Browsing by Author "Räisänen, Helmi"

Tämä on tutkielma tulevan influenssapandemian hallinnasta Suomessa. Keskiössä ovat asiantuntijat ja asiantuntijatieto valtionhallinnon tasolla ja valtion tutkimuslaitoksessa. Influenssapandemia tarkoittaa maailmanlaajuista epidemiaa, jonka aiheuttaa uudentyyppinen virus, jolle ihmisillä ei ole vastustuskykyä. Asiantuntijat arvelevat, että influenssapandemian tapahtuminen on varmaa, mutta sen ajankohtaa, vakavuutta eikä tarkkaa aiheuttajaa voida tietää ennalta. Tämän tutkielman pyrkimyksenä on selvittää, miten influenssapandemiauhkaa, eli yllättävää tulevaisuutta, voidaan hallita nykyhetkessä. Tämän selvittämiseksi tarkastellaan, millaisia tiedon, interventioiden ja subjektiviteetin muotoja influenssapandemiauhkan hallinnassa on havaittavissa: Millainen on tämä hallinnan kohde asiantuntijoiden mukaan? Millaisin keinoin sitä voidaan heidän mukaansa hallita? Millaisia asiantuntijasubjekteja tämän uhkan hallinnassa vaikuttaa mahdollistuvan? Tutkielmassa analysoidaan, miten tulevaa epävarmuutta on mahdollista hallita erilaisin logiikoin ja niiden ohjaamin keinoin jo nykyhetkessä, ja näistä logiikoista keskitytään erikseen varautumiseen. Tässä tutkielmassa käsitellään siis ensisijaisesti sellaisia hallintakeinoja, joita sovelletaan jo ennen influenssapandemian aktualisoitumista. Influenssapandemiauhkaa ja siihen varautumista lähestytään foucault’laisen hallinnan analytiikan näkökulmasta. Uhkaa analysoidaan teknologian objektina, eli tieteellisen tiedon ja siihen perustuvien tekniikoiden kohteena. Influenssapandemialla on omat erityispiirteensä ja niitä varten kehitetyt torjuntatoimet, kuten rokotukset. Influenssapandemiaan varautumisen kautta on kuitenkin mahdollista tarkastella laajempaa kysymystä siitä, miten yllättävää, eli menneistä epidemioista mahdollisesti merkittävästi poikkeavaa tartuntatautiuhkaa voidaan nykyhetkessä hallita. Influenssapandemiaan varautumisen kautta voidaan siis tarkastella biologisen elämän potentiaalien hallintaa, eli riskejä ja epävarmuutta. Tässä tutkielmassa ei lähestytä riskejä ja epävarmuutta ainoastaan objekteina maailmassa, vaan oletetaan, että ne viittaavat siihen, miten todellisuus ymmärretään ja millaisia oletuksia tulevaisuudesta tehdään, eli niiden katsotaan mahdollistavan erilaisia elämän ja elävien hallinnan käytäntöjä. Tutkimus perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Terveysturvallisuusosastolla toukokuusta joulukuuhun vuonna 2017 tehtyyn osallistuvaan havainnointiin sekä neljääntoista asiantuntijahaastatteluun, jotka tehtiin alkuvuonna 2018. Tutkielmaa varten haastateltiin yhtätoista tartuntatautien hallinnan asiantuntijatehtävissä työskentelevää henkilöä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (9 hlöä) ja sosiaali- ja terveysministeriöstä (2 hlöä). Tämän lisäksi on kirjallisena aineistona tarkasteltu varautumista ohjaavia dokumentteja, kuten Yhteiskunnan turvallisuusstrategiaa (2017), Suomen kansallista riskiarviota 2015 ja Kansallista varautumissuunnitelmaa influenssapandemiaa varten (2012). Tutkielmassa hahmotellaan potentiaalisen epävarmuuden ja virtuaalisuuden käsitteiden avulla, miten nopeasti muuntuvien influenssavirusten hallinnassa toimintaa ja ajattelua eivät ohjaa vain riskit, joihin voidaan liittää tilastollinen todennäköisyys, vaan myös määrittelemättömämpi epävarmuus. Tutkielmassa esitetään, että tartuntatautien hallinnassa on nähtävissä varautumisen logiikkaan perustuvaa valppautta, mikä ilmentää Foucault’n analysoimien turvallisuusmekanismien muutosta. Tutkimuksessa havaitaan, että influenssaspesifisten keinojen lisäksi influenssapandemiaan varautumisessa sovelletaan merkittävästi sellaisia teknologioita, joissa painotetaan uhkasta riippumatonta valmiutta toimia missä tahansa kansanterveydellisessä häiriötilanteessa. Korostamalla kansanterveysjärjestelmän normaalitoimintojen sujumista, asiantuntijoiden resilienssiä ja jatkuvan valppauden verkostoja torjuntajärjestelmä säilyttää oletuksen tulevaisuuden epävarmuudesta: tulevaa ei voida tietää etukäteen, eikä sitä voida hallita vain sellaisten oletusten ohjaamana, jotka perustuvat nykyhetkessä saatavilla olevaan informaatioon. Geneerinen, uhkista riippumaton varautuminen vastaa hyvin tulevaan epävarmuuteen niin, että sen tarkkaa muotoa ei välttämättä tarvitse hahmottaa ennalta.