Browsing by Author "Saarimäki, Reetta"

Kansalaisuus on moniulotteinen käsite. Siirtolaisten kohdalla kansalaisuus muodostuu entistäkin kompleksisemmaksi, sillä tulomaassa kansalaisuuteen liitettävät oikeudet ja velvollisuudet järjestäytyvät uudelleen. Siirtolaisuus on yhä kasvava ilmiö ja siirtolaiset ovat taloudelle yhä merkityksellisemmässä asemassa, niin tuottavuuden kuin kustannuksienkin näkökulmasta. Näin myös tutkimuksen kohdemaassa Saksassa. Euroopan Unionin kontekstissa siirtolaisuus muodostuu alueellisesti ulkopuolelta tulevasta siirtolaisuudesta ja Unionin sisäisestä siirtolaisuudesta. Nämä puolestaan jakaantuvat dikotomisesti jaoteltuna pakolaisuuteen, jonka status ei ole mahdollinen toisesta EU-maasta tulevalle, ja työperäiseen siirtolaisuuteen. Työ onkin merkittävässä asemassa puhuttaessa siirtolaisuudesta. Paremmat työmahdollisuudet tulomaassa tai työmahdollisuuksien puute lähtömaassa ovat yleisiä lähtöpäätöksen aikaan saavia tekijöitä. Työ toimii myös maahantulon ja maahan jäämisen mahdollistajana. Se nähdään myös merkittävässä roolissa siirtolaisten integraation ja yhteisön hyväksynnän suhteen, sekä niihin liittyvässä kansalaisuuden kehittymisessä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan siirtolaisten kansalaisuuden lineaarista kehittymistä. Lineaarinen kansalaisuuden kehitys toimii ideaalina, johon poliittisessa keskustelussa käytettyjä työhön ja taloudellisiin argumentteihin liittyviä argumentteja verrataan. Näiden argumenttien käytön perusteella tarkastellaan sitä, voidaanko siirtolaisten kansalaisuuden katsoa määrittyvän lähtökohtaisesti taloudellisista lähtökohdista, eli muodostuvatko siirtolaisuuden aiheuttamien arvioidut tuotot ja kustannukset merkittävimmän tekijän keskusteltaessa heidän kohdallaan kansalaisuuteen liitettävistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Tutkimuksen teoriapohjana toimii normatiivisena teoriana T.H. Marshallin lineaarisen kansalaiskehityksen teoria. Teoriaa voidaan pitää kansalaiskehityksen ideaalina, jossa oikeudet, yksilön (civil), poliittiset (political) ja sosiaaliset (social) oikeudet, seuraavat ja täydentävät toisiaan. Siirtolaisten kohdalla on jo aiemmin havaittu poikkeamia lineaarisuudessa. Tutkimusteoria koostuu yleisestä siirtolaisteoriasta, joka sisältää myös Euroopan Unionin siirtolaisuutta käsittelevän osuuden, sekä tutkimuksen kohdemaata Saksaa koskevasta tutkimusteoriasta. Tutkimus on kahdella tasolla vertailevaa tutkimusta. Ensimmäisessä osuudessa verrataan Marshallin teorian mukaisten oikeuksien ja velvollisuuksien viittausten esiintyvyyttä saksalaisessa liitopäiväkeskusteluissa, sekä mahdollisen poikkeaman huomioimista siirtolaisten kohdalla. Työn roolia, jonka myös Marshall mainitsi keskeiseksi, liittyen tarkastellaan työhön ja talouteen liittyviä viittauksia sekä niiden perusteluja. Tulkinta on valtiolähtöinen, sillä tarkoituksena on rakentaa siirtolaisten kansalaisuuden kenttää siitä näkökulmasta, miten heidät poliittisesti statuksensa mukaan nähdään. Metodologisena pohjana toimii puhetoimituksen tulkintakehys, jolla pyritään hahmottamaan niitä konstitutiivisia sääntöjä, joilla kansalaisuutta ja siihen liittyvää kansalaisen ja valtion suhdetta rakennetaan. Empiirisenä aineistona on suppea kokoelma Saksan liittopäiväkeskusteluja vuosilta 2013 ja 2012, jotka käsittelevät siirtolaisuutta ja maahanmuuttoa eri aihepiireittäin. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, ettei siirtolaisten kohdalla voida puhua lineaarisesta kansalaisuuden kehityksestä. Siirtolaisten kohdalla oikeudet ja velvollisuudet järjestäytyvät sekä kehittyvät riippuen siitä, millä statuksella maahan tullaan. Lineaarisen kansalaiskehityksen lähtöpiste määrittyy siis sen mukaan, ovatko he pakolaisia, työntekijöitä, korkeasti koulutettuja osaajia vai jo pitkään maassa asuneita. Yhdistävä piirre oikeuksista käytävälle keskustelulle oli poliittisten oikeuksien sivuuttaminen keskustelussa. Työ nousi keskusteluissa keskeiseen asemaan, niin sosiaalisen integraation välineenä, mutta ennen kaikkea taloudellisten aspektien vuoksi. Työn tuottavuus ja toisaalta sen valtion sosiaalisia kustannuksia pienentävänä vaikutus nousivat keskeiseen asemaan. Työ siis sai keskusteluissa ennemminkin taloudellisiin vaikutuksiin perustuvan merkityksellisen aseman, kuin tunnustuksellisen aseman integraatiota edistävänä aspektina, vaikka se mielletään myös sellaiseksi. Valtio siis pyrkii politiikallaan suojaamaan hyvinvointimekanismejaan siirtolaisuuden kustannuksilta, mutta samalla tavoittelemaan siirtolaisuudesta saatavia hyötyjä. Tästä ristivedosta muodostuvat modernin siirtolaisuuden paradoksit. Siirtolaisuuden kasvaessa ja kansalaisuuden monimuotoistuessa myös valtioiden rajanvetoja joudutaan pohtimaan, niin sosiaalisen kuin konkreettisenkin rajan näkökulmasta. Talous on merkittävässä roolissa ylirajaistuvassa maailmassa. Taloudessa ja politiikassa käydään jatkuvaa rajanvetoa, samoin kuin kansallisen ja ylikansallisen välillä. Näiden faktorien voidaan nähdä vaikuttaneen myös kansalaisuuden määrittelyyn. Kansalaisuus pirstaloituu kentällä, jossa toisaalta lasketaan rajoja ja toisaalta nostetaan niitä. Nämä kansalaisuuden aukot, joita ei yhteen valtioon ja kansallisuuteen sidotulla kansalaisuuden määritelmällä kyetä täyttämään, täyttyvät siirtolaisdiskurssissa pitkälti taloudellisen argumentein. Näin valtiosta voidaan nähdä muodostuvan instituutio, joka määrittää siirtolaisten tapauksessa sisä- ja ulkopuolista tuottavuus- ja kustannusperustaisesti.