Browsing by Author "Tuovinen, Aino"

Tutkielma tarkastelee osakuntalaisidentiteetin rakentamista, ylläpitämistä ja ilmenemismuotoja Helsingin yliopiston Eteläsuomalaisessa osakunnassa (ESO) 1970–1989. Tutkimusjakso on mielenkiintoinen, sillä 1970-luku oli kuohunnan aikaa sekä yliopistossa, jossa taisteltiin muun muassa hallintouudistuksesta, että ylioppilaskunnassa, jota piti hallussaan poliittinen opiskelijaliike. 1980-luku taas on nähty 1970-luvulle vastakkaisena city-kulttuurin, individualismin ja postmodernismin aikana. Traditioihin tukeutunut osakuntatoiminta olikin vaikeuksissa 1970-luvun alussa, mutta voimistui jälleen vuosikymmenen lopulla. Identiteettiä tarkastellaan tutkielmassa Eric Hobsbawmin keksittyjen traditioiden käsitteen ja sukupolviin liittyvien teorioiden kautta. Keksityt traditiot valottavat erityisesti sitä, miten yhteistä osakuntalaisidentiteettiä rakennettiin. Sukupolvea tarkastellaan sekä mannheimilaisena yhteiskunnallisena sukupolvena, että rakenteellisena ilmiönä, joka syntyy yhteiskunnan erilaisista kasvuolosuhteista kullekin sukupolvelle. Tutkielman aineisto koostuu pääosin Eteläsuomalaisen osakunnan tuottamasta arkistomateriaalista, lähinnä kokouspöytäkirjoista ja osakunnan julkaisemasta lehdestä. Tutkielman keskeinen tulos on, että 1970-luvun alussa osakuntalaisidentiteetti lähes katosi, mutta se rakennettiin uudelleen vuosikymmenen vaihteessa ja vakiintui selkeäksi identiteetiksi 1980-luvulla. Identiteetin katoamiseen vaikutti 1960-luvun lopulla alkanut traditioiden vastustaminen sekä vähäiset taloudelliset resurssit, jotka haittasivat toiminnan järjestämistä. Eteläsuomalaisessa osakunnassa toimi sukupolvi, jolle osakunnan traditionaaliset arvot eivät olleet merkityksellisiä ja siten osakuntalaisuuden ympärille rakentunutta identiteettiä ei päässyt syntymään. Identiteetti rakennettiin uudestaan 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa, jolloin poliittinen opiskelijaliike hiipui ja osakunnat alkoivat kasvattaa jälleen suosiotaan yliopisto-opiskelijoiden parissa. Osakuntalaisidentiteetin rakentamisessa tärkeimmässä roolissa olivat traditiot, jotka uudelleenkeksittiin tietoisesti osakunnan historiasta. Traditioiden uudelleenkeksimisen lisäksi osakunnan sisäisellä historiapolitiikalla 1960-luvun loppu ja 1970-luvun alku leimattiin katkokseksi osakunnan olemassaolossa ja siten identiteettiä rakennettiin niille vastaiseksi. Traditiot muuttuivat 1980-luvun edetessä vakiintuneiksi rakenteiksi osakunnalla ja niitä leimasi humoristisuus ja kepeys. Identiteetin kehitykseen vaikutti myös sukupolven vaihdos: 1980-luvulla osakuntaan tullut sukupolvi oli leimallisen epäpoliittista ja siten kiinnittyi paremmin osakunnan kaltaiseen vapaa-ajanyhteisöön. 1980-luvulla ”esolaista” identiteettiä leimasi epäpoliittisuuden lisäksi helsinkiläinen city-kulttuuri ja niin ikään helsinkiläisyyteen liitetty pohjoismaihin suuntautuva kansainvälisyys. Tutkielmasta selviää, että vanhojen osakuntatraditioiden uudelleenkeksiminen oli ratkaisevassa asemassa identiteetin uudelleenrakentamisen kannalta 1970- ja 1980-lukujen puolivälissä. Traditioiden uudelleenkeksiminen oli hyvin tietoista, mutta pian tiedostava ulottuvuus hävisi ja traditioista tuli itsestään selviä osia osakuntaa. Osakuntalaisidentiteetin uudelleenrakentumiseen vaikuttivat kuitenkin myös parantuneet taloudelliset resurssit ja 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa yliopistomaailmaan tullut sukupolvi, joka innostui epäpoliittisesta ja traditionaalisesta osakuntatoiminnasta.