Browsing by Author "Pakarinen, Rosa"

Tutkielma tarkastelee Suomen ja Norjan suhtautumista kansainväliseen yhteistyöhön puolustus- ja turvallisuuspolitiikan alalla, Suomen ja Norjan puolustusyhteistyön syventymistä ja yhteistyön taustalla vaikuttaneita tekijöitä kylmän sodan jälkeisessä ajassa. Ajanjaksoa käsitellään Suomen ja Norjan hallitusten laatimien puolustusselontekojen ja pitkän aikavälin suunnitelmien kautta kymmenen vuoden ajanjaksoissa. Tutkimusaineistoa käsiteltäessä on keskitytty erityisesti mainintoihin kansainvälisestä toiminnasta, puolustusyhteistyöstä ja turvallisuusympäristön muutoksista. Tutkielma hyödyntää vertailevaa tutkimusotetta, jonka avulla analysoidaan maiden suhtautumisen yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia kansainvälisen puolustuspolitiikan alalla. Realismin teoria sekä puolustusyhteistyö- ja pienvaltiokäsitteet muodostavat tutkielman teoreettisen viitekehyksen. Isossa kuvassa Suomen ja Norjan kansainvälisestä toiminnasta puolustuksen alalla löytyy sekä yhtäläisyyksiä että eroavaisuuksia. Kylmän sodan päätyttyä Suomen ja Norjan kansainvälinen toiminta puolustuksen alalla lisääntyi. Norjalle kansainvälinen yhteistyö oli Nato-jäsenyyden myötä jo tuttua, kun taas Suomi vasta käynnisti erilaisia yhteistyön muotoja Euroopan maiden kanssa. Suomelle EU oli läpi vuosikymmenten ensisijainen turvallisuusyhteisö siinä missä Norjalle Nato-jäsenyyden merkitys oli kiistaton. Molemmat maan suhtautuivat pohjoismaiseen puolustusyhteistyöhön positiivisesti, mutta yhteistyö nähtiin muita puolustusratkaisuja täydentävänä ja keskittyi taloudellisiin hyötyihin suorituskykyjen kehittämisen sijasta. Suomen ja Norjan välinen puolustusyhteistyö alkoi jo 1990-luvulla, kun maat solmivat kahdenvälisen puolustusmateriaalisopimuksen. Kahdenvälinen yhteistyö näyttää kuitenkin painuneen taka-alalle hetkellisesti, kunnes Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan vuonna 2014 yhteistyö nousi taas esiin. Suomen ja Norjan maantieteellinen läheisyys, yhtenevät turvallisuushaasteet ja –uhkat sekä kahdenvälinen yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa ovat tekijöitä, jotka ovat syventäneet maiden välistä suhdetta. Toisaalta taas Suomen ja Norjan erilaiset valinnat suhteessa puolueettomuuteen ja liittoutumiseen sekä pienvaltiokäsityksen mukainen ajatus siitä, ettei kahden pienen valtion liittoutuminen riitä tasapainottamaan suurvallan sotilaallista voimaa ovat osaltaan hidastaneet yhteistyön kehittymistä. Kansainvälinen puolustusyhteistyö on molemmissa valtioissa mosaiikkimainen kokonaisuus, joka on muovautunut vuosikymmenten ja turvallisuuspoliittisten muutosten myötä.