, säännöllistä arkea ja rajoja lapselle. Sosiaalityöntekijät esittävät johtopäätöksinä vanhemmille myös toimintaehdotuksia, joiden tavoitteena on vanhempien muutostarpeiden osoittaminen. Lapsista esitetään arvioita käytöksestä, persoo-nasta, ikätasoisesta kehityksestä ja ulkoisesta olemuksesta. Asiakirjatekstien johtopäätöksistä muodostuu lapsuutta ja vanhemmuutta normittavia kannanottoja. Sosiaalityöntekijät perustelevat tekemiään johtopäätöksiä tuomalla esiin sekä perhettä kuormittavia tekijöitä, että voimavaroja. Esitetyistä perusteluista on luettavissa lasten ja perheiden kanssa työskentelevän sosiaalityöntekijän jännitteinen rooli toisaalta lapsen edun ja oikeuksien puolustajana ja toisaalta vanhempien kanssa tehtävän yhteistyön rakentajana. Sosiaalityöntekijät toimivat myös palvelujärjestelmän portinvartijoina palveluita myöntäen, mutta myös niitä eväten. Osa lapsista rajautuu lastensuojelun ja sosiaalihuollon asiakkuuden ulkopuolelle ja perheiden tuki jää näissä tapauksissa vanhempien oman toimintakyvyn ja muutosmotivaation varaan. Sosiaalityöntekijöiden argumentoinnissa painottuu asiakirjateksteissä vanhempien mielipiteen kunnioittaminen. Sosiaalityöntekijöiden argumenteista ei ole useinkaan eksplisiittisesti luettavissa, minkälaisia painoarvoja perheen tilanteen ongelmille ja toisaalta voimavaroille annettaan argumentoinnin prosessissa ja minkälaisen vaihtoehtojen punninnan perusteella tehtyyn ratkaisuun päädyttään. Tämä on sosiaalityön argumentoinnin keskeinen kehittämiskohde. Argumentoinnin laadun parantaminen on tärkeää, sillä ratkaisujen avoin perusteleminen ja muutostarpeiden eksplisiittinen nimeäminen lisäävät vanhempien ymmärrystä omasta tilanteestaan ja edesauttavat jatkotyöskentelyn tavoitteiden suunnittelua perheen kanssa. Eksplisiittinen perustelu mahdolllistaa myös tehtyjen ratkaisujen perusteluiden arvioinnin. Argumentoinnin teoria on käyttökelpoinen väline kirjallisen argumentoinnin laadun parantamiseen. Argumentin muotoilu voi toimia myös sosiaalityön-tekijän ammatillisen reflektoinnin ja kriittisen ajattelun välineenä sosiaalityön arjessa.