Browsing by Author "Nenonen, Heikki"

Tutkimus keskittyy muistin politiikkaan Virossa. Siinä tarkastellaan Postimees-lehdessä vuonna 2022 käytyä julkista keskustelua Virossa olevien neuvostomuistomerkkien eli punamonumenttien kohtalosta. Ukrainan sodan myötä keskustelu punamonumenteista eskaloitui ja johti monien symboliarvoltaan merkittävien punamonumenttien, esimerkiksi Narvan tankin poistamiseen. Koko keskustelu monumenteista tarjoaa runsaasti näkökulmia muistin politiikkaan: mitä asioita monumentit edustavat, kuinka neuvostohallintoa muistetaan ja millä tavoilla menneisyyttä pyritään käsittelemään monumenttien poistamista ja säilyttämistä koskevassa keskustelussa. Tutkimuksen ensisijaisena metodina on diskurssianalyysi, jonka avulla tarkastellaan julkista puhetta, kielenkäyttöä ja siihen liittyvää sosiaalista toimintaa. Aineisto koostuu noin viidestäkymmenestä Postimees-lehden artikkelista, joissa otetaan eri näkökulmista kantaa punamonumenttien merkitykseen Virossa. Lähdeaineiston havaintoja reflektoidaan tutkimuskirjallisuuteen ja erityisesti muistin politiikan teorioihin, joista tärkeimpänä on Mihail Bernardin ja Jan Kubikin typologisointi kolmeen muistin regiimiin ja neljään muistin toimijaan. Regiimit ovat pirstoutunut, pilarisoitunut ja yhtenäinen, toimijat ovat muistin taistelijat, pluralistit, kieltäjät ja mahdolliset. Lähdeaineiston perusteella muistin politiikka on Virossa melko pirstoutunutta ja merkittävä osa keskustelijoista on luokiteltavissa muistin taistelijoiksi: he ovat varmoja historian totuudesta, eivät etsi keskusteluyhteyttä toisin muistavien kanssa ja näkevät vahvan eron ”meidän” ja ”vieraan” välillä, vieraan edustaessa Venäjää ja venäläistä muistin politiikkaa. Menneisyyden käsittelyssä muodostuu selkeä vastakkainasettelu Viron vapaussodan (1918–1920) ja neuvostomiehityksen – ja niihin liittyvien muistomerkkien – välille: vapaussota on ”meitä” ja ”meidän” kansallista identiteettiämme määrittävä historian avainkokemus, neuvostoaika taas ”vierasta” aikaa, jonka perintöä on vaikea ja osin mahdoton pitää omana. Erityisesti Narvan historiaa muistettaessa keskustelijoilla esiintyy myös muistin kieltämistä: Narvan pommitusta ja 1940-luvun venäläistämistä ei käytännössä hyväksytä osaksi tapahtunutta historiaa, vaan halutaan palauttaa Narva osaksi toista maailmansotaa edeltänyttä historiaa. Kuitenkin keskustelijoiden joukossa on myös muistin pluralisteja, jotka hyväksyvät erilaiset muistamisen tavat ja etsivät keskusteluyhteyttä eri muistikollektiiveihin kuuluvien välille. Yleensä kuitenkin sekä pluralisteilla että taistelijoilla on etnisen enemmistön näkökulma ja keskusteluun osallistuu huomattavan vähän vaihtoehtoisen, käytännössä venäläisen, diskurssin piiristä tulevia ihmisiä. Etnisen enemmistön sisälläkin on kuitenkin toisistaan runsaasti poikkeavia tapoja käsitellä menneisyyttä, vaikka keskeinen diskurssi ”meistä” ja ”vieraasta” ja vapaussodan ja neuvostomiehityksen suhteesta onkin melko yhtenäinen. Tutkimuksessa todetaan, että erityisesti johtavat poliitikot lukeutuvat pääasiassa muistin taistelijoihin, minkä seurauksena melko revansistinen monumenttikulttuuri ja muistin politiikka saavat julkisuudessa vahvan aseman: ”vieras” historia eli punamonumentit halutaan pois näkyvistä ja sen tilalle ”oma” historia eli erityisesti vapaussodan muiston vaaliminen. Tutkijoiden ja kulttuurialan ihmisten tehtäväksi jää tämän revansismin haastaminen, mikä ainakin jossain määrin myös onnistuu.