Browsing by Author "Rainamaa, Jussi Petteri"

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, mistä Ludwig Wittgensteinin Tractatus Logico-Philosophicus -teokseen sisältyvässä eettisessä näkemyksessä on pääpiirteissään kyse. Tätä näkemystä pyritään avaamaan Wittgensteinin tahdon käsitteen kautta, ja päätavoitteena on antaa tulkinta eettisen tahdon käsitteestä. Keskeinen osa tutkielmaa on tälle tulkinnalle pohjaa antava analyysi Wittgensteinin käsityksestä subjektin olemuksesta. Tractatuksen ohella ensisijaisena lähteenä tutkielmassa käytetään Wittgensteinin teosta edeltäneitä säästyneitä muistiinpanoja (julkaistu suomeksi nimellä Muistikirjoja 1914–1916). Tutkielman tavoite pyritään saavuttamaan peilaamalla Tractatuksen väitteitä Muistikirjojen keskusteluun. Tutkielman keskeisenä tuloksena on, että Wittgensteinin tahdon käsite Tractatuksessa on varsin monimuotoinen. Se pitää sisällään tahtomisen niin fysikaaliseen tekemiseen liittyvän tahtomisen kuin haluamisen ja toivomisenkin merkityksessä, eikä tahto suinkaan aina ole eettinen, vaan hyvän ja pahan tahdon käsitteet ovat luonteeltaan spesifejä. Tahto voi myös ilmetä paitsi eksplisiittisenä (ilmaistuna tai pelkästään ajateltuna) tahtona, myös implisiittisenä asenteena. Olennaisesti implisiittisestä asenteesta on kyse hyvässä tahdossa ja myös subjektin olemuksellisesta asemasta valmiin, vieraan maailman subjektina – subjekti on kylläkin maailmaan kuulumaton (ei representoitavissa) mutta ei transsendentaalinen – nousevassa tahdossa hyväksyä tai torjua maailma. Paha tahto merkitsee halua tai toivetta, että asiat olisivat ja tapahtuisivat maailmassa tavalla tai toisella, ja vastaavasti hyvä tahto on tahtoa olla näin haluamatta ja toivomatta edellyttäen, että uskon samalla myös (Wittgensteinin olennaisesti idiosynkraattisesti käsittämään) Jumalaan maailman merkityksenä tai arvona ja maailman olemassaolon arvoituksen ratkaisuna. Maailma ilmentää Jumalan tahtoa, jonka kanssa olen pidättäytyessäni tahtomasta sopusoinnussa. Sopusoinnun Wittgenstein samaistaa onnellisuuteen, ja vastaavasti sopusoinnun puute johtaa väistämättä onnettomuuteen ainakin osan pyrkimyksistäni jäädessä vaille täyttymystä. Hyvä ja paha saavat merkityksensä juuri suhteessa onnellisuuteen ja onnettomuuteen, mikä yhdessä sen kanssa, miten Wittgenstein onnellisuuden ja onnettomuuden käsittää, johtaa joihinkin ongelmiin Wittgensteinin näkemyksen uskottavuuden ja toisaalta sisäisen johdonmukaisuuden suhteen, joita tutkielman loppupuolella käsitellään. Esitetty tulkinta Wittgensteinin eettisestä näkemyksestä Tractatuksessa on sisäisesti johdonmukainen ja alkutekstille, niin Tractatukselle kuin Muistikirjoillekin, uskollinen. Tulkinnan perusteellinen läpikäyminen suhteessa aiempaan tutkimukseen olisi erittäin valaisevaa ja suotavaa, mutta samalla se olisi myös kokonaan uuden tutkielman aihe.