Browsing by Author "Rajaniemi, Katja"

Vammaisista ihmisistä huomattavasti suurempi osa on työmarkkinoiden ulkopuolella kuin ei-vammaisista ikätovereista vaikka vamma tai sairaus ei olisi työntekoa estävä tekijä. Tutkielmassa selvitetään mitkä tekijät yhdistävät avoimille työmarkkinoille työllistyneitä vaikeavammaisia ihmisiä ja miksi vammaisten ihmisten työllistymistä yleisesti vaikeuttavat tekijät eivät ole estäneet tutkimukseen osallistuneita työllistymästä. Vammaisten ihmisten työllisyyden tutkimus keskittyy perinteisesti esteiden, haasteiden ja vaikeuksien tutkimukseen, mutta tässä tutkimuksessa keskitytään tilastollisesti harvinaisiin onnistumisiin. Tarkastelu kohdistuu erityisesti vanhempien koulutus- ja sosioekonomisen taustan vaikutuksiin. Tutkimalla vammaisten ihmisten kokemuksia pyritään hahmottamaan niitä ulkoisia ja rakenteellisia ehtoja, jotka ovat edesauttaneet heidän työllistymistään. Tutkimusta ohjaavana tutkimuksellisena viitekehyksenä on emansipatorinen vammaistutkimus. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdentoista vähintään ammatillisen perustutkinnon suorittaneen ja vähintään vuoden palkkatyösuhteessa toimineen Kelan korotettua tai ylintä vammaistukea saavan, syntymästään saakka vammaisen tai varhaislapsuudessaan vammautuneen henkilön teemahaastattelusta. Tutkimusaineisto on analysoitu aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Haastateltujen taustoihin liittyviä työllistymisedellytyksiä selittäviä rakenteellisia samankaltaisuuksia ei löydetty. Tutkimukseen osallistuneita vaikeavammaisia ihmisiä yhdistää sen sijaan asenne, jossa korostuu itsevarmuus, sisukkuus ja luottamus omaan pärjäämiseen. Lähtökohdat tällaiselle asenteelle paikantuvat aineiston perusteella haastateltujen perhetaustaan. Perhetaustojen samankaltaisuuksia ei voi kuvailla vanhempien koulutuksella, sosioekonomisella asemalla tai työmarkkina-asemalla. Sen sijaan haastateltuja yhdistäviä lapsuuden perheeseen liittyviä tekijöitä ovat kokemus yhdenvertaisesta kohtelusta, luottamuksesta ja kannustuksesta omatoimiseen tekemiseen ja itsenäistymiseen. Lisäksi haastatellut ovat osallistuneet sekä henkilökohtaisten että perheen yhteisten asioiden kuten kotitöiden hoitoon lapsuudesta saakka. Heidän vammansa tai sairautensa on huomioitu, mutta sitä ei ollut tarpeettomasti korostettu. Kuten lapsia kasvatetaan ja sosiaalistetaan sukupuoleen, heitä kasvatetaan myös muihin ominaisuuksiin ja niiden kulttuurisesti ja diskursiivisesti rakentuneisiin odotuksiin. Sukupuolen ohella myös vammaisuus on ominaisuus, joka voi määrittää tavan kasvattaa ja sosiaalistaa. Vammauttavilta rakenteilta, leimaavilta kulttuurirepresentaatioilta tai negatiiviselta asenneilmapiiriltä on mahdotonta välttyä, mutta on olemassa tekijöitä, jotka voivat lieventää niiden vaikutusta yleisesti elämään ja erityisesti työllistymiseen. Tässä tutkimuksessa edistävä tekijä on voimaannuttava sosialisaatio ja kasvatus. Tähän tutkimukseen osallistuneita vammaisia ihmisiä ei ole sosiaalistettu kantamaan omaa vammaisuuttaan sellaisena roolina, joka rajaisi heidän elämäänsä ja toimintaansa.