Browsing by Author "Puusaari, Alpo"

Suomen itsenäistyminen toteutui epävakaissa olosuhteissa, kansa oli jakaantunut poliittisesti kahtia ja levottomuuksia esiintyi. Maailmansodan aiheuttama elintarvikepula oli yksi syy levottomuuksiin. Jännitteet purkautuivat lopulta sisällissodaksi. Sodan jälkeen oli kiire saada yhteiskunnalliset olot vakautumaan. Ensimmäisenä asiana jatkettiin eduskuntaan jo ennen sotaa ehtineen torpparivapautukseen tähtäävän lakiesityksen käsittelyä. Maahan oli kuitenkin ehtinyt muodostua jo satoihin tuhansiin henkiin kasvanut joukko, jolla ei ollut lainkaan maata omistuksessaan. Tämän väestönosan maantarvetta tyydyttämään katsottiin tarpeelliseksi tehostaa asutustoimintaa. Tutkielman pääasiallisena käsittelykohteena on vuosien 1922 ja 1936 asutuslakien säätämisprosessit. Tutkimusaineisto koostuu valtiopäiväasiakirjoista: hallituksen lakiesityksistä, täysistuntojen pöytäkirjoista ja valiokuntamietinnöistä. Aineisto koostuu myös puolueiden asiaa koskevista päätöksistä ja eduskuntaryhmien päätöksistä. Lehdistöaineistolla on myös merkittävä osa tutkimusaineistossa, samoin asiantuntijalausunnoilla. Tutkielma analysoi eri tahojen näkemyksiä asutuspolitiikan puolesta tai sitä vastaan. Vastausta haetaan ensisijaisesti kysymykseen: Miksi asutuspolitiikkaa haluttiin toteuttaa ja miten muuten olisi voitu toimia? Suomen väestöstä valtaosa asui edelleen maaseudulla, joten heidän pysyminen maaseudulla oli poliittisista puolueista etenkin Maalaisliiton tavoitteena. Asutuspolitiikan toteuttamistavoista kehkeytyi porvarillisten puolueiden kesken pysyvä kiistan aihe, poliittisessa keskustassa ja siitä vasemmalla olevien puolueiden pitäessä myös tietynasteista pakkolunastusta hyväksyttävänä, Kokoomuksen ja Ruotsalaisen kansanpuolueen sitä jyrkästi vastustaessa. Maataloustuottajain Keskusliitto MTK:lle kysymys oli vielä hankalampi kun sen päättävissä elimissä istui Maalaisliiton, Edistyspuoleen ja Kokoomuksen edustajia. Oma vaikutuksensa asutuspolitiikan muotoutumisesta oli myös Suomen metsäteollisuudelle, pientilallisista muodostui tärkeä työvoimareservi sen käyttöön raakapuun hankinnassa ja lähikuljetuksessa. Asutuspolitiikan todellisista tavoitteista ei kovin rakentavaa keskustelua saatu aikaan sen enempää eduskunnassa kuin lehdistössäkään, koska hallitsevaksi kysymykseksi nousi sekä vuoden 1922 että 1936 asutuslakien käsittelyssä kiista pakkolunastusmenettelyn laajuudesta. Yhteiskuntarauhan turvaaminen oli usein esillä, mutta käytännössä siihen ei juurikaan panostettu, sen osoitti poliittisten ääriliikkeiden saama varsin voimakas kannatus etenkin pula-aikana. Asutustilat olivat pientiloja, jotka olivat hyvin haavoittuvia suhdannevaihteluja vastaan. Tällöin sivuansioiden puute johti tilalliset entistäkin tiukemmalle. Poliitikot havahtuivat tilanteeseen vasta kun vahinkoja oli jo ehtinyt tapahtua. Asutustoiminnan haittapuoleksi voi todeta, että se lopulta hidasti niin maatalouden kuin teollisuudenkin normaalia kehitystä. Mikäli toinen maailmansota ei olisi keskeyttänyt rauhanomaista talouskehitystä, olisi teollisuus kuitenkin mitä todennäköisimmin vienyt yhä enenevässä määrin väestöä maatalouden piiristä ja maatalouden kehityskin olisi ollut jatkossa ripeämpää. Vuoden 1936 asutuslakikaan ei olisi enää tätä kehitystä voinut rajoittaa. Tutkimusjaksolla harjoitettua asutuspolitiikkaa jouduttiin toisen maailmansodan jälkeen jatkamaan vieläkin voimakkaammin, minkä johdosta maatalouden rakennemuutos lykkääntyi aina 1960-luvun lopulle. Pirstoutunut tilarakenne haittaa vieläkin nykymuotoista maatalouden harjoittamista.