Browsing by Author "Jokinen, Miia"

Tutkimus tarkastelee perheitä, joissa on sekä perheeseen kansainvälisen adoption kautta tulleita että biologisia lapsia. Kiinnostuksen kohteena on vanhemmuus sekä vanhemman ja lapsen välinen kiintymyssuhde. Vanhempien kokemuksia tarkastellaan psykologisen vanhemmuuden teoriaa ja kiintymyssuhdeteoriaa hyödyntäen. Perheitä, joissa on sekä kansainvälisesti adoptoituja että biologisia lapsia, ei ole adoptiotutkimuksessa juurikaan käsitelty. Tutkimuksen näkökulmasta ei ole suomalaista tutkimusta ja kansainvälisesti aihetta on tutkittu pääasiassa vain kvantitatiivisen menetelmin. Tutkimuksen teoreettinen taustoitus käsittelee adoptoitujen ja biologisten lasten perheitä koskevaa tutkimusta sekä adoptoitujen lasten kiintymyssuhteita ja adoptiovanhemmuutta koskevaa tutkimusta. Tutkimuksen laaja taustoitus tarjoaa suomalaiselle lukijalla perusteellisen katsauksen adoptiotoimintaan ja aikaisempiin tutkimuksiin. Sosiaalityön kannalta tutkimuksella on arvoa, sillä vaikka adoptiotoiminta on osa sosiaalipalveluja, se on silti monille sosiaalityöntekijöille tuntematonta ja vierasta. Tutkimuksen lähestymistapa on tarinallinen. Tutkimusaineistona ovat vanhempien, joiden perheissä on sekä kansainvälisesti adoptoituja että biologisia lapsia, kirjoittamat tarinat. Aineisto muodostuu yhteensä kymmenestä tarinasta, joiden kertojina on yhdeksän äitiä ja kaksi isää. Aineisto kerättiin vanhemmille osoitetulla kirjoituspyynnöllä. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkimustulosten mukaan lapsen ja vanhemman välinen kiintymyssuhde on aina yksilöllinen ja kokemuksellinen. Kiinnittyminen sekä adoptoituun että biologiseen lapseen voi tapahtua heti, mutta todellinen kiintymyssuhde syntyy ja kehittyy ajan kanssa. Adoptoitujen ja biologisten lasten vanhemmuus on arjessa samanlaista. Arjen vanhemmuuteen kuuluu se, että arjessa adoption ja biologisuuden välille ei tehdä eroa ja adoptoituja ja biologisia lapsia kohdellaan samalla tavoin. Adoptoidun lapsen erityistarpeet ja tausta vaikuttavat vanhemmuuteen tehden siitä kuitenkin aina myös erityistä vanhemmuutta, jossa korostuu oman toiminnan tietoinen pohdinta vanhempana toimimisessa. Tutkimus tarjoaa uuden näkökulman psykologisen vanhemmuuden teoriaan, sillä tutkimustulosten mukaan vanhemman kiintymyksen kokemuksessa lastaan kohtaan, oli hän adoptoitu tai biologinen, merkityksellisin tekijä on lapsen omana kokeminen. Vanhemman näkökulmasta psykologinen vanhemmuus syntyy vanhemman kokiessa lapsen omakseen, mikä ei edellytä biologista vanhemmuutta. Tutkimus tuo esiin monia etuja, joita biologisten lasten perheillä adoptiossa on. Turvallisuuden tunteen näkökulmasta adoptoidun lapsen voi olla helpompi liittyä lapsiperheeseen ja biologiset lapset voivat tukea adoptoidun lapsen fyysistä ja psyykkistä kehitystä. Adoptoitujen ja biologisten lasten sisarussuhteet näyttäytyivät hyvinä. Biologisen lapsen vanhemmuus auttaa kiintymyssuhteen luomista adoptoituun lapseen ja luo pohjan adoptiovanhemmuudelle. Perheet, joissa on sekä adoptoituja että biologisia lapsia, voivat kohdata ennakkoluuloja ja rasismia. Osa ennakkoluuloista liittyy perherakenteeseen, kuten esimerkiksi adoptoidun lapsen aseman kyseenalaistamiseen perheen ja suvun jäsenenä. Osa ennakkoluuloista, kuten esimerkiksi tungetteleva huomio ja lasten nimittely, ovat puolestaan sellaisia, joita adoptioperheet ylipäätään kohtaavat. Tutkimustulosteni valossa adoptiota ei tulisi nähdä vain lapsettomien parien vaihtoehtona perheen perustamiseen ja laajentamiseen, vaan yhtä lailla myös mahdollisuutena kaikille niille vanhemmille, jotka haluavat antaa adoptoidulle lapselle perheen ja kodin.