Browsing by Author "Pajunen, Tuuli"

Yhä suurempi osa väestöstä elää yhdeksännelle vuosikymmenelle asti. Yli 80-vuotiaiden absoluuttinen ja suhteellinen lukumäärä Suomen väestöstä tulee kasvamaan erityisen nopeasti, ja yhä suurempi osa terveyden eriarvoisuudesta nousee tästä väestönosasta. Vanhusten sosioekonomisten kuolleisuuserojen on havaittu olevan samansuuntaisia kuin työikäisillä mutta suhteelliset erot ovat olleet usein pienempiä. Yleensä vanhimmat ikäryhmät ovat jääneet tutkimuksissa vähemmälle huomiolle. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella sosioekonomisia kuolleisuuseroja 80 vuotta täyttäneillä suomalaisilla. Kuolleisuuserojen kehitystä tarkasteltiin jaksolla 1988–2007 ja monimuuttujamalleissa selvitettiin eri tekijöiden keskinäisiä vaikutussuhteita. Lisäksi selvitettiin, muokkaavatko perhetekijät sosioekonomisia kuolleisuuseroja. Tutkimuksessa käytettiin Tilastokeskuksen muodostamaa yksilötasoista rekisteriaineistoa. Aineisto sisälsi tietoa sosioekonomisista tekijöistä ja kuolemantapauksista. Aineistossa havaittiin 328 749 kuolemantapausta 80 vuotta täyttäneessä väestössä. Tutkimuksessa tarkasteltiin sekä kokonaiskuolleisuutta että kuolemansyittäistä kuolleisuutta. Kuolleisuuslukujen ja elinajanodotteiden trendejä tarkasteltiin periodilla 1988–2007. Elinajantauluista saatuja elinajanodotteita tarkasteltiin sosioekonomisten tekijöiden mukaan ja muutoksien syyt dekomponoitiin kuolemansyittäin. Monimuuttujamalleissa käytettiin menetelmänä Coxin suhteellisten vaarojen mallia. Kuolleisuus oli korkeinta alemmissa sosioekonomisissa ryhmissä. Sosioekonomiset kuolleisuuserot pysyivät koulutuksen ja sosiaaliryhmän osalta vakaina tutkimusjaksolla, mutta tulojen mukaiset erot supistuivat. 80 vuotiaan elinajanodote kasvoi miehillä 6,4 vuodesta 7,5 vuoteen ja naisilla 7,7 vuodesta 9 vuoteen. Erot olivat sosiaaliryhmän ja koulutuksen mukaan alimman ja ylimmän ryhmän välillä noin yhden vuoden ja tulojen mukaan hieman enemmän. Yksilön veronalaiset tulot ja kumuloitunutta asuntovarallisuutta kuvaavat determinantit olivat koulutusta ja sosiaaliryhmää voimakkaampia kuolleisuuden ennustajia. Kulutuspotentiaalia mittaava asuntokunnan käyttötulojen yhteys kuolleisuus oli heikko, ja pienin kuolleisuus havaittiin alimmassa käyttötulojen kolmanneksessa. Sosioekonomiset kuolleisuuserot olivat korostuneimpia iskeemisissä sydäntaudeissa ja hengityselintaudeissa sekä miehillä keuhko- ja mahasyöpäkuolleisuudessa ja naisilla muissa sydäntaudeissa. Tapaturmaiset, väkivaltaiset ja alkoholiperäiset kuolemansyyt olivat tutkimusväestössä harvinaisia, eikä niissä havaittu suuria sosiaalisia eroja. Avioliitto näyttäytyi huono-osaisuudelta jossain määrin suojaavana tekijänä. Yksinasuvilla ja naimattomilla vanhuksilla tuloihin ja asunnon varustelutasoon liittyvät kuolleisuuserot olivat suurempia kuin muilla. Kuolleisuuserot olivat pääosin samansuuntaisia kuin aiemmassa tutkimuksessa havaitut. Suhteelliset kuolleisuuserot olivat pienempiä kuin nuoremmissa ikäryhmissä löydetyt. Tutkimus antoi tukea elämänkulun selitysmallille kuolleisuuserojen ymmärtämisessä. Suorat materiaaliset terveyserojen selitykset näyttäisivät olevan 80 vuotta täyttäneessä väestössä vähemmän merkityksellisiä, johtuen osittain valikoivasta laitostumisesta. Sen sijaan avioliiton suojaava vaikutus ja psykososiaaliset tekijät nousivat keskeisiksi. Suuret erot sydäntauti-, hengityselin- ja osittain syöpäkuolleisuudessa viittaavat siihen, että elämänkaaren aikainen terveyskäyttäytyminen vaikuttaa sosiaalisten kuolleisuuserojen syntyyn myös kaikkein vanhimmassa väestönosassa.