Browsing by Author "Lounela, Emilia"

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielma käsittelee 1990-luvun alun parlamentaarista pakolaisretoriikkaa. Työssä selvitetään, miten pakolaisista ja turvapaikanhakijoista puhuttiin vuosien 1990–1993 eduskuntakeskusteluissa, miten puolueiden ja edustajien argumentit ja puheenvuorojen sävyt erosivat toisistaan, ja miten edustajien taustatekijät, kuten puolue, ikä, sukupuoli tai vaalipiiri, vaikuttivat retoriikkaan ja puheenvuorojen sävyyn. 1990-luvun alun pakolaisretoriikan analyysin avulla päästään tarkastelemaan, miten suomalainen parlamentaarinen pakolaisdiskurssi muotoutui aikana, jolloin niin Suomen ulko- kuin sisäpolitiikkakin oli murroksessa, ja jolloin turvapaikanhakijoita saapui maahan merkittävästi enemmän kuin aiempina vuosikymmeninä. Neuvostoliiton hajoaminen ja mahdolliseksi tullut asemoiminen länteen ja kohti EU:ta asettivat Suomen uuteen tilanteeseen, jossa ihmisoikeusperustainen pakolaispolitiikka syrjäytti ulkopolitiikan ehdoilla ohjatun, rajoittavan pakolaispoliittisen linjan. Poliittisten muutosten lisäksi Suomi oli taloudellisestikin uudessa tilanteessa; syvä talouskriisi ja uusliberalismin nousu päättivät hyvinvointivaltion laajentumiskauden. Lama ja poliitikkojen luoma kriisitietoisuus näkyivät myös pakolaisretoriikassa. Tutkielman aineistona ovat kaikki ne eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjat vuosilta 1990–1993, joissa mainitaan sana ”pakolainen” tai ”turvapaikanhakija” tai jokin niiden taivutusmuodoista. Aineisto on kerätty eduskunnan kirjaston sähköisen aineistohaun avulla ja käsitelty ja koodattu Atlas.ti-ohjelmalla grounded theoryn periaatteita noudattaen. Aineistoa käsitellään niin laadullisin kuin määrällisinkin menetelmin. Tutkielman ensimmäinen analyysiosa keskittyy määrälliseen tarkasteluun ja sen selvittämiseen, miten edustajien taustatekijät vaikuttivat heidän retoriikkaansa ja puheenvuorojensa sävyihin. Määrällinen tarkastelu osoittaa, että avoimen pakolaispolitiikan puolesta puhuivat useimmin vasemmistopuolueiden kansanedustajat, kun taas oikeistopuolueiden edustajat vaativat usein kiristyksiä pakolaispolitiikkaan. Pienten puolueiden kohdalla oikeisto-vasemmisto -jako ennusti pakolaispoliittista linjaa huonommin kuin suurempien puolueiden kohdalla. SMP ja RKP erottuvat aineistosta rikkoen pakolaispolitiikan oikeisto-vasemmisto -linjaa, sekä samalla toistensa vastinpareina, joiden pakolaispolitiikka oli lähes päinvastaista toisiinsa nähden. SMP ajoi hyvin näkyvästi hyvinvointisovinistista ja rajoittavaa pakolaispolitiikkaa, kun taas RKP:n edustajien puheenvuoroissa korostuivat ihmisoikeudet ja vaatimukset avoimemmasta pakolaispolitiikan linjasta. Toisessa analyysiosassa aineistoa tarkastellaan laadullisesti, pääasiassa diskurssianalyysin ja retorisen analyysin keinoin, ja eritellään pakolaisaiheisten täysistuntokeskustelujen yleisimpiä argumentteja. Aineistosta nousee esiin Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän merkitys niin pakolaisten kuin rikollistenkin lähtö- ja kauttakulkumaana ja siten merkittävänä uhkakuvana. Lisäksi tutkielmassa kartoitetaan sitä, millaiselle yleisölle poliitikot puhuivat, ja millaisia vaikutuksia puhetyypeillä tyypillisesti on yleisöönsä. Aiempien tutkimusten mukaan työväenluokkaan kuuluvat, pienituloiset ja työttömät suhtautuvat pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin tyypillisesti kielteisesti, ja suurituloiset ja koulutetut useammin myönteisesti. Aineisto kuitenkin osoittaa, että vasemmistopuolueet, joiden äänestäjäkunta oli 1990-luvun alussa valtaosin pienituloista ja kouluttamatonta, puhuivat useimmin sallivan pakolaispolitiikan puolesta, kun taas oikeistopuolueet, joiden äänestäjät olivat tyypillisesti hyvätuloisia ja koulutettuja, puhuivat pakolaispolitiikan kiristämisen puolesta. Onkin mahdollista, että poliittisessa keskustelussa saamastaan huomiosta huolimatta pakolaisaiheet eivät lopulta vaikuttaneet suomalaisten äänestyspäätöksiin voimakkaasti vielä 1990-luvulla. Tästä saattaa kertoa myös SMP:n jyrkästi laskenut kannatus jatkuvasta ja populistisesta kielteisestä pakolaispuheesta huolimatta. Pakolaispoliittisista puheenvuoroista erottuvat vastakkaiset pyrkimykset toisaalta vartioida kansallisvaltion rajoja ja kansallisen yhteisön jäsenyyttä, toisaalta suuntautua uudella tavalla ja uudessa roolissa osaksi globaalia poliittista järjestelmää. Eduskuntakeskustelu heijastelee suomalaisten poliitikkojen toiveita ja uhkakuvia uuden poliittisen ja taloudellisen ajan kynnyksellä.