Browsing by Author "Jyrinki, Heljä"

Viime vuosina uusnationalistinen ja rasistinen politiikka on vahvistanut jalansijaansa Euroopassa. Tässä äärinationalistisessa liikehdinnässä naiset ovat nousseet toimijoina näkyvämpään asemaan niin politiikassa kuin tiedotusvälineissäkin. Lisäksi äärinationalistisessa diskurssissa on alettu hyödyntää sukupuolten välistä tasa-arvoa retorisena välineenä, jolla vastustetaan erityisesti muslimikulttuureista länsimaihin kohdistuvaa maahanmuuttoa. Farris (2017) on kehittänyt käsitteen ’femonationalismi’ kuvaamaan tätä yllättävää käännettä, jossa äärioikeistolaiset nationalistit, uusliberalistit ja tietyt feministiksi identifioituvat yhteiskunnalliset toimijat ovat yhdistäneet voimansa hyödyntääkseen tasa-arvoretoriikkaa omiin tarkoituksiinsa. Tutkielman aiheena on tarkastella, miten tasa-arvoa ja maahanmuuttoa rakennetaan naisen positiosta käsin tuotetussa femonationalistisessa diskurssissa. Tutkielmassa hyödynnetty teoreettis-metodologinen viitekehys yhdistää kaksi lähestymistapaa: sosiaalisen konstruktionismin piiriin kuuluvan kriittisen diskursiivisen psykologian sekä intersektionaalisen lähestymistavan. Metodologisina välineinä analyysissa käytetään tulkintarepertuaareja ja subjektipositioita. Aineisto koostuu suomalaiselta maahanmuuttovastaiselta nettisivustolta kerätyistä 36 blogikirjoituksesta, joissa käsitellään tasa-arvoa ja maahanmuuttoa naisen positiosta käsin. Analyysissa eritellään, minkälaisia tulkintarepertuaareja, subjektipositioita ja intersektionaalisia kategorisointeja kirjoittajat hyödynsivät blogiteksteissään. Aineistosta oli havaittavissa kaksi tulkintarepertuaaria: ’naisten oikeuksien puolustamisen repertuaari’ ja ’suomalaisen tasa-arvon puolustamisen repertuaari’. Kummassakin tulkintarepertuaarissa hyödynnettiin useita subjektipositioita, joita rakennettiin dikotomisten vastakkainasettelujen kautta. Ensimmäisessä tulkintarepertuaarissa musliminaiset esitettiin sekä muslimikulttuurin että islamin alistamina uhreina, kun taas kirjoittajat asemoivat itsensä heitä puolustaviksi tasa-arvon edistäjiksi. Antirasistisiksi identifioituvat feministit, jotka kiinnittivät huomiota sukupuolistuneeseen väkivaltaan ja tasa-arvon puutteisiin Suomessa, rakennettiin puolestaan ’vääränlaisen’ tasa-arvon kannattajiksi. Toisessa tulkintarepertuaarissa Suomen tasa-arvo esitettiin jo saavutettuna asiantilana, jota suomalaisten tulee puolustaa sitä uhkaavilta maahantulijoilta. Maahantulijamiehet rakennettiin joko hyperseksuaalisiksi ja aggressiivisiksi tai julmiksi fundamentalisteiksi, kun taas äärinationalistit asemoitiin liberaaleista arvoistaan tinkimättömiksi kansalaisiksi ja huolehtiviksi vanhemmiksi. Blogikirjoituksissa intersektionaalisia kategorisointeja merkityksellistettiin tavalla, joka lisäsi erontekoa ”meidän” ja ”heidän” välillä sekä muodosti sukupuolikategorioiden sisälle hierarkioita, joissa valkoisuus ja kantasuomalaisuus asetettiin korkeimmalle. Näitä erontekoja rakennettiin myös kierrättämällä rasistisia ilmauksia ja metaforia, joiden avulla maahantulijoita dehumanisoitiin. Kumpikin tulkintarepertuaari palveli osin eri funktioita, mutta niillä oli sama yhteinen päämäärä: maahanmuuton vastustaminen ja nykyisen status quon ylläpitäminen. Tutkielman tulokset avaavat niitä diskursiivisia strategioita, joiden avulla tasa-arvoa, ’heikompien’ puolustamista ja liberaalin länsimaisuuden ideaalia hyödynnetään rasististen kannanottojen pehmentämiseen. Ymmärtämällä mekanismeja, joilla rasismia ja ennakkoluuloja levitetään, voidaan löytää tehokkaampia keinoja torjua ja haastaa kyseisiä puhetapoja. Jatkotutkimuksen aiheeksi ehdotan maahanmuuttovastaisiksi naisiksi identifioituviin henkilöihin keskittyvää haastattelututkimusta, joka tutkimusmetodina saattaa tuoda selkeämmin esiin jännitteitä eri subjektipositioiden ja tulkintarepertuaarien välillä.