Browsing by Author "Tuhkanen, Jenni"

Tutkielmassa tarkastellaan Pohjois-Karjalan maaseudulla asuvien nuorten tulevaisuuskuvia ja niiden muodostumista suhteessa lähtemisen pakon normiin. Tutkielmassa selvitetään myös, millaisia ratkaisuja Pohjois-Karjalan maaseudulla asuvat nuoret muodostavat lähtemisen pakkoon ja millainen tulevaisuuskuva nousee heidän keskuudessaan hegemoniseen asemaan. Näiden kysymyksenasetteluiden taustalla vaikuttaa David Farrugian teoria lähtemisen pakosta, joka tarkoittaa maaseudulla asuviin nuoriin kohdistuvaa painetta muuttaa kaupunkeihin ja urbaaneihin ympäristöihin. Tämän tutkielman lähtökohtana onkin selvittää, miten maaseudun nuoret sovittavat tulevaisuuskuviaan yhä vain kaupungistuvaan yhteiskuntaan. Tutkimusaineisto koostuu viiden Pohjois-Karjalan maaseudulla asuvan 13–16-vuotiaan nuoren yksilöhaastatteluista. Tutkimushaastattelut olivat puolistrukturoituja teemahaastatteluita, joihin haastatellut nuoret rekrytoitiin nuorisotoimen välityksellä. Haastatteluaineistoa tarkasteltiin diskurssianalyyttisen lähestymistavan mukaisesti, muodostaen neljä eri diskurssia, jotka ovat hierarkkisessa suhteessa toisiinsa. Diskurssianalyyttisen tarkastelun tuloksena muodostettiinkin kaksi päädiskurssia ja kaksi aladiskurssia. Päädiskursseja ovat lähtemisen diskurssi ja sopeutumisen diskurssi, joista ensiksi mainittu nousee hegemoniseen asemaan haastateltujen nuorten keskuudessa. Lähtemisen diskurssissa nuorten puhetta sävyttää vahva lähtemisen eetos, sillä siinä nuorten tulevaisuuskuviin kuuluu kiinteästi suunnitelma kaupunkiin muuttamisesta. Sopeutumisen diskurssi puolestaan asettuu vastadiskurssiksi, sillä siinä nuoret sanovat itsensä irti lähtemisen eetoksesta. Sopeutumisen diskurssissa nuoret mukauttavatkin tulevaisuuskuviaan sellaisiksi, että ne mahdollistavat Pohjois-Karjalan maaseudulle jäämisen. Päädiskurssien alle luokitellaan kaksi aladiskurssia, jotka ovat urbaanikaipuun diskurssi ja luontodiskurssi. Näille kahdelle aladiskurssille on keskeistä niiden eriävät käsitykset kulttuurisesta pääomasta. Urbaanikaipuun diskurssissa nuoret pitävät kaupunkeja kulttuurisen pääoman keskittyminä, sillä he arvostavat urbaaneja ajanviettotapoja ja -tiloja. Urbaani kulttuurinen pääoma houkutteleekin heitä muuttamaan kaupunkiin, minkä vuoksi urbaanikaipuun diskurssi asettuu lähtemisen diskurssin alle. Luontodiskurssissa nuoret puolestaan arvottavat luonnonympäristön ja erilaiset luontoaktiviteetit kaikista korkeimmaksi kulttuuriseksi pääomaksi. Luontodiskurssi luokitellaan sopeutumisen diskurssin alle, sillä siinä nuorten tulevaisuuskuviin kuuluu myös suunnitelma Pohjois-Karjalan maaseudulle jäämisestä. Tutkimuksen perusteella lähtemisen pakon normi näkyy kaikkien haastateltujen nuorten tulevaisuuskuvissa, mutta nuoret muodostavat siihen erilaisia ratkaisuja. Lähtemisen ja jäämisen päätös on osa heistä jokaisen tulevaisuuskuvaa.