Browsing by Author "Laakso, Elina"

Tarkastelen pro gradu –tutkielmassani suomalaisia joukko- ja kylätappeluita sekä miesten ja naisten suhtautumista niihin. Argumentoin sen puolesta, että suomalaiset joukko- ja kylätappelut ovat muistuttaneet monin tavoin eurooppalaisissa yhteiskunnissa esiintynyttä ja tutkimuskirjallisuudessa käsitteellistettyä ja analysoitua ajanvieteväkivaltaa, huvin vuoksi ja tappelun ilosta käytyjä tappeluja. Tavoitteenani on myös selvittää, miten tappeluiden silminnäkijät niistä kertovat ja kuinka tappeluihin kertomuksissa suhtaudutaan. Pyrin selvittämään, ilmeneekö naisten ja miesten suhtautumis- ja kerrontatavoissa eroja. Jos eroja on, millaisia ne ovat? Mitä mahdolliset erot kertovat sukupuolesta ajassaan ja ympäristössään? Käsittelen joukko- ja kylätappeluita muistitietoon pohjautuvaa, Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistossa säilytettävää aineistoa tutkimusmateriaalinani käyttäen. Kertomukset ovat osa Kylätappelut 1937 ja Joukkotappelut 1955 -muistitietokeruiden tuloksia. Analyysin kohteena on 14 kertomusta, joista 7 on miespuolisen kertoja-kirjoittajan ja 7 naispuolisen kertoja-kirjoittajan tarinoita. Kertoja-kirjoittaja kertoo kaikissa tutkimuksen kohteena olevissa kertomuksissa omakohtaisista tappeluhavainnoistaan. Omakohtaisuuden lisäksi tappelukertomuksia yhdistää kuvatun tappelun tyyppi; esimerkiksi hää- ja tanssitappeluista kertovia tarinoita on miesten ja naisten kuvausten joukossa yhtä monta. Analysoiduista teksteistä 12 on kirjoitettu vastauksena vuoden 1955 muistitietokeruuseen ja 2 vuoden 1937 muistitietokeruuseen. Tarkastelen aineistoani pääasiassa konstruktionistisen diskurssianalyysin näkökulmasta. Hyödyntämistäni käsitteistä keskeisin on irlantilaisessa kontekstissa kehitetty ajanvieteväkivallan käsite. Lisäksi tutkimuksessani ovat läsnä teoriat maskuliinisuudesta, feminiinisyydestä ja väkivallasta sekä näiden yhteydestä kunniaan sekä ekspressiivisen ja instrumentaalisen väkivallan käsitteet. Analyysini perusteella ne tappelut, joissa osanottajat toimivat kertoja-kirjoittajan mukaan ”reilusti”, saivat osakseen positiivisia tai neutraaleja äänenpainoja. Vähäisen (teko)syyn nojalla aloitetut tappelut eivät useimmiten pohjautuneet osallistujien henkilökohtaisiin kaunoihin, vaan me vastaan muut -asetelma nostettiin esiin silloin, kun ihmiset halusivat tapella viihteen vuoksi. Tarkastelemieni kertomusten joukosta löytyy pääasiassa tekstejä, joissa kertoja-kirjoittaja erottaa irlantilaista ajanvieteväkivaltaa muistuttavat, pohjimmiltaan ekspressiiviset kylätappelut instrumentaalisesta, vastustajan vahingoittamistarkoituksessa käytetystä väkivallasta. Tappeluita nähneet naiset eivät tee tarinoissaan eroa kylätappeluiden ja muiden väkivallantekojen välille yhtä systemaattisesti kuin miehet. Koska kylätappeluiden nyanssit ja ero muuhun väkivallankäyttöön eivät ole olleet kaikille naispuolisille tappeluiden kokijoille tuttuja tai mielenkiintoa herättäviä, suhtautuu heistä moni kylätappeluihin varautuneemmin kuin miespuoliset vastineensa. Analysoimissani miesten kertomuksissa on naisten tekstejä enemmän yksityiskohtia, jotka osoittavat tappeluilmiön olleen henkilölle tuttu. Miespuoliset kertoja-kirjoittajat ovat voineet tehdä ilmaisullisen kylätappeluiden väkivallan ja välineellisen, vahingoittamistarkoituksessa käytetyn väkivallan välille eron kertomuksissaan erityisen tarkasti siksi, että kylätappeluinstituutiosta hyötyjät ovat olleet ennen kaikkea miespuolisia. Naiset kertovat miehiä useammin tappeluun osallistumattomien henkilöiden aktiivisesta roolista tappelutilanteessa. Tulkitsen ilmiön kielivän siitä, että naiset ovat tappelutilanteessa useimmiten samaistuneet sivustakatsojiin, miehet itse tappelijoihin. Sekä miehet että naiset kertovat naisten toiminnasta tappelutilanteessa yleensä vain silloin, kun siihen on liittynyt poikkeuksellista aktiivisuutta tappelun kulkuun puuttumisen muodossa. Sekä miesten että naisten kertomuksissa on mainintoja tappeluporukoiden ulkopuolisista miehistä, jotka ovat estäneet tai edistäneet tappeluiden syntymistä ilman että tämä herättää muistelijoissa ihmetystä. Sekä miehet että naiset reagoivat tappeluihin sukupuolensa asettamissa rajoissa. Tavallisuudesta poikkeava naisten toiminta vaikuttaa jääneen tappelun kokijoiden mieleen sukupuolesta riippumatta. Miehet erottavat kertomuksissaan kylätappelut muunlaisesta väkivallankäytöstä naisia useammin. Naispuoliset tappelukuvausten kirjoittajat eivät välttämättä ole tarkastelleet tappeluperinnettä samasta näkökulmasta kuin miespuoliset vastineensa, sillä tappeluita koskeva tuntemus on luultavasti siirtynyt ihmiseltä toiselle ryhmissä, joissa läsnäolijat ovat olleet miehiä. Koska kaikki naiset eivät ole erottaneet tai edes halunneet erottaa laadullisesti erilaisia väkivallan muotoja toisistaan, pitivät he usein kylätappeluita uhkaavina ja vaarallisina. Miehet puolestaan ovat tietoisesti voineet silotella tappeluiden varjopuolia kuvauksissaan. On mahdollista, että naiset ovat suhtautuneet tappeluilmiöön miehiä kriittisemmin huolimatta ajanvieteväkivallan traditiota koskevasta tietoudestaan, sillä väkivallalla on luultavasti ollut heidän elämässään miesten elämästä eroavia ilmenemismuotoja.