Browsing by Author "Nieminen, Juha Erkki"

Tutkielman lähtökohtana on syventyä siihen, kuinka identiteettikonflikti rakentuu, millaiset viholliskuvien psykologiset ilmiöt kärjistävät sitä ja ennen kaikkea kuinka identiteettikonfliktin rauhanomaista ratkaisua voidaan tukea väkivallattoman vuorovaikutuksen teorian näkökulmasta. Työssä rakennetaan ensin teoreettinen pohja yhdistämällä kolmea eri teoriaa tai laajempaa näkökulmaa: identiteettipolitiikan tutkimusta, viholliskuvatutkimusta ja väkivallattoman vuorovaikutuksen teoriaa. Tämän jälkeen luotua näkökulmaa sovelletaan Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin dynamiikan tutkimiseksi. Identiteettitutkimuksella on politiikan tutkimuksessa pitkät perinteet. Myös viholliskuvien tutkimus on rauhan- ja konfliktintutkimuksessa oma vakiintunut tutkimusalansa. Sen sijaan väkivallattoman vuorovaikutuksen menetelmä eli NVC on akateemisessa kontekstissa uusi tulokas. Sitä ei ole yhteiskuntatieteissä aiemmin juuri sovellettu, eikä politiikan tutkimuksessa lainkaan. NVC on edesmenneen psykologian tohtorin Marshall Rosenbergin elämäntyö ja käytännön menetelmä eritasoisten konfliktien ratkomiseksi. Sen pohjalta on syntynyt yli 60 maahan levinnyt kansalaisjärjestötoiminta. Viime vuosina NVC:n tutkimisesta tai soveltamisesta on kiinnostuttu myös akateemisesti, mutta valmista tutkimusta on melko vähän. Koska työssä käytetään NVC:tä ensi kertaa politiikan tutkimuksessa, osoittautui tutkielmaa tehdessä tarpeelliseksi käyttää tieteen-filosofiseen pohdintaan tavanomaista enemmän tilaa. Siksi työssä on oma kappaleensa NVC:n kritiikistä sekä NVC:n suhteesta rauhan- ja konfliktintutkimuksen vallitsevaan traditioon. Tieteenfilosofisen käsittelyn ja kriittisen otteen tarvetta lisäsi se, että NVC teoretisoi tunteet ja myötätunnon keskeiseksi osaksi konfliktinratkaisuprosessia, mutta niiden tutkimus ja käsitteellistäminen ovat vasta tulossa politiikan tutkimukseen. Työn varsinainen fokus on kuitenkin NVC-menetelmän soveltamisessa, eikä sen tutkimisessa itsessään. Teorioiden yhdistämisessä tukeudutaan väljästi diskurssianalyyttiseen lähestymistapaa ja käytetään niin sanottua teorioiden triangulaatiota, koska käytettävät kolme teoriaa eroavat joiltain osin tieteenfilosofisilta perusteiltaan toisistaan. Triangulaation käytön tarvetta perustellaan sillä NVC:n olettamuksella, että konfliktin ratkaisussa on tarpeellista käyttää eri logiikka, kuin minkä pohjalta konflikti on syntynyt. Eri logiikat nousevat erilaisista ihmiskäsityksistä. Tässä työssä pidetään tärkeänä ymmärtää molempia puolia: sekä identiteettikonfliktin rakentumisen että sen ratkaisuun tähtäävää logiikkaa. Aineistona käytetään Israelin ulkoministeriön verkkosivustoja, jossa se määrittelee omaa kansallista identiteettiään. Palestiinan puolelta vastaavana aineistona käytetään Gazaa hallitsevan Hamasin ylläpitämää Palestiinan tiedotuskeskuksen verkkosivustoa. Lisäksi työssä analysoidaan televisioväittely, jossa osapuolten edustajat väittelevät tunteikkaasti kasvotusten samassa studiossa konfliktista. Keskeiset tutkimustulokset ovat, että analysoidusta aineistosta löytyy kaikkia analyysivälineiksi otettuja viholliskuvapsykologian mekanismeja: Ylipäätään molemmat osapuolet käsittivät vastapuolen uhkaavaksi, aggressiiviseksi ja tuhoisaksi, mutta itsensä ne ymmärtävät pohjimmiltaan rauhanomaisena. Molempien osapuolten havaitaan tuottavan kansalliset identiteettinsä sekoittamalla sekä tieteellistä arkeologian ja historiantutkimuksen että uskonnollismyyttistä diskurssia keskenään. Uskonnollinen diskurssi nousee keskeiseksi identiteettipolitiikan välineeksi. NVC:n näkökulmasta aineisto on tulvillaan myötäelämistä estäviä vuorovaikutustapoja. Tunteiden tasolla molemmat osapuolet kokevat muun muassa vihaa, pelkoa, huolta, turvattomuutta ja luottamattomuutta. Täyttymättömien tarpeiden tasolla odotetusti keskeistä molemmilla osapuolilla on turvallisuuden tarve. Israelin puolella keskeiseksi nousee myös luottamuksen tarve. Palestiinan aineistossa taas tasavertaisuuden tarve sekä fyysiset perustarpeet korostuvat. Työssä eritellään osapuolten käyttämiä konfliktia tuottavia strategioita erilaisten havaittujen tarpeiden saavuttamiseksi, ja lopuksi pohditaan hypoteettisesti vaihtoehtoisia ja rauhan kannalta suotuisimpia strategioita havaittujen tarpeiden täyttämiseksi. Päällimmäiseksi ehdotetaan kielen käytön tasolla väkivallattomaan vuorovaikutustapaan sitoutumista, jotta osapuolet voisivat puhua konfliktista herättämättä vihaa ja loukkaantumista toisissaan, pääsisivät dialogiin keskenään ja voisivat alkaa kehittää sellaista yhteistä todellisuuspohjaa, jonka molemmat pystyisivät hyväksymään, ja jonka puitteissa konfliktin kipupisteistä voitaisiin neuvotella. Jatkotutkimustarve ilmenee vallitsevien väkivaltaisten puhe- ja ajattelutapojen yksityiskohtaiselle kääntämiselle NVC-menetelmän mukaiselle väkivallattomalle kielelle. Siihen tarvitaan mukaan myös molempien osapuolten edustajia. NVC osoittautuu analyysimenetelmänä vastaaviin identiteettikonflikteihin toimivaksi, mutta työssä todetaan, että NVC:n osalta tarvitaan lisää teoreettista ja empiiristä tutkimusta sekä rakentavaa monitieteistä kriittistä keskustelua menetelmän vahvuuksista ja heikkouksista, koska menetelmä on akateemisessa kontekstissa uusi tulokas. Tunteen ja myötätunnon tutkimus todetaan ylipäätään tärkeäksi uudeksi tutkimusalaksi, jota on tarpeen tuoda yhteiskuntatieteisiin ja kehittää sitä myös politiikan tutkimuksen näkökulmasta.