Browsing by Author "Nelimarkka, Sini"

Tämän pro gradu -tutkielman taustalla on organisaatioiden toimintaympäristöjen muutos ja julkisuuden hallitsemattomuus. Ne vaativat organisaatioiden viestinnältä mukautumista uusiin olosuhteisiin. Lisäksi muuttuneiden toimintaympäristöjen haasteet altistavat kriiseille, joille yksikään organisaatio ei ole tänä päivänä immuuni. Tutkimuksen aiheena on suomalaisen designyritys Marimekon plagiointikriisi vuonna 2013 ja sen kriisiviestintä mediassa. Kriisissä oli kysymys plagiointiepäilysten sarjasta, jossa Marimekon kuosien huomattiin muistuttavan aiemmin julkaistuja teoksia. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten kriisi rakentui ja millaisia vaiheita kriisistä voidaan erotella sekä millä tavalla Marimekko reagoi kriisin aikana. Työn teoreettinen viitekehys koostuu maineenhallinnan ja kriisiviestinnän teorioista. Teoreettisen viitekehyksen keskiössä ovat maineareenat eli organisaation ja yleisön harjoittaman viestinnän yhdistävyyden tai hajottavuuden määrittely. Lisäksi kriisiviestintää lähestytään mainestrategioiden eli viestinnän institutionaalisuuden tai henkilökohtaisuuden näkökulmasta. Teoreettista viitekehystä täydennetään lisäksi kriisivalmiusstrategioilla eli tutkimalla mikä on organisaation vastuu kriisistä, millainen kriisihistoria sillä on ja millaiset ovat sen suhteet sidosryhmiin. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus. Tutkimuksessa on käytetty media-aineistoa eli se koostuu Marimekon plagiointikriisistä julkaistuista verkkouutisista. Tutkimuksen kohteena olevaa mediasisältöä on analysoitu määrällisen sisällönerittelyn menetelmin teorialähtöisesti. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että uutisoinnin yleiskuvan perusteella kriisi rakentuu varsin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi ja ajanjaksoksi, jossa toisaalta erottuu alkuvaiheen selkeä leimahduspiste. Lisäksi kokonaiskuvasta erottuu kukin yksittäinen plagiointitapaus omana kokonaisuutenaan. Kriisin jälkeen seurasi hiljalleen rauhoittuva kriisin jälkeinen vaihe. Kun tarkastellaan organisaation ja yleisön viestintää, selkeimmin erottuu asetelma, jossa yleisö haastaa organisaation vallitsevan maineen. Kriisin aikana nähtiin myös organisaation hyökkäävän yleisön keskuudessa hallitsevaa mainetta vastaan. Kriisi oli luonteeltaan toistuva ja aaltoileva, ja myös liike maineareenoilta toiselle oli edestakaista. Lisäksi tutkimuksen tulokset osoittavat, että Marimekon viestintä kriisin aikana oli valtaosin institutionaalista. Tulosten mukaan Marimekon kriisiviestintä käynnistyi hitaasti. Myöhemmin se aktivoitui reagoinnissaan, jota leimaa voimakas tapahtuneen kieltäminen läpi kriisin. Lisäksi tuloksista käy ilmi, että Marimekko käyttää oikeutuksen strategiaa eli vakuuttelee ryhtyvänsä toimiin suunnitteluprosessin valvonnan parantamiseksi. Läpi kriisin esillä onkin kysymys kriisivastuusta, eli toisin sanoen Marimekon ja suunnittelijoiden roolijaosta − oliko Marimekko yhtiönä syyllinen vai syytön tapahtumiin. Tutkimuksen keskeisiä lähteitä ovat muun muassa Aula ja Mantere, W. T. Coombs, Deephouse, Elsbach sekä Aula ja Åberg.