Browsing by Author "Majuri, Tomi"

Tutkielmassa tarkastellaan Suomi-kuvaa Yhdysvalloissa syksystä 1952, jolloin Suomi suoritti viimeisen sotakorvauserän Neuvostoliitolle, vuoden 1955 syksyyn, jolloin tieto Porkkalan vuokra-alueen ennenaikaisesta palautuksesta Suomelle tuli julki. Pääpaino on amerikkalaislehdistön välittämässä Suomi-kuvassa ja erityisesti siinä, millaisena Suomen kansainvälispoliittinen asema nähtiin Yhdysvalloissa. Pääasiallisena aineistona tutkielmassa on käytetty Suomen Washingtonin-lähetystön laatimia sanomalehtikatsauksia. Aiemman tutkimuskirjallisuuden osalta työssä on hyödynnetty erityisesti Jussi M. Hanhimäen ja Hannu Rautkallion tutkimuksia sekä valtaosan tutkittavasta ajasta Washingtonin-lähetystön sanomalehtiavustajana toimineen Max Jakobsonin omaelämänkerrallisia muistelmia. Tutkielma voidaan sijoittaa osaksi kylmän sodan tutkimusta ja erityisesti osaksi idän suunnan varjoon jäänyttä Suomen ja läntisen maailman tutkimusta. Suomen maksaessa syyskuussa 1952 viimeiset sotakorvaukset Neuvostoliitolle, amerikkalaislehdistö ihaili Suomen suoritusta. Kuitattu velka liitettiin useasti Suomen aiempaan maineeseen velanmaksajana Yhdysvalloissa. Ihailun ohella orastava vaara kuitenkin tunnustettiin. Suoriutuakseen massiivisista sotakorvauksista, Suomen oli täytynyt uudistaa teollisuuden rakennettaan rajusti, erityisesti metalli- ja laivateollisuuden osalta. Maan kilpailukyvyn ollessa länsimarkkinoilla heikko, itämarkkinat jatkoivat tilauksiaan sotakorvausten päätyttyä. Yhdysvaltalaislehdistössä tämä näyttäytyi kuitenkin vaarallisena riippuvuutena ja viimeistään vuoden 1953 aikana lehdistö varoitteli taloudellisen riippuvuuden poliittisista pohjavirroista, joiden pelättiin pahimmissa arvioissa koituvan Suomen kohtaloksi. Pelko riippuvuudesta ei häipynyt, vaikka se jossain määrin jatkossa lievenikin. Suomi-kuvaa amerikkalaislehdistössä värittivät epämääräiset tankkilaivojen seikkailut, vakoojajutut ja läheisyys ”rautaesirippuun”, joka oli konkreettisesti läsnä vain muutamien mailien päässä pääkaupungista Porkkalan sotilastukikohdassa. Eri yhteyksissä Suomen katsottiin kieltäytyneen Kremlin sille tarjoamasta satelliitin roolista, mutta samaan aikaan toisaalla kirjoitettiin lähinnä päinvastaista. Stalinin kuolemaa seurannut suojasää ja liennytyskausi huipentui kesällä 1955 Geneven konferenssiin suurvaltajohtajien välillä. Kansainvälispoliittisen jännitteen laskiessa Suomi pääsi hyötymään konkreettisesti liennytyksestä, kun Neuvostoliitto palautti sille etuajassa Porkkalan vuokra-alueen vastineena YYA-sopimuksen jatkamisesta. Syyskuussa 1955 julki tullut tieto antoi aihetta sadoille pääkirjoituksille ja jutuille Amerikassa. Suomen kannalta asia nähtiin myönteisenä, mutta pääasiallisesti tapaus nähtiin lähinnä Neuvostoliiton propagandatemppuna, joka oli etupäässä suunnattu Yhdysvalloille. Suomi-kuvan voidaan todeta näyttäytyneen varsin moninaisena amerikkalaislehtien sivujen läpi 1950-luvun alkupuolelle sijoittuvan tarkastelujakson aikana. Koko jakson sotakorvausten päättymisestä tietoon Porkkalan palautuksesta yhdysvaltalaislehdistössä vallitsi eräänlainen ristiveto, mitä tuli näkemykseen Suomen asemasta. Useasti Suomen toistettiin olevan itsenäinen demokratia, joka ei ollut satelliitti. Toisaalta taas useasti myös, varsinkin idänkaupan huippuvuonna 1953, mutta myöhemminkin, Suomen nähtiin olevan vaarassa liukua seuraavaksi satelliitiksi. Tästä syystä lännen katsottiinkin usein olevan velvollinen auttamaan pientä, rohkeaa, velkansa maksanutta ja talvisodassa urhoollisesti taistellutta Suomea.