Browsing by Author "Kyyrönen, Vilma"

Palestiinan pakolaistilanne on maailman pisimpään jatkunut pakolaiskriisi. Pakolaisten paluuoikeus haastaa kahden valtion mallin toimivuuden ja pakolaiskysymys muodostaa yhden suurimmista Lähi-idän rauhanprosessin ongelmista. Vastuu Palestiinan pakolaisten hyvinvoinnista ja oikeuksien toteutumisesta kuuluu suurelta osin YK:n palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWA:lle, josta on muotoutunut kansainvälisen humanitaarisen työn symboli. Tämä tutkielma selvittää, miten YK:ssa nähdään palestiinalaisen pakolaisen ja kansallisvaltion suhde. Työ tarkastelee foucault’laisen diskurssianalyysin keinoin pakolaisuudesta ja kansallisvaltiosta tuotettuja diskursseja ja niiden rakentamia valtasuhteita. Lisäksi pohditaan sitä, miten nämä käsitykset yhdistyvät universaalien ihmisoikeuksien vaatimukseen ja UNRWA:n epäpoliittiseen humanitaariseen mandaattiin. Analyysin pohjana ovat Agambenin ja Arendtin pakolaisuuden ja kansallisvaltion teoretisointi ja käsitteet. Tarkastelun kohteena on YK:n neljännessä komiteassa syksyllä 2014 käyty keskustelu UNRWA:n toiminnasta. Hannah Arendtin (s. 1906 – k. 1975) mukaan pakolaiseen tulisi kiteytyä puhtaaseen ihmisyyteen perustuvat oikeudet, mutta nimenomaan pakolaiskriisit osoittavat kansainvälisen yhteisön heikkouden puolustaa universaaleja ihmisoikeuksia. Tämä osoittaa, että ihmisoikeudet perustuvat syntymän sijaan kansalaisuuteen. Pakolaiset nähdään yksilöiden sijaan passiivisena massana ja biologisena ongelmana. Myöhemmin Giorgio Agamben (s. 1942) on jatkanut osin Arendtin ajattelua ja osin Michel Foucault’n biopolitiikan teoretisointia. Agamben on esittänyt, että pakolainen on hahmo, joka haastaa nykyiset maailmanpolitiikan rakenteet ja syntymään ja alueeseen perustuvan kansallisvaltion. Agamben esittää pakolaisen modernina homo sacerina: oikeuksista riisuttuna pyhänä ihmisenä, joka on mahdollista tappaa rikokseen syyllistymättä. Pakolainen on suvereenin tahdon alainen paljas elämä vailla poliittisia oikeuksia. Agambenin mukaan poikkeustilasta on tullut modernin politiikan pysyvä toimintaparadigma ja (pakolais)leirit ovat tämän oikeudesta pidättämisen ilmentymä. Aineisto vahvistaa teoriaa ja sen pohjalta on havaittavissa, että YK:ssa tuotetaan Palestiinan pakolaisista kuvaa viattomina passiivisina uhreina ja homogeenisena massana. Vaikka kansainvälisellä yhteisöllä on moraalinen vastuu heidän hyvinvoinnistaan ja vaikka ihmisyys nähdään universaalina, puheiden perusteella vasta oma kansallisvaltio turvaa oikeudet. Keskustelussa pakolaiset jätetään marginaaliin eikä heitä nähdä poliittisina toimijoina. Pakolaiskriisi nähdään humanitaarisensa ja politiikasta irrallisena. Näin pakolaiset redusoidaan biologiseksi ongelmaksi ja avustustyön kohteeksi. He ovat agambenilainen paljas elämä, jota kansainvälinen yhteisö humanitarismin nimissä suojelee. Tutkimus osoittaa, että kyseisessä kontekstissa YK ei kykene ylittämään kansallisvaltiota ja se tukee itseään ylläpitävää, pakolaisen ulossulkevaa kansallisvaltiodiskurssia. Kun YK redusoi pakolaisongelmat humanitaarisiksi kriiseiksi, se epäonnistuu universaalien ihmisoikeuksien turvaamisessa.