Browsing by Author "Ruppa, Susanne"

Vuonna 2008 maailmantalous vajosi taantumaan finanssikriisin seurauksena. Euroopan keskuspankki reagoi taantumaan laskemalla reippaasti ohjauskorkoaan. Euroalueen talous ei kuitenkaan elpynyt alhaisesta korkotasosta huolimatta. Euroalue oli ajautunut keynesiläisestä talousteoriasta tuttuun likviditeettiloukun kaltaiseen tilanteeseen. Likviditeettiloukussa perinteinen rahapolitiikka, eli ohjauskoron säätely, on tehotonta, sillä nimelliskorot ovat jo lähellä nollaa. Tällaisessa tilanteessa finanssipolitiikka nousee varteenotettavaksi talouspoliittiseksi vaihtoehdoksi. Tutkielmassani tarkastelen finanssipolitiikan tehokkuutta kolmen eri talousteorian ja empiiristen tutkimusten näkökulmasta. Näin pyrin vastaamaan kysymykseen, milloin finanssipolitiikka on tehokkaimmillaan. Finanssipolitiikan tehokkuutta mitataan tutkielmassani fiskaalisella kertoimella, joka kertoo kuinka suuri vaikutus harkinnanvaraisella julkisten menojen kasvattamisella on bruttokansantuotteeseen. Talousteoriat ovat paitsi eri mieltä fiskaalisen kertoimen suuruudesta, mutta myös sen vaikutuskanavista. Keynesiläisessä mallissa (Burda & Wyplosz 2009) fiskaalisen kertoimen suuruuteen vaikuttaa marginaalikulutusalttius ja ulkomaan tavaroiden ja palveluiden tuonti ja fiskaalisen kertoimen arvo on aina yli yhden. Neoklassisissa malleissa (Woodford 2010) julkisten menojen kasvu syrjäyttää yksityistä kulutusta intertemporaalisella substituution kautta ja fiskaalinen kerroin on alle yhden. Tutkielmassani eniten huomiota saavissa uuskeynesiläisessä malleissa (Woodford 2010) rahapolitiikan linjaukset vaikuttavat finanssipolitiikan tehokkuuteen. Rahapolitiikan seuratessa Taylorin sääntöä fiskaalinen kerroin on alle yhden, mutta tilanteessa, jossa nimelliskorko on lähellä nollaa, taantuma on pitkäkestoinen ja keskuspankki ei nosta ohjauskorkoa, väliaikainen julkisten menojen kasvattaminen on erityisen tehokasta. Tällaisessa tilanteessa, fiskaalinen kertoimen on arvioitu olevan jopa kahden luokkaa. Empiiriset tutkimukset finanssipolitiikasta eivät anna yksiselitteistä vastausta siihen, mikä talousteoria mallintaa fiskaalia vaikutuksia parhaiten. Narratiivisen menetelmän tutkimusten tulokset tukevat neoklassisia malleja ja SVAR-menetelmällä saadaan tutkimustuloksia, jotka puolestaan puoltavat enemmän nimellisjäykkyyksiä sisältäviä malleja. Rahoitusmarkkinakriisin synnyttämä syvä maailmantaloudellinen taantuma on myös innoittanut taloustieteilijöitä tutkimaan fiskaalisen kertoimen suuruutta empiirisesti talouden eri suhdanteissa. Osassa tällaisia tutkimuksia on osoitettu, että finanssipolitiikan tehokkuus vaihtelee suurestikin talouden eri suhdannevaihteluissa. Taantumassa fiskaalinen kerroin on siis suurempi, kuin normaalina talouden ajankohtana. Euroalueella vastattiin taantumaan aluksi elvyttävällä finanssipolitiikalla, mutta myöhemmin finanssikriisin vaihtuessa velkakriisiksi elvytyksestä siirryttiin menojen leikkauksiin ja verojen kiristyksiin. Kiristävää finanssipolitiikka perusteltiin mm. markkinoiden luottamuksen lisäämisellä. Tutkielmani selvitys finanssipolitiikan tehokkuudesta antaa kuitenkin vahvaa näyttöä siitä, että julkisten menojen leikkaaminen, pitkäkestoisessa taantumassa nimelliskorkojen ollessa lähellä nollaa, on haitallista taloudelle. Toisin sanoen väliaikainen julkisten menojen kasvattaminen likviditeettiloukun kaltaisessa tilanteessa olisi kannattavaa. Likviditeettiloukussa finanssipolitiikan tehokkuuteen on osoitettu vaikuttavan myös julkisten menojen oikea kohdistaminen ja ajoitus (kt. Eggertsson 2011). Lisäksi on hyvä muistaa, että finanssipolitiikan tehokkuus ei tarkoita, että finanssipolitiikkaa olisi järkevää käyttää jatkuvasti suhdannevaihteluiden tasaamisen. Likviditeettiloukku on harvinainen tilanne, jossa perinteinen rahapolitiikka ei tehoa.