Browsing by Author "Mäkelä, Jouni"

Tutkielmassa tarkastellaan 1990-luvun lopun suurimpien suomalaisten hallituspuolueiden, Sdp:n ja kokoomuksen, Euroopan talous- ja rahaliittoon (Emu) liittymisen puolesta esittämiä perusteluja sekä liittymispäätöksestä käytyä eduskuntakeskustelua. Ajallisesti tarkastelua jäsentää tärkeimmät Emu-jäsenyydestä käydyt keskustelut toukokuussa 1997 ja huhtikuussa 1998. Eduskunnan selontekokeskustelu Suomen liittymisestä Emuun järjestettiin toukokuun 20. ja 21. päivä vuonna 1997. Tuolloin eduskunnassa keskityttiin lähinnä aiemmin samana keväänä valmistuneen Emu-asiantuntijatyöryhmän raportin esittämien tulosten käsittelyyn sekä kiisteltiin tulevan Emu-ratkaisun päätöksentekomenettelystä. Keskustelua jatkettiin huhtikuussa 1998 kun eduskunta käsitteli valtioneuvoston tiedonantoa Suomen liittymisestä euroalueeseen. Keskustelun lopuksi huhtikuun 1998 puolivälissä eduskunta päätti Suomen osallistumisesta Emuun sen käynnistyessä 1.1.1999 alkaen. Tutkimuksen tarkoitus on vertailla Emu-kannattajien argumenttien kehittymistä valittuina ajankohtina. Kevään 1997 ja huhtikuun 1998 välisenä aikana käydyt eduskunnan Emu-keskustelut rajautuvat tarkastelun ulkopuolelle, sillä kiinnostus keskittyy nimenomaan ylläpidettyjen teemojen jatkuvuuden sekä muutoksen tutkimiseen kahtena, Emu-jäsenyyden kannalta merkittävimpänä ajankohtana. Huomiota kiinnitetään myös asiantuntijamateriaalin valmisteluun liittymispäätöstä edeltävän kevään 1997 aikana sekä siihen, miten asiantuntijamateriaalia käytettiin puolueiden Emu-kantojen perusteluina tai tukena. Eduskunnan Emu-keskustelua valittuina ajankohtina on tarkasteltu retorisen diskurssien tulkinnan avulla. Valitun metodin keinoin tutkitaan, kuinka puolueittensa johtavat poliitikot rakensivat tasavallan sosiaalista todellisuutta tukeutuen omiin ideologioihinsa, uskomuksiinsa, asiantuntija-analyyseihin sekä historialliseen, taloudelliseen ja poliittiseen tietämykseensä. Samalla tarkastellaan sitä, millä tavalla poliitikot hakivat oikeutusta väittämilleen, miten ja minkä aineiston tukemana he perustelivat päätöksiään sekä millaista retoriikkaa käyttäen he pyrkivät vakuuttamaan kuulijoitaan, eduskunnan Emu-liittymiskeskustelun käydessä kuumimmillaan. Lähtökohdiltaan tutkimuksen metodi perustuu sosiaaliseen konstruktionismiin, jonka suuriin vaikuttajiin kuuluu muun muassa Michel Foucault. Hänen ja muiden postmodernistien teoreetikkojen rakentamia malleja mukaillen on rakentunut myös tämän tutkielman diskursiivinen teoriakehys. Pääasiallisina metodilähteinä on käytetty suomalaista diskurssianalyysia sekä retoriikkaa käsittelevää ja tutkivaa kirjallisuutta. Aikaisempaa Emu-tutkimusta käsittelevää lähdemateriaalia on käytetty laajempaan aiheeseen tutustumiseen. Historiallisen kontekstin osalta lähteenä ovat toimineet EU:n omat selvitykset, suomalaisten virastojen selvitykset sekä aihetta käsitellyt historiankirjoitus. Analyysiosion lähteenä ovat toimineet lukuisat aikalaiskirjoitukset keväiltä 1997 ja 1998. Mukana on niin instituutioiden ja valtionvirastojen taloudellisia tutkimuksia kuin myös eduskunnan tuottamaa aineistoa. Tutkimuksen analyysiosion rungon muodostaa eduskunnan Emu-jäsenyyttä koskevat valtiopäivien pöytäkirjat tutkimusajankohdilta 20.–21.5.1997 ja 14.–17.4.1998. Tärkeimpinä tutkimustuloksina esitetään kolme keskustelussa esiin noussutta teemaa. Sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen kansanedustajien piirissä pohjoismaisen johtajuuden osoittaminen erityisesti suhteessa Ruotsiin nousi hyvin keskeiseen asemaan. Tämän lisäksi Emu-olojen tuoman taloudellisen vakauden sekä jäsenenä saatavan vaikutusvallan nähtiin olevan asioita, joiden vuoksi Suomen kannatti liittyä rahaliittoon, esiin nostetuista riskeistä huolimatta. Käytännössä Emu-kannattajat näkivät, ettei Suomella ollut muuta mahdollisuutta kuin osallistua Emuun. Globaalin talouden synnyttämät uudet riskit tulisivat joka tapauksessa muuttamaan pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Emu toimi sen kannattajille suojaavana linnakkeena, jonka suojissa suomalaista yhteiskuntaa voitiin kehittää ja parantaa. Emun ei nähty vaarantavan Suomen itsenäisyyttä, vaan päinvastoin se lisäsi sitä, tarjoamalla Suomelle mahdollisuuden olla myös tulevaisuudessa päättämässä omasta kohtalostaan, osana suurta Euroopan talous- ja rahaliittoa. Erityisen tärkeään rooliin keskusteluissa nousi Jukka Pekkarisen professorityöryhmän Emu-raportti huhtikuulta 1997. Sen tuloksiin tukeuduttiin monissa argumenteissa niin sosiaalidemokraattien kuin kokoomuslaistenkin toimesta. Pohjoismaisen johtajuuden, vakauden ja vaikutusvallan saamisen lisäksi eduskunnan Emu-keskustelun keskeisinä teemoina näkyivät kilpailukyky ja turvallisuus, Suomen devalvaatiokierteen katkaiseminen sekä eristäytymisen ja näköpiirissä olleiden uhkakuvien torjuminen. Hallituspuolueet pysyivät hyvin tiukasti yhteisen kannan takana, vaikkakin muutamissa argumenteissa myös kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien välille nousi eroja. Poliittisen vasemmiston todettiin ajavan Emu-jäsenyyttä siksi, että hyvinvointivaltion rahoitus voitaisiin tulevaisuudessa turvata. Kokoomus taas halusi Emuun keskustelijoiden mukaan siksi, että näin edistettäisiin vapaata markkinataloutta ja kilpailua. Molempien tutkimuksessa tarkasteltujen puolueiden edustajat pyrkivät todistamaan, että he ajoivat Emu-jäsenyyttä vilpittömästi, tutkittuihin faktoihin perustuen. Heille Emu oli askel parempaan tulevaisuuteen. Opposition poliitikkojen Emu-vastustuksen taas nähtiin kumpuavan poliittisesta pelistä ja irtopisteiden keräämisestä tulevia vuoden 1999 vaaleja ajatellen.