Browsing by Author "Sahri, Helena"

Tässä tutkielmassa tarkastellaan laadullisen asennetutkimuksen avulla pääkaupunkiseudulla asuvien vanhempien näkemyksiä lastenkasvatuksesta. Tutkielma tuo siis täydentävän näkökulman aikaisempaan tietämykseen suomalaisesta lastenkasvatuksesta analysoimalla vanhempien haastatteluissa esittämiä perusteluja näkemyksilleen. Haastateltavat vanhemmat ottivat kantaa läheisyyteen, vanhemman auktoriteetinkäyttöön sekä lapsen itseohjautuvuuteen liittyviin väittämiin. Aineisto koostui kuudesta haastattelusta: haastateltavana oli neljä äitiä ja kaksi isää. Heidän selontekonsa koskivat pääosin päiväkoti-ikäisiä lapsia. Haastateltavien lapset olivat 2-5-vuotiaita, mutta osalla heistä on lisäksi sitä nuorempia tai vanhempia lapsia. Selvitän tässä tutkielmassa ensinnäkin sitä, millä tavoin haastateltavat vanhemmmat perustelevat kasvatuksellisia näkemyksiään ja valintojaan. Toiseksi olen kiinnostunut siitä, minkälaisena lapsen ja vanhemman välinen suhde nähdään, tai minkälaiseksi se puheessa rakentuu. Laadullisen asennetutkimuksen kaksivaiheisen analyysimenetelmän ensimmäisessä vaiheessa, luokittavassa analyysissa, haastateltavien kannanottoja ryhmitellään aineiston kirjaimellisen lukemisen kautta. Tässä työssä selvitän ensin puoltavatko vai vastustavatko haastateltavat esitettyjä väittämiä. Toiseksi ryhmittelen selontekoja näkökulman mukaan. Tarkastelen myös sitä, yhdistyvätkö eri näkökulmat haastateltavien puheenvuoroissa ja millaisia yhdistelmiä niistä muodostuu. Toisessa vaiheessa, tulkitsevassa analyysissa, tulkitsen haastateltavien selontekoja suhteessa kolmeen vanhemmuustyyliin, autoritääriseen, auktoritatiiviseen ja sallivaan. Aikaisemmin on esitetty, että suomalainen vanhemmuus on ajan saatossa kulkenut autoritäärisestä sallivaksi. Sovitan myös haastateltavien perustelut vanhemmuuden perustelun asteikolle (eng. Level of parental reasoning scale) kuvaillakseni selontekojen yksilöllistyneisyyttä tai yksilöllistymättömyyttä. Soveltuvilta osin käytän tulkintakehyksenä myös kiintymyssuhdeteoriaa eri kiintymystyylien kuvausten muodossa selvittääkseni, löytyykö haastateltavien kielenkäytöstä viitteitä etenkin Suomessa yleisen välttelevästä kiintymystyylistä. Tulokset näyttävät, että haastateltavista valtaosan selonteoissa korostui rationaalisuuteen pyrkiminen ja lapsikeskeisyys. Tämä näkyi siten, että haastateltavat monesti häivyttivät omaa vanhemman näkökulmaansa ja rooliaan ja keskittyivät puheenvuoroissaan lapseen tai yleiseen käsitykseen lapsista. Osa haastateltavista ilmaisi jonkin verran tietämystä ja tiedostavuutta lapsen psyykkisestä kehityksestä. Haastateltavat myös kertoivat spontaanisti esimerkkejä omasta perheestään ja tavoistaan. Luokittavan analyysin kautta ilmeni, että haastateltavat olivat yleisesti samaa mieltä ja eri mieltä samoista väittämistä - selkeää mielipiteiden jakautumista näkyi yhden väittämän kohdalla. Haastateltavat tarkastelivat väittämiä useasta eri näkökulmasta, eli he päätyivät keskenään samankaltaisiin lopputulemiin eri reittejä pitkin. Toistuvia näkökulmia oli kuitenkin luokittavan analyysin avulla löydettävissä: väittämiä tarkasteltiin useamman kerran kykyjen näkökulmasta ja opetusnäkökulmasta. Tulkitsevassa analyysissa haastateltavien suhtautuminen lastenkasvatukseen näyttäytyi pääosin auktoritatiivisena, jossa oli paikoin autoritäärisiä piirteitä. Sallivasta vanhemmuudesta löytyi muutamia viitteitä. Vanhemmuuden perustelun asteikolla haastateltavilla näyttäytyi yksi ns. perustaso, jolta joidenkin väittämien kohdalla saatettiin poiketa ylöspäin tai alaspäin. Haastateltavat olivat perustelutyyleissään johdonmukaisia myös sikäli, että yksilöllistymättömät ja yksilöllistyneet perustelutavat usein olivat peräisin samoilta haastateltavilta. Suomessa yleisestä välttelevästä kiintymystyylistä löytyi jonkin verran viitteitä joidenkin haastateltavien puheenvuoroista. Aineistosta nousi lisäksi esiin haastateltavia yhdistäviä näkökulmia ja suhtautumistapoja. Näitä olivat suhtautuminen jäähyyn soveltuvana kurinpitokeinona pienille (alle 4-vuotiaille) lapsille, sekä taipumus pohtia perheidensä päätöksentekijöitä samalla sivuuttaen lapsen kuunteleminen hänen omissa asioissaan ilmiönä. Myös lapsen kehuminen nähtiin haastateltavien parissa harkittuna asiana sikäli, että vaikka haastateltavat kertoivat pitävänsä kehumista tärkeänä, heillä oli tarkat näkemyksensä siitä, minkälaisissa tilanteissa he eivät kehu(isi) lapsiaan. Jotkut haastateltavat esittivät perusteluissaan lisäksi kulttuuriin ja yhteiskuntaan liittyviä huomioita. Monesti näitä huomioita esitettiin kriittisesti, etäisyyden ottamiseksi koetuista epäkohdista, mutta joissakin puheenvuoroissa arvostettiin myös yhteiskunnallisesti merkittäviä arvoja, kuten tasa-arvoa. Voi siis todeta, että tämän tutkielman tarkastelemat lastenkasvatusasenteet eivät olleet yksioikoisia, vaan haastateltavat edustivat puheenvuoroissaan useaa eri näkökulmaa ja näkökulmayhdistelmää, mikä teki heidän selonteoistaan vivahteikkaita.