Browsing by Author "Niininen, Iina"

Tutkielmassa tarkastellaan kaupunkilaisen luontosuhteeseen liittämiä sosiaalisia konstruktioita.Tutkielman keskiössä ovat kysymykset siitä, millaisia merkityksiä saa luonto kaupunkilaisen arjen tulkinnoissa, millaisia konstruktioita liitetään ihmiseenosana muuta luontoa sekä miten kokonaisvaltaisena luontosuhde eri ulottuvuuksissaan jäsentyy kaupunkilaisten pohdinnoissa. Aineistoni on kerätty haastattelemalla Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastolle mielipiteen yleiskaavasuunnitelmasta lähettäneitä pääkaupunkiseutulaisia, haastatteluita kertyi yhteensä kymmenen kappaletta. Tarkastelen ihmisen luontosuhdetta kvalitatiivisesti, sosiaalisen konstruktionismin viitekehyksessä.Tutkielman analyyttisinä työkaluina käytin temaattista sisällönanalyysiä, kulttuuristen puhetapojen analyysiä ja diskursiivisiä välineitä. Erottelin kulttuuristen puhetapojen pohjalta aineistosta antroposentrisen ja luontokeskeisen ihmiskuvan sekä kolme erilaista luontosuhteen tyyppiä: utilitaristisen, holistisen ja hedonistisen luontosuhteen. Rakentamani kategoriat ovat ideaalityyppinen jäsennys, todellisuudessa yksittäisetkin puheet saattoivat sisältää merkittävän määrän kilpailevia tulkintamalleja ja näkökulmia todellisuuteen. Jäsennykset suhteutuvat toisiinsa tavalla, jossa toinen äärilaita samastuu ihmisen erillisyyden ja poikkeuksellisuuden lähtökohtaan, toinen tulkintaan ihmisen ja luonnon ykseydestä näkökulmien leikatessa toisensa pohdinnoissa luontosuhteen dialektisuudesta.Luontosuhde näyttäytyi kaupunkilaisten arjessa oman toiminnan kehyksenä, moniaistisena luontoelämyksenä ja suojaavana metsämaisemana. Puheissa kaupunkilainen ei juurikaan käsittele luontoa aineellisen hyödyn kontekstissa. Luontaistalouden muotojen kuihduttua pois luontosuhde viittaa joko virkistysliikunnan mahdollistavaan lähiluontoon tai maapallon laajuisiin ympäristöongelmiin. Ihminen jäsentyy kaupunkilaisten puheissa kulttuurin pikemmin kuin evoluution tuotteeksi. Ihmisluonnon ristiriitaisuus tulee esiin pohdinnoissa ihmisen tietoisuuden ja toiminnan välisestä katkoksesta ekologisen järjestelmän kontekstissa. Puheissa ihminen tietää riskiyhteiskunnan tuottamista uhkista, mutta ihmisen toimintaa leimaa partikularistinen suuntautuminen oman edun edistämiseen, sosiaaliseen vertailuun, arjen kulttuuristen tapojen ylläpitämiseen ja mukavuuteen.Kaupunkiluonto merkityksellistyy ensisijaisesti siitä saatavien psykofyysisten hyötyjen ja mielihyvän kautta, mutta myös itseisarvoisena ja suojelua tarvitsevana luontoympäristönä. Maisemana ja suojana luontoympäristö jäsentyy kaupunkilaisen tasapainoisen ja hyvän elämän näkökulmasta edelleen välttämättömyytenä.