Browsing by Author "Ranta, Kukka"

Tutkielma tarkastelee EU:n kalastuspolitiikkaa kolmansissa maissa ja erityisesti miten EU:n kalastussopimukset Länsi-Afrikassa ovat vaikuttaneet Senegalin pienkalastajien ruokaturvaan ja elinkeinoon viimeisten vuosikymmenien aikana. Tutkimuksessa tarkastellaan lokaalia tarinaa siitä miten kansainvälinen kalakauppa ja kapitalistiset kalamarkkinat ovat vaikuttaneet Länsi-Afrikan luonnonvaroihin ja tätä myötä myös vaikuttaneet pienkalastajien työllisyyteen ja köyhyyteen paikallistasolla. Tavoitteena on ymmärtää siirtolaisuuden lähtösyitä siirtolaisten omasta näkökulmasta laittomuudella kriminalisoimisen sijaan. Tutkimuksen tekoa ovat ohjanneet jälkikolonialismia, subalternia ja siirtolaisuutta koskevat teoreettiset käsitteet. Laadullisen ja monipaikkaisen etnografisen tutkimuksen keskeinen aineisto on Espanjassa asuvien – aiemmin pienkalastajina toimineiden – paperittomien siirtolaisten, sekä Senegalissa asuvien nykyisten tai työttömäksi joutuneiden pienkalastajien syvähaastattelut. Sisältöanalyysi on tehty luokittelemalla kalastajien keskusteluista nousseita teemoja, joiden perusteella kalastajien elinkeinon ja heidän perheidensä ruokaturvan muutoksia tarkastellaan haastateltavien omiin kokemuksiinsa pohjautuen ja verrataan aikaisempaan akateemiseen tutkimustietoon ja dokumentteihin. Tutkimustulokset osoittavat, että pääsyy kalakantojen heikkenemiseen on sekä Senegalin oma korruptoitunut hallinto että EU:n ylivalta jälkikolonialistisessa kaupankäynnissä. EU:n kalastuspolitiikka tukeutuu kalastustukiin, mikä on johtanut unionin alusten liian suureen kapasiteettiin suhteessa kalakantojen kestävyyteen. Tämä on johtanut liikakalastukseen ensin EU:n omilla aluevesillä, ja sitten myös ulkopuolisilla sopimusalueilla kolmansissa maissa. EU:n kahdenvälisten kalastussopimusten lisäksi Länsi-Afrikassa toimii myös lukuisia muita valtioita, yksityisiä yrityksiä, salaisia ja laittomia kalastajia. EU on kuitenkin alueen suurin ja pitkäaikaisin toimija, ja EU:lla on suurimmat vaikutusmahdollisuudet kestävän kalastuksen muutokseen. Analyysi osoittaa, että ulkopuolinen tehokalastus on vaikuttanut kalastajien elinkeinoon ja ruokaturvaan monin tavoin, kuten esimerkiksi pidentämällä merimatkoja ja täten lisäämällä työhön sijoitettavia kuluja. Tulot ovat tippuneet sekä kasvavien sijoitusten että heikkenevien saaliiden myötä. Samalla kalastajaperheiden ruokaturva ja koulutusmahdollisuudet ovat heikentyneet merkittävästi. Kalakannat alkoivat heiketä tuntuvasti vuodesta 2000 alkaen. Erityisesti tulot tyrehtyivät kalakantojen romahdettua vuonna 2005. Samaan aikaan siirtolaisuus Kanarian saarille moninkertaistui hetkessä juuri Euroopan unionin suurimmista kalastuskohteista Senegalista ja Mauritaniasta. Vain osa siirtolaisista oli työttömiksi jääneitä kalastajia, mutta useimpien paperittomien siirtolaisten kulkuvälineenä toimivat pitkälti työttömien kalastajien käyttämättömiksi jääneet puuveneet. Tutkielman tulokset kertovat EU:n lyhytnäköisestä ja lähinnä kalamarkkinoilla voitontavoitteluun pyrkivästä politiikasta. Jälkikoloniaalinen kaupankäynti hyödyntää kehitysmaan halpoja raaka-aineita ottamatta riittävästi huomioon ympäristönsuojelua saatikka ihmisoikeuksia. Jatkotutkimuksen kannalta olisi hedelmällistä selvittää esimerkiksi miten liikakalastetulla alueella pienkalastajien elintaso, koulutus, syöntitiheys ja eliniänodote esiintyvät inhimillisellä kehityksen indeksillä mitattuna suhteessa muuhun väestöön.