Browsing by Author "Kahilampi, Vesa"

Pro gradu -työ tutkii Euroopan parlamentin (EP) valtaoikeuksista käytyä keskustelua vuosina 2002–2007. Tutkimus keskittyy ennen kaikkea EU:n perustuslakia valmistelemaan vuonna 2002 asetetun Eurooppavalmistelukunnan eli tulevaisuuskonventin työhön ja tarkastelee konventissa esitettyjä vaihtoehtoja EP:n institutionaaliseksi rooliksi. Samalla työssä analysoidaan niitä rakenteellisia tekijöitä, jotka vaikuttivat EP:n aseman vahvistumiseen konventin esityksessä. Analyysi ulotetaan tutkimaan konventin keskustelujen vaikutusta EP:n valtaoikeuksien kasvamiseen vuoden 2004 ratifioimatta jääneessä perustuslakisopimuksessa ja vuoden 2007 Lissabonin sopimuksessa. Konventtia lähestytään uutena instituutiona, jonka osallistujat rakensivat sille työn edetessä omat toimintatavat ja instituutiokulttuurin. Päätöksenteon rakenteita lähestytään sosiologisen ja historiallisen institutionalismin kautta. Konventin keskustelujen ja valtasuhteiden todentamiseen sekä rakenteiden havaitsemiseen käytetään konventin EP:n asemaa koskeneita pöytäkirjoja, kontribuutioita ja muutosesityksiä sekä osallistujien kokemuksestaan kirjoittamia julkaisuja. Lisäksi tukena käytetään konventin työtä ja sitä seuranneita perussopimusuudistuksia analysoineita tutkimuksia yli tiederajojen. Konventin muodostumisen omaksi instituutiokseen todetaan vaikuttaneen sen tekemän työn lopputuloksiin ja tätä kautta EP:n vuonna 2007 vahvistuneeseen asemaan. Konventin myönteisen suhtautumisen EP:n vallan kasvattamiseen todetaan olleen keskeisessä roolissa, kun vuosien 2004 ja 2007 perussopimusuudistuksista neuvoteltiin. Konventin tuki EP:lle selitetään ensisijaisesti aiempien perussopimusten aiheuttamista rajoituksista johtuvana poliittisena kompromissina. Euroopan parlamentin konventtidelegaation vahva neuvotteluasema ohjasi myös osaltaan konventin työtä. Lisäksi konventtiedustajien nähdään osaltaan siirtäneen lojaliteettiaan delegaatioilta itse konventin taakse, mikä auttoi antamaan tarvittavaa uskottavuutta konventin ehdotuksille. EP:n valtaoikeuksien kasvun vuoden 2007 Lissabonin sopimuksessa nähdään johtuneen ennen kaikkea konventin neljä vuotta aiemmin saavuttaman kompromissin laaja-alaisesta hyväksynnästä hallitusten keskuudessa. Konventtimallisen neuvottelun nähdään kuitenkin luonteeltaan seuranneen pitkälti hallitusten välisissä neuvotteluissa aiempien uudistusten yhteydessä vallinnutta linjaa. Euroopan parlamentin valtaoikeuksien kasvamisen kannalta konventin rooli oli keskeinen, mutta ei elintärkeä. EP:n vallan kasvattaminen olisi ollut ajankohtainen kysymys myös ilman konventtia ja sitä puolsi lopulta usea ulkopuolinen tekijä.