Browsing by Author "Rumbin, Santtu"

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielman taustalla on vaikuttanut havainto siitä, että sisäisen turvallisuuden uhkia käsitellään julkisuudessa varsin yksinkertaistavasti sekä se, että sisäisen turvallisuuden yhteiskunnallinen merkittävyys vaikuttaa kasvaneen 2010-luvun mittaan erilaisten uusien tai uusina esitettyjen ilmiöiden ja tapahtumien myötä. Tämän tutkielman tarkoituksena onkin lisätä ymmärrystä sisäisen turvallisuuden uhkakuvapolitiikasta analysoimalla Sisäministeriön keskeisimmissä turvallisuusasiakirjoissa esitettyjä uhkakuvia turvallistamisen teoriaan pohjaavan kehysanalyysin avulla. Aineistona tutkielmassa käytetään Sisäministeriön vuosien 2004, 2008 ja 2012 sisäisen turvallisuuden ohjelmia, vuoden 2016 selontekoa sekä vuoden 2017 strategiaa. Analyysimenetelmänä hyödynnetään sisällönanalyysiä ja aineistoa lähestytään teorialähtöisellä sisällönanalyysillä. Aineiston analyysiä varten on muodostettu strukturoitu analyysirunko kehystämisen viitekehyksen pohjalta. Tutkielmassa tarkastellaan siis sitä, millaisia uhkia turvallisuusasiakirjoissa esitetään, miten uhkakuvat ovat muuttuneet vuosina 2004-2017, millaisia perusteluita uhkille esitetään ja millaisia ratkaisuja tai toimenpiteitä uhkiin vastaamiseksi esitetään. Kaikista viidestä turvallisuusasiakirjasta muodostettiin yhteensä 12 eri uhkakehystä, joidenka puitteissa uhkia käsitellään tutkielman analyysissä. Tuvallisuusasiakirjoista muodostettuja uhkakehyksiä ovat väkivaltarikollisuuden, huumausainerikollisuuden, omaisuusrikollisuuden, terrorismin ja ääriliikkeiden väkivallan, onnettomuuksien ja tapaturmien, talousrikollisuuden, hybridiuhkien, koetun turvattomuuden, seksuaalirikosten, tartuntatautien, rikollisuuden ja laittoman maahanmuuton kehykset. Tutkielman johtopäätöksenä on, että sisäisen turvallisuuden uhkat eivät ole keskeisesti muuttuneet laadullisesti ja eräänlaisina kestouhkina kaikissa turvallisuusasiakirjoissa ovat väkivalta-, huumausaine- ja omaisuusrikollisuus, terrorismi ja ääriliikkeiden väkivalta sekä onnettomuudet ja osittain tapaturmat. Sen sijaan uhkakuvissa on tapahtunut muutosta sisällöllisesti sekä esitettyjen ratkaisujen kuin perusteluiden osalta. Ohjelmissa pyritään havainnollistamaan rikollisuuden uhkan kasvua erityisesti syrjäytymisellä, päihteiden käytöllä, sekä järjestäytyneen rikollisuuden toiminnalla. Selonteossa ja strategiassa keskitytään korostamaan ongelmien kasautumista pienelle joukolle sekä uhkien vakavuutta korostamalla uhkien seurauksia. Uhkan kasvua taas pyritään havainnollistamaan maahanmuutolla ja turvapaikanhakijoiden määrän kasvulla. Sisäisen turvallisuuden asiakirjojen keskeistä antia uhkakuvien määrittelyn ja muun sisäisen turvallisuuden nykytilan kuvaamisen lisäksi ovat kehittämis- ja ratkaisutoimet. Uhkien esittäminen sisäisen turvallisuuden asiakirjoissa vaikuttaakin analyysin perusteella olevan keino osoittaa kehittämistarpeita. Kehittämis- ja ratkaisutoimien osalta keskeisin muutoslinja on ohjelmien ja selonteon sekä strategian välillä. Ohjelmissa korostuu laaja-alaisemmin eri hallinnonalat sekä yksityinen ja kolmas sektori osana kehittämis- ja ratkaisutoimintaa uhkiin vastaamiseksi. Selonteossa ja strategiassa puolestaan on selvemmin painotuksena Sisäministeriön hallinnonalan viranomaisten tarpeet ja näkökulma uhkiin vastaamisessa. Tutkielman perusteella voidaan todeta 2010-luvun jälkipuoliskolla tapahtuneen siirtymää kohti ’kovempaa’ sisäisen turvallisuuden politiikkaa selonteon ja strategian kohdalla. Niissä korostetaan aiempia turvallisuusasiakirjoja enemmän vakavampia ja laaja-alaisempia vaikutuksia aiheuttavia uhkia. Lisäksi selonteossa ja strategiassa on havaittavissa siirtymää kohti kapeampialaisempaa turvallisuusyhteistyötä ja Sisäministeriön hallinnonalan rooli sisäisen turvallisuuden ylläpitäjänä näyttäytyy aiempaa keskeisempänä.