Browsing by Author "Tanska, Teija"

Helsingissä havahduttiin vuonna 2013 kriisimajoituskustanusten räjähdysmäiseen kasvuun. Tutkimus ajoittuu ajankohtaan, jolloin Helsingin kaupungin asunnottomien palvelut olivat suuressa murroksessa. Keskeinen ideologinen uudistus on ollut siirtyminen tilapäismajoituksesta vuokrasuhteiseen asumiseen. 2010-luvun vaihteessa asunnottomien sosiaalityö siirtyi keskitetystä yksiköstä alueellisiin sosiaalityön ja -ohjauksen toimipisteisiin. Tutkimusaineistona ovat haastattelut kahdeksalle sosiaalialan työntekijälle, joiden asiakasperhe on kriisimajoitettu. Lapsiperheen asunnottomuus on moraalijärjestyksen murtuma, jota sosiaalialan työntekijät selonteoissaan kuvaavat. Tutkimuksessa selvitetään sitä, miten ja mitä kriisimajoituksesta puhutaan sekä kriisimajoituksen ongelmaa konstruoidaan ja kategorioita käytetään. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan kriisimajoitukseen liittyviä institutionaalisia asiakirjoja. Institutionaalisten tekstien avulla jäsennetään millaisessa kontekstissa sosiaalityötä tehdään sekä millaisia odotuksia ja vaatimuksia järjestelmä kohdistaa sosiaalityöntekijöihin sekä asiakkaisiin kriisimajoitustilanteissa. Tutkimuksessa myös kuvataan monimutkaista toimijakenttää, joka käyttää valtaa Helsingin asuntoasioista ja kriisimajoituksesta päätettäessä. Asunnottomuuden ja kriisimajoituksen taustalla on usein monia ja erilaisia asiakkaan vaikeuksia tai epäonnistumisia. Osa ongelmaa rakentavasta puheesta kohdistaa vastuun asiakkaaseen, mutta useimmiten taustalla ovat järjestelmän puutteet ja toimimattomuus. Kyse voi olla byrokratiasta tai joustamattomista toimintakäytännöistä, mutta myös kuormittuneen palvelujärjestelmän kyvyttömyydestä tunnistaa asiakkaan tarve ja antaa oikea-aikaista apua. Erityisesti maahanmuuttajataustaisten ihmisten on vaikeaa saada asunto ja he ovat yliedustettuina kriisimajoitetuissa asiakkaissa. Sosiaalialan työntekijät kuvaavat työtään hektiseksi ja asiakasmääriä suuriksi, jolloin syvällisen, paneutuvan auttamistyön sijasta voidaan työskennellä vain perusasioiden järjestämiseksi. Työntekijät toivovat tiivistä yhteistyötä asuntotoimen kanssa sekä muiden asiakkaan verkostojen kanssa asiakkaan kokonaisvaltaisen auttamisen mahdollistamiseksi. Tärkeänä sosiaalialan työntekijät pitävät kysyntää vastaavan asuntotuotannon lisäämistä. Tarvitaan enemmän kohtuuhintaisia ja erilaisiin elämäntilanteisiin ja tuen tarpeeseen sopivia asuntoja. Keskeistä on, ettei asuntopolitiikka lisää tai syvennä yhteiskunnallista eriarvoistumista.