Browsing by Author "Vanamo, Tuuli Maria"

Kolmannen sektorin, ja tarkemmin uskonnollistaustaisten organisaatioiden sairaanhoitotoiminnan juuret ulottuvat Tansaniassa jo siirtomaavallan ajalle, jolloin modernit terveydenhuoltopalvelut tuotiin maaseudulle osana kristillistä lähetystyötä. Vaikka itsenäistymisen jälkeen perusterveydenhuoltoa siirrettiin julkisen sektorin vastuulle, uskonnollistaustaisiin organisaatioihin luokiteltavien toimijoiden merkitys terveydenhuollossa on edelleen suuri. Kustannusten nousu ja pitkällä aikavälillä tapahtunut ulkomaisen rahoituksen supistuminen on kuitenkin heikentänyt viime vuosikymmenien aikana toimijoden mahdollisuuksia rahoittaa ja ylläpitää terveydenhuollon palveluita. Julkishallinnon uudistaminen ja 1990-luvulla toteutetut terveydenhuollon reformit ovat luoneet pohjaa julkisen ja kolmannen sektorin välisen yhteistyön vahvistamiselle, samaan aikaan, kun rajanveto julkisen ja kolmannen sektorin välillä on hämärtymässä. Tutkimuksessa tarkastellaan julkisen vallan ja uskonnollistaustaisten organisaatioiden välisten suhteiden kehitystä ja kehitykseen vaikuttaneita tekijöitä tansanialaisen terveydenhuollon kontekstissa. Tutkimuksessa selvitetään Tansanian evankelisluterilaisen kirkon sairaalassa toteutetun tapaustutkimuksen sekä tapauksen kontekstin kautta, minkälaisena kirkon ja laajemmin uskonnollistaustaisten organisaatioiden toimintamahdollisuudet näyttäytyvät muuttuneessa toimintaympäristössä, ja missä määrin kumppanuudet yhteistyön muotona toteutuvat tänä päivänä toimijoiden välisessä yhteistyössä. Aineisto on kerätty haastattelu- ja dokumenttianalyysin menetelmin. Tutkimusasetelmani rakentuu kolmannen sektorin tutkimuksen lisäksi organisaatioteorioiden varaan, jotka selittävät organisaatioiden välisissä suhteissa tapahtuneita muutoksia niiden ympäristötekijöiden kautta. Yhteistyön toteutumista tarkastellaan yhteistyön organisoinnin kenttänä, mihin myös kumppanuus yhteistyön muotona voidaan sijoittaa. Tutkimuksen perusteella on löydettävissä sekä poliittisessa ilmapiirissä että resurssien jakautumisessa tapahtuneita muutoksia. Vaikka poliittisen ilmapiirin avautuminen ja uskonnollistaustaisten järjestöjen pitkät perinteet tarjoavat hyvät lähtökohdat kumppanuuksien edistämiseen, käytännön tasolla toimeenpanoa estää resurssien niukkuudesta johtuvat intressiristiriidat sekä epäluottamus päivittäisessä yhteistyössä koettujen pettymysten seurauksena. Uskonnollistaustaisten organisaatioiden näkökulmasta tiivistynyt yhteistyö voi jatkossa toisaalta vahvistaa sairaanhoitotyön edellytyksiä turvaamalla toiminnan kannalta oleelliset taloudelliset resurssit ja sitä kautta palveluiden jatkuvuus. Toisaalta taas julkisen sektorin hallitseva asema keskeisten resurssien kontrolloinnissa saattaa johtaa uskonnollistaustaisten organisaatioiden neuvotteluaseman heikentymiseen; yhteistyön hallintatavoissa onkin löydettävissä piirteitä kontrollisuhteen vahvistumisesta sekä julkisen hallinnon tuomisesta takaisin politiikan keskiöön.