Browsing by Author "Valtonen, Erika"

Työntekijöiden työssä jaksaminen on uhattuna, mikä näkyy psyykkisen kuormittuneisuuden ja mielenterveysperusteisten sairauspoissaolojen lisääntymisenä. Psyykkinen kuormitus on yleisintä kunnallisilla aloilla, joissa toteutetaan yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeisiä työtehtäviä. Työuupumus on merkittävä sairauspoissaolojen syy, ja riski useille terveysongelmille. Työuupumus kehittyy pitkittyneen stressin seurauksena, ja siihen yleisimmän määritelmän mukaan sisältyvät ulottuvuudet ovat uupumusasteinen väsymys, kyynistyminen ja ammatillisen itsetunnon lasku. Työuupumuksen keskeisimpänä ulottuvuutena pidetään uupumusasteista väsymystä. Uupumusasteista väsymystä kuten työuupumustakin on tutkittu erityisesti työolojen näkökulmasta, mutta koko elämänkaaren huomioiminen on ollut niukkaa. Lapsuuden vaikeiden kokemusten on osoitettu lisäävän aikuisuuden psyykkisten terveysongelmien todennäköisyyttä, mutta niiden merkitystä työuupumuksen tai etenkään uupumusasteisen väsymyksen kehittymisessä on tutkittu vain vähän. Tutkimuksessani selvitin lapsuuden vaikeiden kokemusten ja uupumusasteisen väsymyksen yhteyttä elämänkaariepidemiologisesta näkökulmasta. Tutkin sitä, ovatko ennen 16 ikävuotta koetut yksittäiset lapsuuden vaikeat kokemukset tai vaikeiden kokemusten määrä yhteydessä uupumusasteiseen väsymykseen nuorilla ja varhaiskeski-ikäisillä kunnallisen alan työntekijöillä. Hyödynsin tutkimuksessa Helsingin kaupungin alle 40-vuotiailta työntekijöiltä vuonna 2017 kerättyä Helsinki Health Study (HHS)-tutkimushankkeen kyselyaineistoa (n=5054). Uupumusasteisen väsymyksen mittari perustui Maslachin työuupumusmittariin (Maslach Burnout Inventory [MBI]). Lapsuuden vaikeita kokemuksia selvitettiin seitsemällä kysymyksellä. Yhteydet vakioin sosiodemografisilla tekijöillä, psykososiaalisilla työoloilla ja terveydellä ja elintavoilla kolmessa mallissa. Tutkimusmenetelmänä käytin binääristä logistista regressioanalyysiä, jossa yhteyksiä tulkitaan vetosuhteilla (odds ratio [OR]) ja 95 %:n luottamusväleillä (LV). Tulokset osoittivat, että kaikki muut lapsuuden vaikeat kokemukset, paitsi vanhemman kuolema, olivat tilastollisesti merkitsevässä yhteydessä uupumusasteiseen väsymykseen. Yksittäisistä kokemuksista vahvimmin yhteydessä uupumukseen olivat kiusatuksi joutuminen (OR 1,48, LV 1,27–1,72) ja vanhemman mielenterveysongelma (OR 1,46, LV 1,22–1,74). Lapsuuden vaikeiden kokemusten määrä oli yhteydessä uupumusasteiseen väsymykseen siten, että jo 1–2 koettua vaikeutta (OR 1,36, LV 1,18–1,58) oli yhteydessä uupumukseen, ja vielä vahvempi yhteys oli, kun kokemuksia oli 3 tai enemmän (OR 1,71, LV 1,41–2,07). Vakiointi sosiodemografisilla tekijöillä, psykososiaalisilla työoloilla ja terveydellä ja elintavoilla heikensi yhteyksiä, mutta tilastollisesti merkitsevät yhteydet säilyivät kolmannessakin mallissa. Tulokset vahvistavat aiempia tutkimustuloksia lapsuuden vaikeiden kokemusten ja uupumusasteisen väsymyksen yhteydestä. Lapsuuden vaikeuksien merkitys aikuisuuden myöhemmälle työuupumusoireilulle tulisi kustannustenkin vuoksi huomioida laajemmin hyvinvointipolitiikassa. Tuloksia voidaan hyödyntää työympäristöissä riskiryhmien tunnistamiseksi, jotta uupumuksen ehkäisyn toimia ja tukea voitaisiin kohdentaa tehokkaammin, mikä tukisi työssä pysymistä. Tutkimukseni rajoitteena oli retrospektiivinen poikkileikkausaineisto. Olisi hyvä tehdä jatkotutkimusta lapsuuden vaikeiden kokemusten ja uupumusasteisen väsymyksen yhteyttä välittävistä tekijöistä ja niiden mahdollisesta kasautumisesta ja ketjuttumisesta elämänkaaren aikana.