Browsing by Author "Närvi, Johanna"

Tutkimuksessa tarkastelen avoliiton paikkaa 2000-luvun suomalaisessa yhteiskunnassa. Tutkimuksen kohteena ovat sellaiset vakituisessa (heteroseksuaalisessa) avoliitossa elävät, joilla ei ole aikomusta avioitua. Etsin vastausta kysymykseen, onko avoliitosta yleistyttyään tullut vain yksi avioliiton muoto vai onko avioliitossa yhä jotakin erityistä, joka erottaa sen muista parisuhteista. Tutkimus perustuu vuonna 2006 tehtyyn kymmeneen avoliitossa elävän ihmisen tai avoparin teemahaastatteluun. Haastateltuja on yhteensä kolmetoista ja he ovat eri ikäisiä, eri pituisissa liitoissa eläviä, sekä lapsellisia että lapsettomia, miehiä (3) ja naisia (10). Haastattelujen analyysi paikantuu diskurssianalyyttiseen perinteeseen; tarkastelen haastattelupuhetta diskursseina, jotka kytkevät pohdinnat avo- ja avioliitosta yleisempiin nykyajan parisuhteita kuvaaviin puhetapoihin ja sosiokulttuurisiin merkityksiin. Diskurssien tulkinnassa hyödyntämäni sosiologiset käsitteet löytyvät kahdelta suunnalta. Keskeisellä sijalla ovat yhteiskunnan individualisoitumista ja perinteiden murtumista kuvaavat jälkimodernismin teoriat. Avoliittolaisten näkemykset kytkeytyvät sellaisiin valintoja ja reflektiota korostaviin käsitteisiin kuin Anthony Giddensin puhdas suhde ja elämäntyylit tai Elisabeth Beck-Gernsheimin ’tee-se-itse-elämäkerrat’. Toisaalta nykyajan parisuhdepuhe ottaa osaa varovaisempiin näkemyksiin, jotka korostavat jälkimodernien ja traditionaalisten elementtien limittyneisyyttä ja etsivät nyky-yhteiskunnista merkkejä perinteiden sitkeydestä. Tätä näkökulmaa edustavat Neil Grossin käsitteellinen jako säänteleviin ja merkityksiä rakentaviin perinteisiin sekä Mary Douglasin pyhää käsittelevä teoria. Tutkimuksen tulokset kiteytyvät erilaisiin mutta yhteen kietoutuviin diskursseihin, joiden myötä hahmotan pyhän paikkaa parisuhteiden maailmassa. Yhtäältä avoliitossa elävien puheesta hahmottuu avo- ja avioliiton välisen eron liudentumista korostava diskurssi. Avoliitto mielletään arkielämän tasolla avioliiton kaltaiseksi parisuhteen muodoksi, ja avoliittoon jäämistä kuvastaa ajautuminen. Toisaalta avoliitossa näkyy jälkiä 1970-lukulaisesta kapinoinnista tiettyjä avioliiton perustana olevia instituutioita vastaan. Merkityksellisempää myöhäismodernissa yhteiskunnassa tuntuu olevan kuitenkin reflektiivisiä valintoja korostava diskurssi, jossa avoliitto näyttäytyy elämäntyylivalintana. Individualistiset ja familistiset diskurssit yhdistyvät avoliitossa elävien näkemyksissä sitoutumisesta. Heidän ihanteenaan on pitkä, vakituinen parisuhde, joka kuitenkin perustuu jatkuvaan valintaan sekä itsenäisen identiteetin säilyttämiseen. Puheessa parisuhteista limittyvät siis perinteisiä ja myöhäismoderneja elementtejä yhdistelevät diskurssit, joiden myötä hahmottuu kuva pyhästä muutoksessa olevana kategoriana. Vaikka avioliitto ensi silmäyksellä saattaa vaikuttaa kadottaneen erityisen merkityksensä, siihen liittyy yhä pyhän piirteitä. Pyhä saattaa kuitenkin avioliiton ohella olla laajenemassa kohti muunkinlaisia vakituisia, sitoutuneita parisuhteita.