Browsing by Author "Jousilahti, Marja Julia"

Politiikan, demokratian ja yhteisöllisyyden kriisi ovat olleet paljon puhuttaneita aiheita julkisessa keskustelussa ja yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa viime vuosikymmeninä. Kansalaisten heikentynyt kiinnostus julkista elämää kohtaan on näkynyt äänestysaktiivisuuden laskemisena, puolueiden jäsenkatona sekä yhdistysten ammattimaistumisena ja vaikeutena saada toimintaansa mukaan sitoutuneita ihmisiä. Toisaalta monet teoreetikot ovat sitä mieltä, että osallistumisen kriisin sijaan kyse on ennemminkin osallistumistapojen muutoksesta. Voidaan sanoa, että kriisissä on kollektivistinen kollektiivinen toiminta, jossa yksilöt omaksuvat jäsenyyden kautta jonkin valmiin yhteisön, kuten puolueen tai yhdistyksen jakamattoman, ylhäältä annetun identiteetin ja normit, ja organisaatio puolestaan edustaa yksilön intressiä yhteiskunnassa. Sen sijaan erilaiset omaehtoiset ja epämuodolliset osallistumisen tavat kasvattavat suosiotaan. Individualisoitunut kollektiivinen toiminta ja arjen tekijyys ovat yleistyneet osallistumisen muotoina. Individualisoitunut kollektiivinen toiminta tarkoittaa vastuun kantamista yhteisestä hyvinvoinnista luomalla konkreettisia arjen areenoita, joilla yksilöt määrittelevä itse, mitkä ongelmat kaipaavat ratkaisua ja millä keinoilla niitä voidaan ratkoa. Yksilön ei tarvitse sosiaalistua mihinkään valmiiseen, ylhäältä annettuun identiteettiyhteisöön ja sen organisaatioon, arvoihin ja normeihin. Arjen tekijät taas rakentavat tavoittelemaansa yhteiskuntaa konkreettisissa projekteissa ja ad hoc -verkostoissa omassa lähiympäristössään. Arjen tekijät haluavat vaikuttaa asioihin, mutta eivät velvollisuudentunnosta vaan siksi, että osallistuminen on myös hauskaa. Heitä ei motivoi valta tai raha vaan konkreettisten ratkaisujen toteuttaminen. Tutkimus käsittelee uusia epämuodollisia osallistumisen tapoja Suomessa, jossa osallistuminen on tyypillisesti ollut formaalia, vakavaa ja valtiokeskeistä. Tutkimuskohteena on Kallio-liike eli Helsingin Kalliossa toimiva epämuodollinen, rekisteröimätön yhteisö, jonka löyhänä tavoitteena on erilaisia urbaaneja tempauksia ja tapahtumia järjestämällä puolustaa kaikenlaisten ihmisten oikeutta asua alueella. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, missä määrin Kallio-liike edustaa individualisoitunutta kollektiivista toimintaa ja arjen tekijyyttä sekä uudenlaista kollektiivisen toiminnan kulttuuria suomalaisen kollektiivisen toiminnan perinteessä. Toiseksi kysytään, kuinka poliittisena Kallio-liikettä voidaan pitää ja missä määrin sen kaltaiset uudet epämuodolliset liikkeet voivat korvata formaaleja yhdistyksiä niiden yhteiskunnallisissa funktioissa. Tutkimuksen aineisto on kerätty haastattelemalla ja sen analysoinnissa on hyödynnetty teemoittelua. Tutkimus osoitti, että Kallio-liikeellä on paljon individualisoituneen kollektiivisen toiminnalle ja arjen tekijöille ominaisia piirteitä. Kallio-liikkeessä toimiminen ei edellytä yhden ryhmäidentiteetin omaksumsta ja se perustuu täysin jäsenten omista toiveista, huolista ja mielenkiinnon kohteista syntyville ideoille, joita jokainen saa myös varsin vapaasti toteuttaa Kallio-liikkeen nimen alla. Tämän ansiosta jäsenet ovat intohimoisesti mukana toiminnassa. Kallio-liikkeessä myös vältellään valtahierarkioita. Toiminnalla on poliittisia tavoitteita, mutta se on aina samalla hauskaa ja hyödyllistä liikkeen jäsenille itselleen. Kallio-liikkeen kaltaiset epämuodolliset toimijat voivat korvata yhdistyksiä sosiaalisen pääoman tuottajina, mutteivät poliittisen järjestelmän legitimiteetin lähteenä. Kallio-liike näytäytyy siis uudenlaisena yhteiskunnallisena toimijana suomalaisen kollektiivisen toiminnan kentällä, mutta aika näyttää, kykeneekö se säilyttämään epämuodollisen, spontaanin luonteensa maassa, jonka kollektiivisen toiminnan perinteet ja julkiset tukiprosessit ohjaavat formaaliin toimintatapaan. Myös Kallio-liikkeen toiminnan mahdolliset yhteiskunnalliset vaikutukset tulevat näkyviksi vasta ajan myötä.