Browsing by Author "Kurhinen, Pavel"

Pro gradu -tutkielma analysoi Oleg Drobnitskin (1933–1973) moraalifilosofiaa ja etenkin hänen pääteoksekseen jäänyttä työtä Ponjatie morali. Istoriko-krititsheskij otsherk (Moskva 1974). Töissään Drobnitski pohti yksilökeskeisiä momentteja sekä vapaan yksilön eksistentiaalisuutta. Ajatus ei sopinut lainkaan yhteen silloisen neuvostoliittolaisen yhteiskunnallis-poliittisen linjauksen kanssa. Vaikka Drobnitskin pääteos suomennettiin alaotsikkonaan ‘Moraalikäsite marxilaisen analyysin valossa’, ottaa Drobnitski siinä itse asiassa hyvin voimakkaasti kantaa kantilaisen moraalikäsityksen puolesta, ja hänen työtään voidaan lukea eräänlaisena Kantin ja marxismin synteesiyrityksenä. Moraalikäsite-teoksessa Drobnitski valottaa sitä, miten moraalin käsite on muuttunut filosofian historiassa. Voidaankin sanoa, että se marxilainen lisäys, jonka Drobnitski tuo pohjavireeltään kantilaiseen teoriaan, on juuri historiallisen ulottuvuuden yhdistäminen moraalia koskeviin tarkasteluihin. Yleispätevyydestään huolimatta moraalilla on erilaisia ja toisistaan poikkeavia funktioita erilaisissa yhteiskuntamuodostelmissa. Pro gradu sijoittaa Drobnitskin 1960- ja 1970-lukujen neuvostoetiikan kentälle ja osoittaa, missä suhteissa hän poikkesi valtavirrasta. Drobnitskin kehittelemää teoriaa on myös mahdollista tarkastella kommenttina siihen, miten moraalin käsite toimii normatiivisena regulaattorina sekä yleisesti että neuvostoyhteiskunnassa. Drobnitski myös erotti moraalin käsitteestä eri aspekteja: moraalisen (siveellisen) toiminnan (nravstvennaja dejatel’nost’), moraaliset (siveelliset) suhteet (nravstvennye otnoshenija) sekä moraalitajunnan. Nämä muodostavat tietyssä määrin omalakisia alueita moraalin puitteissa. Moraalitajunnan Drobnitski määritteli spesifiseksi maailman käsittämisen tavaksi, jota luonnehtivat moraalin kehyksessä muodostettujen arvostelmien yleispätevyys (yleisinhimillisyys) ja kategorisuus sekä näiden ‘persoonattomien’ tai ‘subjektin ulkopuolisten’ aspektien yhdistyminen yksittäisen ihmisen käyttäytymisen ja vastuunkantamisen (imputaation) persoonallisiin muotoihin. Työn metodina on hermeneuttinen tutkimus: pro gradussa käytetään vertailevaa tutkimusta ja tekstianalyysiä. Lisäksi tutkimuksen väitteet pohjautuvat neuvostofilosofien tuotannon kääntämiseen suomeksi, mikä lisää haasteita tutkimukselle. Tutkimus on deskriptiivinen eli siinä on pyritty välttämään liiallista preskriptiivisyyttä ja moralisointia. Tutkimuksessa tarkastellaan Drobnitskin pääkirjoituksia ja vertaillaan niitä länsimaisiin eettisiin suuntauksiin. Drobnitski oli sikäli mielenkiintoinen filosofi, että hän tunsi hyvin eettisen keskustelun, jota käytiin maailmalla 1960-luvulla. Tutkimuksessa esitetäänkin, millä tavalla Drobnitski rakensi omanlaisensa moraalifilosofian. Työn toinen luku kertoo lähinnä neuvostoetiikasta ja sen synnystä Drobnitskin filosofian valossa. Tämän lisäksi moraalikäsitteen ja moraalisen tutkimuksen eroaminen teoreettiseksi käsitteeksi moraalisesta ideologiasta oli merkittävä askel neuvostoetiikassa. Samassa luvussa otetaan käsittelyyn proletaarisen moraalifilosofian ristiriitaisuus, mikä mahdollisesti antaa viitteitä sille miksi eettinen tutkimus elpyi neuvostofilosofiassa noin 1960-luvulta alkaen, eli tarkastellaan moraalifilosofian ja teoreettisen eettisen tutkimuksen synnyn edellytyksiä. Samassa luvussa käsitellään eettistä sosialismia, joka on hyvin merkittävä ja mielenkiintoinen ilmiö. Lisäksi käsittelyyn otetaan moraaliopin eli moralevedenie:n ilmiö. Kolmas luku on omistettu tutkimaan sitä, mikä oli Drobnitskin sekä muiden neuvostorevisionistien merkitys neuvostofilosofian kehityksessä ja samalla neuvostoutilitarismin otteen herpaantumisessa, jolloin myös kantilainen vaikutus neuvostoetiikkaan tulee esiin. Luvussa tarkastellaan, mikä on niin sanottu todellinen emansipaatio, johon Drobnitski ja marxilaisuus pyrkivät. Neljännessä luvussa Drobnitskin filosofia joutuu kritiikin kohteeksi länsimaisen filosofian suunnalta: luvussa käsitellään muun muassa sitä, mitkä ovat moraalin funktionaalinen olemus, metanormatiivinen naturalismi ja neuvostojälkeisen marxismin mahdollisuudet. Lopuksi tarkastellaan, miksi on perusteltua tutkia neuvostofilosofian historiaa, ja erityisesti etiikkaa tai Drobnitskin niitä tekstejä, joita ei edes nyky-Venäjällä pidetä kovin filosofisina vaan pikemminkin ideologisesti moralisoivina. Lopussa esitetään yhteenveto neuvostoetiikan merkityksestä ja siitä, voiko sitä kuitenkin pitää oikeana moraalin tutkimuksena eli moraalifilosofiana vai oliko se pikemmin kommunistisen ideologian käyttämä filosofinen apukeino moralisoimista varten.