Browsing by Author "Mäkimattila, Ilmari"

Poliittiset skandaalit ovat nykyisen yleisödemokratian ominaispiirre, mikä tekee niistä tärkeän tutkimuskohteen politiikantutkimukselle. Thompson (2000) kirjoittaa, että poliittisessa skandaalissa jonkin rikkomuksen paljastuminen alkaa uhata poliitikon symbolista valtaa eli hänen mainettaan ja luottamusta häntä kohtaan. Usein rikkomuksen tosiasiallinen tapahtuminen ja merkitys ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin itsestään selviä ja niistä esitetään julkisuudessa erilaisia tulkintoja. Gronbeck (1978) tarkastelee poliittisia skandaaleita sosiolingvistisinä prosesseina, joissa tapahtuma nimetään ja sille annetaan kulttuurisia ja institutionaalisia merkityksiä. Sherman (1989) puhuu skandaalin dramatisoinnista, rikkomuksen tulkitsemisesta julkisen luottamuksen rikkomiseksi. Jimönezin (2004) mukaan poliittisissa skandaaleissa eri eliitit kuvaavat Ja tulkitsevat väitettyä rikkomusta ja sen merkitystä yhteisölle. Kaikkein kiinnostavimmat poliittiset skandaalit ovatkin pitkittyneitä merkityskamppailuja. Median rooli skandaalien merkityksellistämisessä on keskeinen. Tutkin suomalaisten poliittisten skandaalien merkityksellistämistä mediassa kehyksen käsitteen avulla. Tutkimuksen kohteena on kolme skandaalia, joissa rikkomuksen tapahtumisesta tai sen merkityksestä ei ollut yksimielisyyttä eli ministerien Alhon (sd), Jäätteenmäen (kesk) ja Kanervan (kok) tapaukset. Tutkimuksen aineistona ovat yhden päivälehden (Helsingin Sanomat), iltapäivälehden (Iltalehti) ja skandaalin kohdetta lähellä olleen lehden (Demari, Ilkka, Turun Sanomat) tekstit skandaalista. Määritin skandaalien uutisoinnista neljä kehystä: pelin, kohun, rikkomuksen Ja kujanjuoksun. Tutkimiani skandaaleita kehystetään vain vähän poliitikkojen strategisiksi peleiksi, lukuun ottamatta poliitikkoja lähellä olevia lehtiä. Kohuksi kehystetään ainoastaan Kanervan skandaali, joka alkaa hänen yksityiselämäänsä koskevista paljastuksista. Hyvin nopeasti Kanervan lähettämille tekstiviesteille annetaan kuitenkin toinen kulttuurinen merkitys — skandaali aletaan kehystää rikkomukseksi. Jäätteenmäen skandaalissa Irak-vuoto on nimetty rikokseksi ja skandaali on siten esitetty rikkomuskehyksestä jo ennen kuin Jäätteenmäestä tulee syytetty. Alhon skandaalissa Sundqvist-sopimus nimetään heti julkaisemisen jälkeen epäoikeudenmukaiseksi, ei vain neutraaliksi hallinnolliseksi päätökseksi. Skandaali kehystetään rikkomukseksi ja Alhosta tulee syytetty. Alhon skandaalia dramatisoidaan viittaamalla esimerkiksi kansalaisten moraaliin — Sundqvist-sopimus saa kulttuurisen merkityksen eliitin suosimisena. Kanervan skandaalia taas dramatisoidaan esimerkiksi esittämällä se tasa-arvokysymyksenä. Erityisen aktiivinen skandaalien kehystämisessä moraalirikkomukseksi on odotetusti Iltalehti, joka Kanervan ja Jäätteenmäen skandaalien yhteydessä esittää ministerien toiminnan valehteluna. Kaikki kolme tutkimaani skandaalia aletaan skandaalin edetessä kehystää kujanjuoksuksi. Kujanjuoksukehyksestä skandaalissa on olennaista skandaalin seuraukset poliitikolle: poliitikon tilannetta kuvaillaan ja esimerkiksi paljastusten merkitys aletaan tulkita ensisijaisesti suhteessa poliitikon asemaan, ei rikkomukseen. Jäätteenmäen ja Kanervan skandaaleiden kujanjuoksuissa on yhteinen piirre eli niissä jostakin odotetusta tiedosta rakennetaan ratkaisevaa palJastusta, savuavaa asetta. Jäätteenmäen skandaalissa kyseessä on poliisitutkinnan tuloksesta; Kanervan skandaalissa Kanervan lähettämien viestien sisällöstä. Kehysten hahmottaminen auttaa ymmärtämään skandaalin merkityksellistämisen jatkuvana tapahtumana: uusien tietojen saamaan merkitykseen vaikuttaa se, miten skandaali on kehystetty.