Browsing by Author "Käkelä, Tuomo"

Tutkielmassa tarkastellaan demokraattisen yhteisön kansalaisuuden ja poliittisen osallistumisen rajojen oikeutusta intensiivisen kansainvälisen kanssakäymisen maailmassa. Demokraattisen prosessin tai demokraattisen yhteisön rajaamiskysymystä on poliittisessa filosofiassa lähestytty demoksen rajaamisongelman kautta, jonka mukaan demokratian teoria on kykenemätön antamaan vastausta siihen, miten demokraattisen prosessin osallistujat pitäisi rajata. Vastaukseksi demokratian rajaamisongelmaan on esitetty vaikutusperiaatetta, jonka mukaan jokainen, johon päätös vaikuttaa on oikeutettu osallistumaan päätöksen tekemiseen. Tutkielmassa argumentoidaan, että yksittäisen vaikutusperiaatteen kaltaisen rajaamisnormin sijaan on tarkasteltava sitä, miten nykyisiä poliittisten yhteisöjen kansalaisuuden rajoja voitaisiin demokratisoida. Demokratian rajaamisongelmaa ja vaikutusperiaatetta analysoidaan tutkielmassa erityisesti Nancy Fraserin, Gustaf Arrheniuksen ja Robert E. Goodinin aihetta käsittelevien kirjoitusten avulla. Vaikutusperiaatteeseen perustuvat teoriat eivät kuitenkaan huomioi, että demokraattinen politiikka tarvitsee jatkuvuutta ja riittävän stabiilia institutionaalista järjestystä, joka pystyy takaamaan kansalaisten välisen tasa-arvon. Jatkuvuuden ja tasa-arvon mahdollistamiseksi demokratiaa on ensisijaisesti tarkasteltava yhteiskuntaan sidottuna ideaalina, kuten Brian Milstein ja Thomas Christiano argumentoivat. Demokratian tarkasteleminen yhteiskuntaan sidottuna ideaalina ei poista rajoihin liittyviä ongelmia, sillä ihmiset liikkuvat jatkuvasti yli rajojen ja rajatuissa yhteisöissä tehdyillä päätöksillä on vaikutuksia myös rajojen ulkopuolella. Ratkaisuna demoksen rajaamisen ongelmaan tutkielmassa ehdotetaan kansalaisuuden rajojen demokratisointia. Siten tutkielma asettuu Milsteinin ja Étienne Balibarin hahmottelemaan traditioon, jonka mukaan emme voi ratkaista demoksen rajaamisen ongelmaa yhden teoreettisen periaatteen avulla, mutta voimme demokratisoida nykyisiä kansalaisuuden rajoja. Tutkielmassa rajojen demokratisointi nähdään demokraattisen poliittisen kulttuurin vaatimuksena maailmassa, jossa jokainen yksilö ja yhteisö voivat olla kanssakäymisessä keskenään. Demokratian poliittinen kulttuuri tarkoittaa, että demokraattisia periaatteita on jatkuvasti tulkittava maailmassa, johon demokratian universaali ideaali vapaista ja tasa-arvoisista kansalaisista ei tee rajoja. Jokaisen on nähtävä jokainen toinen potentiaalisena keskustelukumppaninaan ja vertaisenaan, koska ihmiset ovat osa samoja globaalin kanssakäymisen verkostoja. Demokraattisuus edellyttää, että normit, lait ja yhteisön rajat ovat merkityksellisiä ihmisille ja niitä on mahdollista ylläpitää tai muuttaa. Ihmisoikeudet nähdään yhtenä tapana institutionalisoida demokraattista poliittista kulttuuria, jolloin jokainen yksilö nähdään ihmisyytensä perusteella tiettyjen oikeuksien haltijana. Ihmisoikeuksien ja demokratian suhdetta teoretisoidaan Balibarin ja Seyla Benhabibin tuotantojen kautta. Heidän tuotannoissaan demokratian on nähty perustuvan universaaleihin ihmisoikeuksiin, jolloin jokaisen demokraattisen yhteisön on kunnioitettava noita oikeuksia. Milsteinin demosgenesiksen käsitettä käytetään tutkielmassa hahmottelemaan sellaisia yhteisöjen muotoja, jotka ovat globaalin kanssakäymisen maailmassa demokraattisesti oikeutettuja. Demosgenesis tarkoittaa, että ihmiset luovat yhteisöjään arkipäiväisessä toiminnassaan, joka on ainakin potentiaalisesti nykyisiä rajoja ylittävää. Nykyisten poliittisten yhteisöjen on täten mahdollistettava entistä joustavammin ihmisten välinen vapaa yhteisönmuodostus myös yli nykyisten rajojen ja oikeutettava rajojaan ylirajaisissa keskusteluissa. Rajoja demokratisoimalla demokratiaa on mahdollista siirtää uusiin konteksteihin. Tutkielman lopussa tarkastellaan sitä, miten nykyisten poliittisten yhteisöjen rajoja voidaan demokratisoida.