Browsing by Author "Vuorjoki, Ona"

Pro gradu -tutkielmassa selvitetään Suomen Valkonauhaliiton ja paikallisyhdistysten pelastavan siveellisyystyön tarjoamat ratkaisut siveellisyyskysymykseen vuosina 1905–1919. Tutkimuksessa vastataan kysymyksiin, mikä oli Valkonauhan näkemys siveellisyydestä, pelastavasta siveellisyystyöstä ja autettavista naisista sekä kysymykseen minkälaista oli se siveettömyys, jota Valkonauhan siveellisyystyöntekijät kertoivat kohdanneensa. Tutkimus vastaa kysymyksiin tutkimalla järjestön tuottamaa pelastavasta siveellisyystyöstä kertovaa aineistoa narratiivisen tutkimusmenetelmän avulla. Aineiston muodostavat pääasiassa Valkonauhaliiton ja paikallisyhdistysten vuosikertomukset sekä Valkonauha-lehden siveellisyystyötä käsittelevät artikkelit. Lisäksi tutkimuksen aineistona on Kuopion naispoliisin päiväkirja asiakastapaamisista. Aineistosta kartoitettiin kertomukset siveellisyyteen liitetyistä ongelmista, näiden ongelmien ratkaisuista ja siveellisyyden ihanteesta. Siveellisyystyö oli vain yksi osa Valkonauhan kristillistä sosiaalityötä, ja liitto oli 1900-luvun alussa ensimmäisiä Suomessa, jotka keskittyivät siveellisyyskysymykseen. Valkonauhan työ oli sisälähetystä ja uskoon pelastavaa työtä kristillisen sosiaalityön lisäksi. Sen tekemä pelastustyö kohdistettiin siveellisesti harhateille joutuneille naisille, jotka oli tarkoitus johdattaa takaisin kunnolliseen elämään. Narratiivisen tutkimusmenetelmän avulla aineistosta havaittiin kaksi kertomuskategoriaa, jotka liittyvät toisten hyväksi toimimisen motivointiin ja perusteluihin: toistuvat kertomukset ja vaaditut kertomukset. 'Toistuvat kertomukset' on kategoria, jossa perustelut kumpusivat Valkonauhan aatteista. 'Vaaditut kertomukset' on kategoria, jossa perusteluihin voi ajatella vaikuttaneen myös muut vallalla olleet käsitykset. Vaaditun kertomuksen juonirakenteessa ongelma, ratkaisu ja ihanne määritellään tavoitellun muutoksen narraation avulla. Kerronta pelastavasta siveellisyystyöstä edellytti narraation pelastuksen kautta saavutettavasta henkilökohtaisesta muutoksesta, mutta yleisemmin siveellisyystyöhön yhdistetty narraatio muutoksesta käsitti koko yhteisön moraaliperustan muuttamisen. Toistuvan kertomuksen juonirakenteessa ongelma, ratkaisu ja ihanne määritellään Valkonauhan pelastavassa siveellisyystyössä koetun kautta. Valkonauha koki siveellisyyskysymyksen kannalta merkitykselliseksi kristinuskosta kumpuavat määrittelyt ongelmalle ja ratkaisulle. Houkutteleva synti ja sen eri ilmenemismuodot edustivat ongelmaa, ratkaisua sen sijaan Jumalan yhteyteen kääntyminen ja synnin aktiivinen vastustaminen. Valkonauhan aineistossa kerrottiin siveellisyyskysymyksestä ensisijaisesti yhteiskunnallisena ongelmana, johon toisaalta jokainen henkilökohtaisesti pystyi vaikuttamaan. Vastauksena yhteiskunnalliseen ja autettaville henkilökohtaiseen kysymykseen oli Valkonauhan näkemyksen mukaan synnistä pidättäytyminen ja uuden uskonnollisen heräämisen siivittämänä omaksuttu kunnollinen elämä. Valkonauha ei kertonut tarjoamansa pelastuksen luonteesta eri tavalla, kun kyseessä oli jo tapahtunut toiminta. Työ ei kuitenkaan ollut vailla haasteita. Resurssien vähäisyys, epäsuosittu työala, avusta kieltäytyminen ja rohkeuden puute sisälähetyksen ja siveellisyystyön tekoon olivat kertomuksista ilmi tulleita haasteita. Vuosikertomuksista päätellen vain pieni osa Valkonauhan naisista tosiasiallisesti toteutti vierailuja poliisilaitoksilla, sairasosastoilla, langenneiden naisten kotona tai heidän parissaan kaupungilla. Valkonauhan kertomuksissa suhtauduttiin hierarkkisesti pelastustyön kohteeseen, vaikka aineistossa toistuivat rakkaus ja armo pelastustyötä ohjaavina ihanteina. Uskonnollisen kutsumuksen mahdollistama kahden naisryhmän kohtaaminen ei tehnyt vielä tästä kohtaamisesta tasavertaista. Hierarkian löytyminen narraatioista kertoo, ettei julkilausuttu ihanne auttajien ja autettavien sisaruudesta aina yltänyt käytäntöön. Kristinuskosta kummunneet ideat mahdollistivat avun kohteelle, jolle kaikki eivät sitä olleet valmiita antamaan. Toisaalta kristinuskosta kummunnut näkemys sukupuolimoraalista oli yksipuolinen: vastaus kaikkiin haasteisiin oli synnin vastustaminen. Uskonnollinen kutsumus mahdollisti toiminnasta kertomisen niin, että toiminnan tavoitteiden toteutumisen tarkastelu jätettiin pois toiminnan perusteluista. Työssä onnistumiseksi riitti yksikin pelastettu sielu, joka oli saatettu takaisin Jumalan yhteyteen.