Browsing by Author "Pakarinen, Henri"

Tutkimus tarkastelee yhteiskunnallisen protestiliikkeen onnistunutta integroitumista osaksi virallista yhteiskunnallista järjestystä, autonomiansa ja alakulttuurisen identiteettinsä kuitenkin jossain määrin säilyttäen. Tutkimus kiinnittyy näin osaksi radikaaleja yhteiskunnallisia liikkeitä ja niitä integroivaa suomalaista poliittista kulttuuria tarkastelevaa tutkimusperinnettä. Tutkimuskohteena on 90-luvun alussa Helsingissä toimintansa aloittanut talonvaltausliike Oranssi, joka on tätä nykyä kulttuuri- ja nuorisotyötä tekevä yhdistys sekä asuntotoiminnasta vastaava osakeyhtiö. Miten suomalaisessa mittakaavassa varsin radikaaleja toimintatapoja käyttänyt liike onnistui lopulta niin hyvin tavoitteissaan? Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet taustalla, että liikkeellä on ollut jatkuvuutta tähän päivään asti ja viralliseksi toimijaksi muuntumisesta huolimatta se nähdään kansalaisjärjestökentällä villinä vaihtoehtona? Aineisto on kerätty haastattelemalla Oranssin toiminnassa vaikuttaneita aktiiveja ja tutkimalla yhdistyksen hallituksen pöytäkirjoja vuosilta 1990–1993. Aineistosta rajataan sitä tietoa, joka kertoo viranomaisten ja Oranssin toiminnan rajapinnoista sekä valaisee talonvaltausliikkeen integroitumiseen vaikuttaneita seikkoija. Aineistoa verrataan myös talonvaltausliikkeiden institutionalisoitumisesta käytyyn kansainväliseen keskusteluun. Tutkimuksen mukaan Oranssi kehysti toimintaansa oikeutaakseen paikkansa ja käytti radikaalista luonteestaan huolimatta alusta asti muutenkin sellaisia toimintamalleja ja protestoinnin keinoja, jotka tekivät siitä virallisten instituutioiden näkökulmasta uskottavan toimijan. Toisaalta viranomaiset antoivat yllättävänkin paljon tilaa nuorille aktivisteille. Tällainen vastavuoroinen toiminta on johtanut siihen, että vaikka Oranssi on vakiintunut yhdistykseksi, on se silti onnistunut säilyttämään toiminnassaan alakulttuurihengen ja tietyn autonomian. Oranssin integraatiokehitys näyttäytyy ristiriitaisena kansainvälisiin esimerkkeihin ja niistä tehtyihin teorioihin verrattuna. Johtopäätöksinä esitetään, että Oranssin integroituminen itsenäisenä alakulttuuritoimijana näyttäisi olevan onnistuminen niin talonvaltausliikkeen kuin yhteiskunnankin kannalta, ja että kyseinen prosessi on suomalaiselle yhteiskunnalle ominainen. Oranssin esimerkki kyseenalaistaa näkemyksen, jossa viralliseksi järjestöksi integroituminen nähdään johtavan yhteiskunnallisen liikkeen alakulttuurisen identiteetin häviämiseen. Tutkimus osoittaa myös, että integroitumisprosessi ei ole muuttanut pelkästään Oranssin toimintatapoja, vaan suvaitsemalla omaehtoista urbaania aktivismia myös kaupungin viranomaiset ovat omaksuneet uusia toimintamalleja.