Browsing by Author "Kuokkanen, Juho"

Kannabis ja sen lainsäädännöllinen asema eroteltuna muista huumausaineista on toistuvasti esillä ja siksi kiinnostava, mutta yhä puutteellisesti keskusteltu aihe. Myös siinä missä suomalaisen tutkimuksen näkökulmaksi on rajautunut juuri kannabis, ei useinkaan ole pureuduttu tyydyttävästi ilmiön poliittiseen ulottuvuuteen. Voidaankin sanoa, että tällä tutkimuksella on kriittinen tiedonintressi, jolla tarkoitetaan pyrkimystä tuottaa tietoa, joka jäisi muuten vallitsevien rakenteiden pimentoon. Kannabispolitiikkaa tarkastellaan vallitsevan huumausainepolitiikan historiallisessa asiayhteydessä, minkä rinnalla 1990–luvulla muuttunut huumausainetilanne muodostaa laajemman sosiaalihistoriallisen kontekstin tutkimuksen taustalle. Toisin sanoen tavoitteena on jäljittää suomalaisen kannabispolitiikan kehitystä tilanteessa, jossa käyttö ja sallivammat asenteet yleistyvät sekä arvioida sitä kautta huumausaine/päihdepolitiikkaa nykyisyydessä. Aineistoksi on koottu huumausainepolitiikkaa ja kannabiskäsitystä konstruoivia puheenvuoroja Helsingin Sanomista ja Ilta–Sanomista, eduskunnan istuntopöytäkirjoista ja muista dokumenteista. Lisäksi tapauskohtaisesti on käytetty pääasiassa virallisluonteisia huumausainepoliittisia dokumentteja sekä Helsingin kaupunginhallinnon pöytäkirjoja. Kannabiksen käyttöä ja yhteiskunnallista paikkaa nykyisyydessä määrittävän vallitsevan järjestelmän peruspiirteet valaneita vuoden 1997 huumausainestrategiaa, vuoden 2001 käyttörikosuudistusta ja niihin liittyvää keskustelua tarkastellaan toimijoiden ja niiden välittämien vaadeväitteiden muodostaman poliittisen kentän hahmottamiseksi. Kannabispolitiikan kehitystä kentän määrittämissä kehyksissä tutkitaan kolmessa yhteydessä. Helsingin kaupungin vuoden 1997 huumausaineohjelmaan liittynyttä keskustelua ja ratkaisua pohditaan kannabispolitiikan kehitystä selittävänä tapauksena. Tarkastelua syvennetään parlamentaariseen politiikkaan ja sen liepeille, olennaisesti keskusteluun osallistuneiden vihreiden ja vasemmiston huumausainepolitiikkaan 00–luvulla, selittäen niiden yhtäläisyyksien ja erojen kautta vallitsevan käsityksen jatkuvuutta ja sen kyseenalaistavan toiminnan liikkumatilaa määrittäviä tekijöitä. Kannabiskäsitystä määriteltiin jyrkän vastakkainasettelun varassa, jossa vallitsevan politiikan kannattajat olivat aktiivisimpia pyrkiessään pitämään kaikenlaiset kriittiset äänet keskustelun ulkopuolella. Niinpä vallitsevan politiikan ymmärretään muodostuneen itseään suojelevaksi ja uudelleentuottavaksi rakenteeksi. Kansallista huumausainepolitiikkaa määriteltäessä kannabiksen erityinen asema tunnistettiin, mutta sitä ei tunnustettu käsityksen konstruoituessa kapealle alalle, huumausaineongelmaan yleensä. Helsingin huumausainestrategiaan liittyneen, samoin vastakkainasettelulle virittyneen keskustelun jälkeen tehdyssä ratkaisussa vallitseva järjestys muutti näennäisesti muotoaan eräänlaiseksi tolkun politiikaksi vallatakseen uskottavuutta saaneen kritiikin ottaman tilan. Parlamentaarisessakin politiikassa vallitsevan politiikan kyseenalaistavat maltillisetkin kommentit nostivat jyrkkää vastustusta ja vaara julkisesta kohusta oli aina läsnä. Vihreät joutuivatkin vuonna 2001 kohun pyörteisiin, mikä teki selväksi aiheen herkkyyden. Siten vaaleissa 2003 vielä kiivaamman kohun jäljiltä puolue tyytyi päihdepoliittisessa ohjelmassaan aiempaa maltillisempaan linjaan. Siinä missä vihreät olivat tuominneet puheillaan ja teoillaan järkyttäneen ehdokkaansa, hyväksyivät vasemmistonuoret kannabiksen kotikasvatuksesta vuonna 2006 kiinni jääneen piirijohtajansa toiminnan ja eriyttivät omassa ohjelmassaan kannabista muista huumausaineista lähemmäksi laillisia päihteitä. Kannabis on ollut oleellinen palanen huumausainepoliittisessa linjakeskustelussa, jossa sen kovista aineista erottelemisen tarkoituksena oli saada aikaan väline huumausaineongelman ratkomiseksi. Kannabiskysymys oli silti itsenäinen sosiaalinen ongelma, jonka eksistenssiä ei voi sitoa kytkökseen linjakeskustelussa ja typistää yleisen huumausaineongelman ratkaisuvälineeksi, sillä sen muotoa määritti myös kannabiksesta itsessään kiinnostunut toiminta. Kannabiskysymys on sosiaalisena ongelmana kuitenkin toistaiseksi ollut ennen kaikkea toistuvuudessaan julkisuuteen juurtunut kiistanaihe, sijoilleen jäätynyt konflikti. Vallitseva huumausainepolitiikka perustuu vuosituhannen vaihteen tilanteeseen, jossa kannabiksenkin käyttö oli vielä varsin vähäistä nykyiseen verrattuna. Huumausainepolitiikan voidaankin perustellusti katsoa epäonnistuneen, ainakin mitä tulee kannabiksen yleistymiseen. Kehitys kuumentaa kannabiskysymyksen konfliktitilaa ja ajaa kontrollitoimenpiteisiin nojaavaa huumausainepolitiikkaa yhä räikeämpään ristiriitaan muuttuvan päihdekulttuurin kanssa. Mikäli kehityksen suunta jatkuu, yhteiskunnan tehtäväksi jää määritellä suhteensa kannabikseen ja sen lainsäädännölliseen asemaan uudelleen jo lähivuosina.