Browsing by Author "Myllylä, Martta"

Avioliittoon perustuvan siirtolaisuuden hallinnassa kietoutuvat yhteen maahanmuuton kontrollointi ja oikeanlaisten tai toivottujen parisuhteiden määrittely. Tutkielma käsittelee avioliittoon perustuvan perheenyhdistämisen prosessia hallinnan kohteina olevien ylirajaisten pariskuntien elämästä ja kokemuksista käsin. Tutkielmassa tarkastellaan ensinnäkin perheenyhdistämisen prosessissa rakentuvia “aidon” avioliiton edellytyksiä sekä niiden suhteutumista lupaa hakevien ulkomaalaisten ja heidän suomalaisten puolisoidensa parisuhteiden käytäntöihin. Toiseksi analysoidaan luvan hakemisen institutionaalisiin käytäntöihin sisältyviä epäilyksen ja rodullistamisen ulottuvuuksia ja kolmanneksi lupaa hakevien pariskuntien omia toiminnan strategioita perheenyhdistämisen prosessissa. Tutkielman aineisto koostuu oleskelulupaa hakeneiden nepalilaisten miesten sekä heidän puolisoidensa, suomalaisten naisten, yksilö- ja parihaastatteluista. Tutkielman analyysissä yhdistetään sekä aineiston realistista että diskursiivista luentaa. Tällöin haastattelupuhe käsitetään merkityksiä tuottavana, puhetavoista ja narratiiveista rakentuvana toimintana, mutta samalla sillä nähdään olevan viittauspisteitä myös puheen ulkopuoliseen todellisuuteen. Analyysi nojaa siirtolaisuuden hallintaa, perhe- ja lähisuhteita sekä postkoloniaaleihin ”rotua”/etnisyyttä käsitteleviin tutkimuskeskusteluihin. Tutkielma paikantuu kriittisen siirtolaisuuden tutkimuksen tutkimusalueeseen. Tutkielma osoittaa, kuinka lupaprosessissa ei vain tarkasteta parisuhteen ”aitoutta”, vaan järjestelmä vaikuttaa ylirajaisten pariskuntien avioitumiskäytäntöihin ohjatessaan pariskuntia avioitumaan luvan saamisen varmistamiseksi. Tutkielman perusteella maahanmuuttohallinnon normatiiviset käsitykset parisuhteesta ja avioliitosta eivät aina vastaa ylirajaisten pariskuntien todellisia elämiä ja parisuhteiden käytäntöjä. Vaikka perheenyhdistämisen käytännöissä esiin tulevat normit nojaavat osin länsimaisen avioliiton ihanteeseen, eivät länsimaisen parisuhteen ideaaliin liittyvä vapaus ja yksityisyys toteudu lupaprosessissa. Lupajärjestelmä tunkeutuu parisuhteen intiimiin tilaan edellyttäessään puolisoilta avioitumista ja pakottaessaan puolisot lupaprosessissa avaamaan ja määrittelemään parisuhde-elämänsä yksityiskohtia maahanmuuttohallinnon viranomaisille. Lupajärjestelmä asettaa ylirajaisissa parisuhteissa olevat pariskunnat eriarvoiseen asemaan suomalaisten pariskuntien kanssa, kun se asettaa heidän suhteensa tarkastettavaksi ja ulkomaalaisen muuttamisen motiivit potentiaalisesti epäilyttäviksi. Analyysi nostaa esiin sekä lupaprosessissa koettuja intensiivisiä rasistisia hetkiä että prosessin materiaalisissa käytännöissä ja viranomaisten toiminnassa epäsuorasti koettua epäilystä ja rasismia. Kokemukset portinvartijoina toimivista viranomaisista vaihtelivat avustajista vastustajiin. Kokemus valvonnan alla olemisesta levittäytyi varsinaisista suhteen tarkastamisen käytännöistä – kuten lomakkeista ja haastattelutilanteista – myös muille alueille. Luvan hakijat ja heidän puolisonsa ovat potentiaalisesti jatkuvan tarkkailun alla tietämättä tarkalleen, mitkä tilanteet ja suhteen ulottuvuudet valvonta kattaa. Tutkielma osoittaa myös, kuinka lupaa hakevat eivät asetu vain hallinnan kohteiksi, vaan pyrkivät vaikuttamaan lupaprosessin suotuisaan etenemiseen ja myönteiseen lupapäätökseen. Pariskunnat hyödynsivät prosessin aikana sosiaalisia, taloudellisia ja kulttuurisia resursseja. Lisäksi lupaa hakevat ja erityisesti heidän puolisonsa pyrkivät esittämään parisuhteensa lupaprosessissa tavalla, jonka olettivat asettuvan maahanmuuttoviranomaisten käsityksiin “aidosta” avioliitosta sekä pyrkivät irrotautumaan hyväksikäyttävän maahanmuuttajan subjektipoisitosta ja osoittamaan hyvää kansalaisuuttaan työmarkkinakansalaisuuden diskurssiin nojaten. Poista valitut