Browsing by Author "Neihum, Alec"

Tutkielman keskiössä on niin sanottu Irak-skandaali (myös Irak-gate), vuonna 2003 Anneli Jäätteenmäen eroon pääministerin paikalta johtanut tapahtumasarja, ennen kaikkea poliittisena skandaalina. Keskustan puheenjohtaja Jäätteenmäki sai haltuunsa salaista tietoa, hyödynsi sitä vaalikamppailussa, otti vaalivoiton ja nousi pääministeriksi, mutta joutui eroamaan skandaalin myötä. Tutkimuskysymyksiksi työssä on määritelty kysymykset ”Mitkä tekijät johtivat Anneli Jäätteenmäen eroon pääministerin paikalta?” sekä ”Minkä tekijöiden koetaan johtaneen Anneli Jäätteenmäen eroon pääministerin paikalta?”. Hypoteesiksi arvioidaan, että kaikkein keskeisimmin eroon johtivat Jäätteenmäen menettely salaisten asiakirjojen suhteen tammikuusta 2003 alkaen sekä aiheesta julkisuuteen annetut harhaanjohtavat medialausunnot. Kokemuksia koskevan tutkimuskysymyksen osalta hypoteeseiksi määritellään, että median koetaan olleen skandaalissa kärkäs, Jäätteenmäen koetaan tehneen viestintävirheitä, kevään 2003 vaalikamppailun kiivauden koetaan johtaneen seurauksiinsa sekä presidenttiinstituution tahriintumisen koetaan kontribuoineen Jäätteenmäen eroon. Irak-skandaalia on tutkittu etenkin uutisoinnin ja sukupuolen näkökulmista, mutta skandaalia poliittisena tapahtumaketjuna ei ole analysoitu akateemisessa tutkimuksessa erityisen syvällisesti. Työssä käsitellään Irak-skandaalia modernin poliittisen julkisuuden ilmiönä, osana niin sanottua notkeaa julkisuutta. Tapahtumaketjua verrataan John B. Thompsonin teoretisointiin skandaalien peruspiirteistä. Tutkielman ainutlaatuinen aineisto muodostuu seitsemästä skandaalia koskevasta tutkimushaastattelusta, jotka on annettu aikavälillä marraskuusta 2019 helmikuuhun 2020. Haastattelun ovat antaneet viisi poliitikkoa – Eero Lankia, Jouni Backman, Timo Laaninen, Risto Volanen ja Seppo Kääriäinen – sekä kaksi politiikan toimittajaa, Timo Haapala ja Unto Hämäläinen. Tutkimuskysymyksiin pyritään vastaamaan puolistrukturoiduista teemahaastatteluista saadun muistitiedon avulla. Yksi tutkielman keskeisistä havainnoista on kokemus siitä, että vuodettujen asiakirjojen hyödyntäminen oli Jäätteenmäeltä Irak-skandaalissa keskeisempi transgressio kuin kritiikkiä kirvoittaneet medialausunnot. Tämän perusteella vaikuttaa hyvin mahdolliselta, että Jäätteenmäki olisi joutunut eroamaan pääministerin paikalta, vaikka olisikin esiintynyt poliittisessa julkisuudessa skandaalin aikana toisin. Skandaaliin lienee tavalla tai toisella Jäätteenmäen kesällä 2002 ääneen julistama tavoite keskustan hallituspaikasta. Mahdollisesti epäsuoraa vaikutusta on saattanut olla myös Jäätteenmäen ominaisuuksilla ja toimintatavoilla poliitikkona. Tutkielmassa esitetään lisäksi tutkimukselle uusi havainto siitä, että muistitiedon perusteella on uskottavaa, että Jäätteenmäellä on ollut tähän asti tiedettyä paremmat lähtökohdat Suomen ja Paavo Lipposen Irak-politiikan ja keskustelujen arviointiin vuodenvaihteessa 2002–2003. Skandaalin toimijuuksien osalta on havaittavissa, että tapahtumasarja rajautui poliittisista puolueista käytännössä SDP:n ja keskustan sisälle ja välille. Täysin yhtenäisiä kokemuksia siitä, millä tavoin ja missä aikataulussa kummassakin eduskuntaryhmässä lakattiin luottamasta Jäätteenmäkeen, ei ole. Tiedotusvälineiden roolia ei ole koettu skandaalin osalta poikkeuksellisen tai kohtuuttoman kärkkääksi, presidenttiinstituution ja sitä kohtaan tunnetun kunnioituksen painoarvo taas koetaan tapahtumaketjua ajatellen suureksi. Jäätteenmäki ei ole suurissa määrin turvautunut tavanomaisiin keinoihin puhdistaa mainettaan skandaalin jälkeen, mikä on mahdollisesti kiihdyttänyt skandaaliin liittyviä keskusteluja ja jopa salaliittoteorioita. Vuotaja Martti Mannisen motiivit ovat edelleen pitkälti hämärän peitossa. Skandaalista on jäänyt ainakin keskustalaispiireihin elämään ajatus, jonka mukaan presidentti Tarja Halonen olisi voinut olla myötävaikuttamassa vuototoimintaan; idealle on miellettävissä loogisia perusteita, mutta minkäänlaisia konkreettisia todisteita ei ole.