Browsing by Author "Kuvaja, Viivi"

Yksityisen sektorin sanotaan olevan kehityspolitiikan trendi. Suomi leikkasi kevään 2015 hallitusneuvottelujen yhteydessä kehitysyhteistyöbudjetistaan noin 30 prosenttia, eli 300 miljoonaa euroa. Samalla kun perinteisen kehitysyhteistyön volyymi laski, 130 miljoonaa euroa siirrettiin kehitysrahoituslaitos Finnfundin pääomitukseen vauhdittamaan yritysyhteistyötä kehitysmaissa. Tämän pro gradu -työn tavoitteena on tutkia yksityisen sektorin roolia Suomen kehityspolitiikassa vuosina 1996–2016, ja toisaalta tutkailla lähihistorian näkökulmasta sitä, milloin niin sanottu yksityisen sektorin trendi on rantautunut Suomen kehityspolitiikkaan. Tutkimustehtävää lähestytään laadullisin menetelmin ennen kaikkea kategoria-analyysin keinoin. Tutkimuksen runkoaineistona käytetään Suomen kehityspolitiikkaa ohjanneita linjauksia vuosilta 1996, 1998, 2001, 2004, 2007, 2012 sekä 2016. Tutkimuksen tukiaineistona käytetään Kehitysmaasuhteiden neuvottelukunnan ja Kehityspoliittisen toimikunnan täysistuntojen pöytäkirjoja 1996–2015, vuosiarvioita 2005–2015 sekä yksityisen sektorin linjausta vuodelta 2015. Syventävänä aineistona käytetään esimerkkitapauksena Kauppaa tukevan kehitysavun aloitteita 2008–2011 ja 2012–2015. Analyysiä jäsentävänä tulkintateoreettisena löyhänä viitekehyksenä hyödynnetään Juhani Koposen Suomen kehitysyhteistyön historiaan soveltamaa developmentalismin ja instrumentalismin käsitteiden viitekehystä. Taustateoreettisena viitekehyksenä sovelletaan muun muassa Olav Stokken käyttämää internationalismien tulkintakehikkoa, jonka avulla pyritään liittämään tutkimustulokset pelkkää yksityistä sektoria koskevaa keskustelua laajempaan kokonaisuuteen eli siihen, minkälaisesta kehityspolitiikan luonteesta ylipäänsä on kyse. Keskeinen tulos on se, että yrityksiä on alettu yhä korostetummin pitää niin sanotusti kehityksen moottorina. Yritysten kompetenssi luoda työpaikkoja ja tätä kautta edistää talouskasvua on nähty arvokkaana. Yksityisen sektorin roolia pohdittaessa on kuitenkin tärkeää huomioida se, että yksityisellä sektorilla on viitattu saman käsitteen alla eri ulottuvuuksiin. Useimmiten yksityisen sektorin käsitteellä viitataan etenkin suoraan yritysyhteistyöhön tai kehitysmaan yksityisen sektorin kehittämiseen. Suomessa yksityistä sektoria koskevan puheen juuret ovat vuoden 1998 kehitysmaapolitiikan linjauksessa. Tarkasteluajanjakson alkupuolella yksityisen sektorin rooli tosin ilmeni lähinnä välillisesti globaalin tason tarkastelussa liittyen kauppapolitiikkaan, kaupan sääntöjen ja kauppajärjestelmien oikeudenmukaistamiseen sekä toisaalta instrumenttien suhteen korkotuen kritiikkiin ja Finnfundin rooliin. Vuosituhannen alussa Monterreyn kehitysrahoituskokouksen myötä yksityisestä sektorista alettiin kansainvälisellä tasolla keskustella laajan kehitysrahoituksen näkökulmasta, ja sama tapahtui myös Suomessa. 2010–luvulle tultaessa tarkastelu on siirtynyt globaalin tason tarkastelusta lähemmäs Suomen oman yksityisen sektorin roolia painottavaa kehityspolitiikkaa. Virstanpylväänä voidaan nähdä etenkin viimeistään Addis Abeban vuoden 2015 kehitysrahoituskonferenssin legitimoima ajatus siitä, että kehitysrahoitusta voidaan legitiimisti käyttää yritysten rahoittamiseen. Yksityisen sektorin roolin vahvistumisen taustalla ovat vaikuttaneet monet seikat mm. Kiinan kaltaisten kehittyvien talouksien vaikutusvallan kasvu kehitysmaissa, tuloksellisuuden tavoittelu ja yksityisten rahavirtojen kasvu kehitysmaissa. Keskeinen johtopäätös on se, että etenkin suomalaisen yksityisen sektorin roolia ilmentävä argumentaatio pitää sisällään sekä instrumentalistista oman edun tavoittelun hyväksyvää argumentaatiota, että developmentalistista, kehitystä painottavaa argumentaatiota. Se, että yksityisen sektorin käsitteen alla on viitattu moneen eri ulottuvuuteen, teki osaltaan yksityisen sektorin roolin johdonmukaisesta tulkitsemisesta haasteellista. Joka tapauksessa kyseessä on uuden kehitysparadigman mukainen kehityskulku, jossa valtion rooli kehitysyhteistyön hegemoniana on hiipumassa (joskaan ei katoamassa), ja jossa yksityisen sektorin toimijat määritellään etenkin kumppanuuksien kautta keskeisiksi kehitystoimijoiksi perinteisten kehitystoimijoiden, kuten valtion ja kansalaisjärjestöjen, rinnalle.