Browsing by Author "Nevalainen, Laika Katriina"

Tutkielman aiheena ovat 1910- ja 1920-luvuilla rakennetut helsinkiläiset ja turkulaiset keskuskeittiötalot. Keskuskeittiötalot olivat kerrostaloja, joihin oli rakennettu ensimmäiseen tai kellarikerrokseen keskuskeittiö, jossa palkattu henkilökunta valmisti ruuat kaikille talon asukkaille. Keskuskeittiöstä tilattu ruoka lähetettiin asuntoihin ruokahissillä ja aterioinnin jälkeen astiat lähetettiin takaisin keittiöön palvelijoiden tiskattavaksi. Sen lisäksi, että keskuskeittiötalojen ajateltiin sopivan perheille, niitä pidettiin hyvänä asumismuotona myös naimattomille, työssäkäyville naisille. Nykypäivän näkökulmasta standardikeittiön ja sen muotoutumista tukeneen kotitalousideologian voittokulku näyttäytyy lähes itsestään selvänä. Tutkimuksen pyrkimyksenä on haastaa tämä kuva ja avata siihen uusia näkökulmia, joissa keskuskeittiötaloihin tai niiden edustamaan kotitaloustöiden kollektivisointiin ei viitata vain sivuhuomautuksena. Tutkimuksen lähtökohtana on mikrohistoriallinen lähestymistapa. Ensimmäinen päätutkimuskysymys koskee sitä, miksi keskuskeittiötaloja haluttiin ja päätettiin rakentaa. Toisen päätutkimuskysymyksen tavoitteena on selvittää, minkälaista keskuskeittiötalojen toiminta oli käytännössä. Molempien päätutkimuskysymysten kohdalla tarkastellaan kysymystä erityisesti sukupuolen ja luokan näkökulmasta. Teoreettisena lähtökohtana sovelletaan tilaa koskevaa teoretisointia. Tila nähdään tutkimuksessa sosiaalisesti ja kulttuurisesti rakentuneena unohtamatta kuitenkaan tilan materiaalisuutta. Tilan tuottaminen on jatkuva, monikerroksinen prosessi, jossa tila ja toimija ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Aineisto koostuu lehtiaineistosta, vuoden 1921 Naisten Asuntopäivien alustuksista julkaistusta kirjasesta, arkkitehtipiirustuksista, henkikirja-aineistosta sekä kolmen turkulaisen keskuskeittiötalon arkistoaineistosta. Menetelmänä käytetään sisällönanalyysia ja sisällön erittelyä. Keskuskeittiötalojen rakentamista perusteltiin erityisesti järjestelmän myötä syntyvällä niin rahan, ajan kuin työvoiman säästöllä. Keskuskeittiöiden rakentaminen oli osa laajempaa pyrkimystä rationalisoida yhteiskuntaa ja ihmisten elämää. Järjestelmän uskottiin myös edistävän ihmisten terveyttä sekä mukavampaa kotielämää. Kotitaloustöiden kollektivisointia kannatettiin sekä porvaris- että työläisnaisten parissa mutta eri lähtökohdista: porvaristolle keskeistä oli säästön lisäksi mahdollisuus helpottaa palvelijaongelman myötä hankalaksi muuttunutta tilannetta ja yksityisestä palvelijasta luopumisesta huolimatta säilyttää säädynmukaiset elämäntavat. Tavoitteena ei ollut vapauttaa naisia työelämään. Selkein keskuskeittiötaloja vastustanut ryhmä oli Martat, jotka kannattivat perheenemäntä- ja kotitalousideologiaa. Keskuskeittiöjärjestelmän nähtiin vähentävän kotien kotoisuutta ja sitä kautta olevan uhka perheiden ja edelleen yhteiskunnan hyvinvoinnille. Suunnittelijoiden ja rakennuttajien motiiveista ei käytettävissä olleen aineiston kautta saatu juurikaan tietoa. Taloja rakennuttivat ja taloissa asui 1910- ja 1920-luvuilla niin säätyläistön, porvariston kuin keskiluokankin edustajia. Keskuskeittiötalot eivät juuri eronneet muista samaan aikaan rakennetuista kerrostaloista. Erottavia tekijöitä olivat lähinnä keskuskeittiö, ruokahissit ja keittiön puuttuminen osasta asuntoja. Tarkastelun kohteena olleissa taloissa keskuskeittiön toiminta oli järjestetty osuustoiminnan periaatteiden mukaisesta. Tavoitteena ei ollut asukkaiden välinen yhteisöllisyys, vaan yhteistoiminta oli keino tuottaa asukkaille taloudellista hyötyä. Suomalaiset keskuskeittiötalot muistuttivat niin muodoltaan kuin tavoitteiltaan pitkälti 1900-luvun alussa muissa Euroopan maissa rakennettuja vastaavanlaisia taloja, mutta taloja rakennettiin Suomeen kansainvälisesti verrattuna paljon. Keskuskeittiötalojen toiminnassa vaikeuksia aiheuttivat erityisesti taloudelliset tekijät, jotka linkittyivät muihin ongelmiin. Säästön syntyminen rahallisessa mielessä ei ollutkaan niin yksinkertaista kuin lehdissä esitetyissä perusteluissa annettiin ymmärtää. Huonot kokemukset ja alkuhankaluudet oli helppo kääntää osoitukseksi koko ajatuksen toimimattomuudesta. Paljon merkitystä oli myös ihmisten asenteilla: ihmiset eivät olleet valmiita tai halukkaita joustamaan ruokailua koskeneista tavoistaan tai makumieltymyksistään. Ruuanlaiton siirtäminen kodin ulkopuolelle muutti tai olisi muuttanut ihmisten arkea liian radikaalisti etenkin aikana, jolloin kotikulttuuri nousi tavoiteltavaksi yhteiskuntaihanteeksi ja naisella oli keskeinen rooli sen vaalimisessa. Keskuskeittiötalot olivat yhdistelmä uutta ja vanhaa sekä poikkeuksellista ja tyypillistä. Rationalisoinnin kautta pyrittiin säilyttämään entinen elintaso sekä säädynmukainen elämäntyyli, johon kuului palvelijoiden pitäminen. Keskuskeittiötaloja rakennettiin lopulta vain noin 30 ja kotitaloustöiden kollektivisoinnin kannattajat jäivät vähemmistöön. Keskuskeittiötaloissa näkyvät kuitenkin monet ajan tyypilliset ilmiöt: rationalisointipyrkimykset, osuustoiminnan suosio, asuntosuunnittelun ja –rakentamisen vanhojen ja uusien mallien samanaikaisuus sekä ydinperhe- ja kotiajattelun normatiivisuus.